Lukiolaisen epärealistiset ammattiunelmat

Pari kertaa hakee lääkikseen, ei pääse, vaihtaa toivetta. Niin kai se yleensä menee?

Vähän off topic mutta yks mun kaveri julisti teininä meinaavansa elää täysillä ja kuolla ennen kuin täyttää 28.

Nykyään hän on yli 40 ja ajelee bussia.

Serkullani oli paha lukihäiriö ja oppimisvaikeuksia vielä lukiossa. Tuhottomilla työtunneilla, 12h opiskelulla joka päivä, sai lopulta e:n paperit. Lääkikseen kolmannella yrityksellä ja tolkuttomalla lukemisella.

Mä pääsin eläinlääketiedettä lukemaan painoindeksissä 12 suoraan lukion jälkeen. Nyt oon pari vuotta lukenut ja normaalipainoon enää kilo tai kaksi matkaa.

Jehovantodistajakaverini halusi lastenlääkäriksi. Sitten hän tapasi lukion aikana vanhemman jehovantodistajamiehen ja meni heti ylioppilaskirjoitusten jälkeen naimisiin.

Hän ei mennyt opiskelemaan yhtään mitään. Nykyään hän myy jotain liikelahjoja.

En ainakaan menisi sanomaan ettei nuoresta ole moisiin ammatteihin. Mistä sinä voit tietää mitä hänestä vielä tulee? Hyvä vaan kun on tavotteet korkealla. Meidän pojalla taas menee lukio tosi hyvin ja hän haluaisi kuulemma motokuskiksi.

Tässä on miestentyö

Vierailija kirjoitti:

Jehovantodistajakaverini halusi lastenlääkäriksi. Sitten hän tapasi lukion aikana vanhemman jehovantodistajamiehen ja meni heti ylioppilaskirjoitusten jälkeen naimisiin.

Hän ei mennyt opiskelemaan yhtään mitään. Nykyään hän myy jotain liikelahjoja.

Tunnenkohan hänet? ohis

Hmm, itsellänikin taisi olla vielä lukiossa aivan älyttömiä urahaaveita. Jotain taloustieteitä piti muka päästä opiskelemaan vaikka ala ei oikeasti kiinnostanut. Olin saanut päähäni, että sitä kautta saisi hvätuloisen homman.

Siperia opetti, kun en päässyt opiskelemaan. Hain muualle seuraavana vuonna ja päädyin ihan toisenlaisiin töihin. Ja ihan keskituloiseksi.

Mun mielestä tuollaiset ihmiset kuin ap on inhottavia. Tulee mieleen oma äitini. Hän ei antanut mun itse vaikuttaa elämääni, ja sitten naureskeli samalla tavalla.

Vierailija kirjoitti:

En ainakaan menisi sanomaan ettei nuoresta ole moisiin ammatteihin. Mistä sinä voit tietää mitä hänestä vielä tulee? Hyvä vaan kun on tavotteet korkealla. Meidän pojalla taas menee lukio tosi hyvin ja hän haluaisi kuulemma motokuskiksi.

Jos on oikeasti pahoja oppimisvaikeuksia, vaatii se aivan tuhottoman työn päästä niihin korkeisiin tavoitteisiin. Ensimmäisenä vuonna lukiossa serkkuni teki päivittäin tunteja läksyjä ja numerot silti maksimissaan kutosta tai seiskaa, kirjoittaminenkin oli hankalaa. Piti lukea oikeasti kellon ympäri, harjoitella ja toistaa, kesät tehdä ylimääräistä että pääsi lopulta tavoitteisiinsa. Ei mahdotonta, mutta harvalla lukiolaisella riittää halu ja jaksaminen teini-iässä istua jatkuvasti naama kiinni kirjassa, etenkin jos oppimishäiriöiselle se on muutenkin pakkopullaa ja vaikeaa.

Realiteetit aukenivat mulle oikeasti siinä joskus yli 30-vuotiaana. Ja minä olin sentään lukiossa tosi hyvä. Ja akateeminen tutkinto suoritettu.

Vierailija kirjoitti:

Mun mielestä tuollaiset ihmiset kuin ap on inhottavia. Tulee mieleen oma äitini. Hän ei antanut mun itse vaikuttaa elämääni, ja sitten naureskeli samalla tavalla.

Ja siis se naureskelu oli osa sitä, että ei antanut mun vaikuttaa elämääni. Itse kannustan kaikkia lasteni haaveita, kyllä he sen sitten itse huomaavat, jos jonnekin ei pääse.

Parempi että haaveilee vakiintuneemmista ammateista kuin esim tubetuksesta tai julkkiksen urasta. Siskontyttö ei voi kuvitellakaan muuta työtä kuin näyttelijän, viisi kertaa pyrkinyt teatterikorkeakouluun, yhden vuoden mittaisen kurssin käynyt, nyt 31v työtön, ehkä kerran kahdessa vuodessa jonkun pikku roolin saa. Ja siskoni maksaa vuokran ym.

Omalla luokalla oli yksi tyyppi, jolla reaaliaineet menivät ok, matikka ja kielet rimaa hipoen läpi. Tekee nykyään hyvää tiliä lakimiehenä. Päätti vain lukea ja päättäväisyydellä sisään ja päättäväisyydellä valmistui.

Vierailija kirjoitti:

Mun mielestä tuollaiset ihmiset kuin ap on inhottavia. Tulee mieleen oma äitini. Hän ei antanut mun itse vaikuttaa elämääni, ja sitten naureskeli samalla tavalla.

Naureskeliko ap nuoren haaveille? Vai ihmettelikö hän vain niitä?

Anna nyt stana toisen yrittää. Hän huomaa kyllä aikanaan, jos ei ho.mma onnistu ja sitten vaihtaa suunnitelmaa. Se ei ole sinulta pois jos toinen haaveilee. 

Suureksi ilokseni olen huomannut, että monet lukiolaiset haaveilevat nykyään sellaisista aloista, joilla on töitä. Haaveet ovat muuttuneet realistisemmiksi. Mutta kenenkään haavetta en halua murskata, vaikka kuinka epärealistiselta kuulostaisi.

T: Kielten ope

Mun aikana ei opinnonohjausta ollut, ja lukion jälkeen harhailinkin muutaman vuoden, kun ei ollut mitään järkevää kuvaa siitä, mitä olisi voinut opiskella. Kai lukiossa nykyään opinnonohjausta saa, niin että nuori voi löytää sen uran, mille hänen omat lahjansa parhaiten sopivat?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mun mielestä tuollaiset ihmiset kuin ap on inhottavia. Tulee mieleen oma äitini. Hän ei antanut mun itse vaikuttaa elämääni, ja sitten naureskeli samalla tavalla.

Ja siis se naureskelu oli osa sitä, että ei antanut mun vaikuttaa elämääni. Itse kannustan kaikkia lasteni haaveita, kyllä he sen sitten itse huomaavat, jos jonnekin ei pääse.

Ei tuokaan kuulosta kovin järkevältä. "Hienoa, hae sinä vaan astronautiksi! Ei se mitään, vaikka et oikein selviydy lukiosta, eihän ne matemaattiset aineet astronautin hommassa niin tärkeitä ole. Mutta ponnistele vaan kohti tavoitettasi! Äiti uskoo sinuun lujasti!"