Lue keskustelun säännöt.
Miksi avun pyytäminen on vaikeaa? Entä avun vastaanottaminen?
09.05.2018 |
Minulle avun pyytäminen on vaikeaa. Kaveri taas sanoi, ettei pyytäminen ole mikään juttu, mutta avun vastaanottaminen on vaikeaa.
Mikä ero näissä on? Ja mistä johtuu toinen ja mistä toinen? Miten me kumpikin ollaan näihin vikoihimme opittu?
Kommentit (10)
Ap, loppuiko aivotoiminta samantein?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ap, loppuiko aivotoiminta samantein?
Kuinka? Ei loppunut. Ap
Vierailija kirjoitti:
Kotikasvatuksesta olemme oppimme saaneet. Minua ei autettu lapsena, olin omatoiminen, kun muuta vaihtoehtoa ei kummemmin ollut. Vanhemmat nauroivat tai pilkkasivat, jos olisi apua tarvinnut. Olen oppinut muita auttamaan, mutta en osaa näyttää tunteitani kiitosvaiheessa. Kiitän vain tunteettomasti ja olen silti iloinen muiden puolesta. Usein olen tarvinnut apua, mutta en osaa sitä pyytää ja se tunne on itsessä tavallaan hirveä.
Tämä
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kotikasvatuksesta olemme oppimme saaneet. Minua ei autettu lapsena, olin omatoiminen, kun muuta vaihtoehtoa ei kummemmin ollut. Vanhemmat nauroivat tai pilkkasivat, jos olisi apua tarvinnut. Olen oppinut muita auttamaan, mutta en osaa näyttää tunteitani kiitosvaiheessa. Kiitän vain tunteettomasti ja olen silti iloinen muiden puolesta. Usein olen tarvinnut apua, mutta en osaa sitä pyytää ja se tunne on itsessä tavallaan hirveä.
Tämä
No kyllä yksikin esimerkki vähän valaisee asiaa.
En vain oikein ymmärrä mitä eroa noissa on. Ajattelen jotenkin, että jos lapsena ei ole autettu, niin siitä seuraisi, että avun pyytäminen on vaikeaa sekä vastaanottaminen myös. Mutta jotain eroahan noissa täytyy olla, kun toinen kokee vain toisen vaikeaksi ja toinen taas toisen. Ap
- Heikko itsearvostus, kokee että vaivaa toista liikaa, jos pyytää jotain.
- Kokee että jää "velkaa", eikä jaksa pitää muistissa keille kaikille on "velkaa".
- Ajattelee, ettei jokin saavutus ole aito eikä oikeasti ansaittu, jos joku muu on auttanut eli tavallaan tehnyt siitä osan.
Avun pyytämisellä ja vastaanottamisella on se ero, että vastaanottaminen ei välttämättä edellytä pyytämistä. Jotkut eivät tarjoutuisi vapaaehtoisesti auttamaan, mutta pyydettäessä saattavatkin suostua, koska eivät kehtaa sanoa ei, vaikkei oikeasti huvittaisikaan auttaa. Jos apua ei itse pyydä vaan toinen tekee sen oma-aloitteisesti, niin on todennäköisempää että auttaja tekee sen mielellään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Avun vastaanottamisessa voisi olla sellaista, että on tiedostanut, ettei kukaan viitsisi / haluaisi auttaa. Siksi avun vastaanottaminen tuntuu hyväksikäytöltä.
Suomalaiset eivät ole erityisen auttavaisia. Siksi.
Molemmissa jutuissa se, että ajattelee, ettei tuo kehtaa kieltäytyä vaikka sillä on omat jutut ja menot. Kokemusta on pahantuulisista auttajista.
Suomalainen ei ole sisäistänyt, että auttaessaan saa enemmän kuin antaa. Siksi en pyydä enää apua missään. Autan kyllä jos kysytään ja pystyn.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos pystyy pyytämään apua, niin on varmaan joskus apua saanut. Muutenhan olisi lannistunut jo aikaa sitten.
Jos ei pysty edes pyytämään, niin pyyntöihin on varmaankin suhtauduttu halveksien, pilkaten. Kuten ykkönen jo sanoi.
Maalaisjärjen mukaan varhaisemmat kokemukset vaikuttavat voimakkaammin.
Kotikasvatuksesta olemme oppimme saaneet. Minua ei autettu lapsena, olin omatoiminen, kun muuta vaihtoehtoa ei kummemmin ollut. Vanhemmat nauroivat tai pilkkasivat, jos olisi apua tarvinnut. Olen oppinut muita auttamaan, mutta en osaa näyttää tunteitani kiitosvaiheessa. Kiitän vain tunteettomasti ja olen silti iloinen muiden puolesta. Usein olen tarvinnut apua, mutta en osaa sitä pyytää ja se tunne on itsessä tavallaan hirveä.