Olen liian kiva ja kiltti muille, mutta saan itse huonoa kohtelua takaisin

Pidä puolesi, ja jätä ihmiset jotka kohtelevat huonosti. Arvosta itseäsi, olet varmasti ihana ihminen! Muista että sinulla on oikeus tulla kohdelluksi hyvin! Suurin osa ihmisistä on aika ikäviä, itsekkäitä. Vaadi hyvää kohtelua! Ethän itsekään kohtele muita huonosti, opettele pois liiasta kiltteydestä, sun ei tarvitse ansaita olemassaoloasi keneltäkään. Olet arvokas itsenäsi.

Vierailija kirjoitti:

Pidä puolesi, ja jätä ihmiset jotka kohtelevat huonosti. Arvosta itseäsi, olet varmasti ihana ihminen! Muista että sinulla on oikeus tulla kohdelluksi hyvin! Suurin osa ihmisistä on aika ikäviä, itsekkäitä. Vaadi hyvää kohtelua! Ethän itsekään kohtele muita huonosti, opettele pois liiasta kiltteydestä, sun ei tarvitse ansaita olemassaoloasi keneltäkään. Olet arvokas itsenäsi.

kiitos näistä sanoista. Totuus on se, että en halua luopua niistä ihmisistä, jotka elämässäni on, koska sitten olisin vielä yksinäisempi. En kuitenkaan ole mielestäni takertuja, kohtelen vain sydämellisesti ja koitan olla hyvä ihminen.

Valitettavasti nykyään kiltti, empaattinen ihminen voi herättää jopa vihaa ihmisissä, jotka ovat itsekkäitä ja omaa etuaan aina ajavia. Olen itsekin hieman kaltaisesi mutta meitä tarvitaan. Uskotaan hyvään kaiken pahan ja ikävän keskellä. Röyhkeys pääsee esille mutta ei kannata lannistua. Löytyy edelleen ihmisiä, jotka jakavat arvomme. He ovat hiljaisempia, koska eivöt esittele itseään narsistisesti somessa ja elävässä elämässä ja ole suuna päänä kailottamassa itsestään. Tsemppiä!

<3

💕

Aloittaja kuulostaa hyvältä ihmiseltä. Ja vahvalta, että jaksat kaiken ikävän keskellä.

Valitettavasti monet käyttävät kilttiä hyväksi ja kohtelevat kuin roskaa :(

Teitä tarvitaan kovassa ja kakassa maailmassa.

Voimia! 🖤❤️🖤❤️

Vierailija kirjoitti:

Valitettavasti nykyään kiltti, empaattinen ihminen voi herättää jopa vihaa ihmisissä, jotka ovat itsekkäitä ja omaa etuaan aina ajavia. Olen itsekin hieman kaltaisesi mutta meitä tarvitaan. Uskotaan hyvään kaiken pahan ja ikävän keskellä. Röyhkeys pääsee esille mutta ei kannata lannistua. Löytyy edelleen ihmisiä, jotka jakavat arvomme. He ovat hiljaisempia, koska eivöt esittele itseään narsistisesti somessa ja elävässä elämässä ja ole suuna päänä kailottamassa itsestään. Tsemppiä!

Ohoh, mä tosiaan olen aika hiljainen, enkä ole esim ig tai fb, tai mitä näitä nyt on.. Tsempit sullekin 💛

Liika uhrautuminen ärsyttää myös. En tiedä, oletko tällainen, mutta mulla on pari ystävää, jotka ovat välillä liian epäitsekkäitä ja toinen heistä lisäksi on taipuvainen marttyyriuteen. Terve itsekkyys ja esim. kyky ottaa palveluita vastaan ja hyväksyä se, että toisetkin voivat nähdä vaivaa sinun puolestasi, tekee sinusta tasavertaisen muiden kanssa.

Pari esimerkkiä asioista, jotka ovat vuosien varrella näissä ystävissäni ärsyttäneet: Kotonani oli joku ystäväni tavara, tai vaihtoehtoisesti hänen piti lainata minulta jotain (en enää muista). Asuimme tosi lähekkäin, ja olin mahdollisesti menossa heille, tai sitten kulkemassa heidän ohitseen matkalla jonnekin. Puhuimme siitä tavarasta, ja ystäväni mietti, että mitenkähän se tavara kulkeutuisi heille. Oikein pisti vihaksi, että jos nyt kerran olen tulossa sinne, niin miksenpä voi samalla tuoda sitä mukanani. Että ei kai hän kuvittele, että en voi sen vertaa vaivaa nähdä hänen puolestaan, että samalla sen tuon, kun ihan hyvin voisin nähdä vaikka senkin vaivan, että erikseen lähden sitä hänelle viemään. Toisesta ystävästäni tuli mieleen sellainen juttu, että hän tuli kerran luokseni pakastepitsan kanssa ja toi leivinpaperin palankin, ettei minun vain tarvitse käyttää omaani. Ihan pieni asia, mutta olisin täysin valmis ruokkimaan luokse tulevan ystäväni täysin omasta pussistani, joten kaipa nyt sitten voisin uhrata pienen palasen leivinpaperiakin hänen hyväkseen.

Tällaisista pienistä asioista tulee sellainen vaikutelma, ettei ikään kuin pidetä itseään tarpeeksi arvokkaana, tai toisaalta luoteta siihen, että vastapuoli on myös vieraanvarainen, avulias ja huomaavainen.

En tiedä, oletko juuri sinä tällainen, mutta kerronpa nyt vain esimerkkinä, mikä huomaavaisessa ja "uhrautuvaisessa" ihmisessä voi ärsyttää.

Googleta läheisriippuvuus. Olet arvokas ihminen ilman, että koko ajan palvelet ja miellytät muita. Pääset tilanteesta ulos, kun opettelet arvostamaan itseäsi.

Ala kohtelemaan muita kuin koiraa ja he alkavat kohdella sinua kuin isäntää. Vanha suomalainen sananlasku tai en mä muista mistä maasta.

Vierailija kirjoitti:

Liika uhrautuminen ärsyttää myös. En tiedä, oletko tällainen, mutta mulla on pari ystävää, jotka ovat välillä liian epäitsekkäitä ja toinen heistä lisäksi on taipuvainen marttyyriuteen. Terve itsekkyys ja esim. kyky ottaa palveluita vastaan ja hyväksyä se, että toisetkin voivat nähdä vaivaa sinun puolestasi, tekee sinusta tasavertaisen muiden kanssa.

Pari esimerkkiä asioista, jotka ovat vuosien varrella näissä ystävissäni ärsyttäneet: Kotonani oli joku ystäväni tavara, tai vaihtoehtoisesti hänen piti lainata minulta jotain (en enää muista). Asuimme tosi lähekkäin, ja olin mahdollisesti menossa heille, tai sitten kulkemassa heidän ohitseen matkalla jonnekin. Puhuimme siitä tavarasta, ja ystäväni mietti, että mitenkähän se tavara kulkeutuisi heille. Oikein pisti vihaksi, että jos nyt kerran olen tulossa sinne, niin miksenpä voi samalla tuoda sitä mukanani. Että ei kai hän kuvittele, että en voi sen vertaa vaivaa nähdä hänen puolestaan, että samalla sen tuon, kun ihan hyvin voisin nähdä vaikka senkin vaivan, että erikseen lähden sitä hänelle viemään. Toisesta ystävästäni tuli mieleen sellainen juttu, että hän tuli kerran luokseni pakastepitsan kanssa ja toi leivinpaperin palankin, ettei minun vain tarvitse käyttää omaani. Ihan pieni asia, mutta olisin täysin valmis ruokkimaan luokse tulevan ystäväni täysin omasta pussistani, joten kaipa nyt sitten voisin uhrata pienen palasen leivinpaperiakin hänen hyväkseen.

Tällaisista pienistä asioista tulee sellainen vaikutelma, ettei ikään kuin pidetä itseään tarpeeksi arvokkaana, tai toisaalta luoteta siihen, että vastapuoli on myös vieraanvarainen, avulias ja huomaavainen.

En tiedä, oletko juuri sinä tällainen, mutta kerronpa nyt vain esimerkkinä, mikä huomaavaisessa ja "uhrautuvaisessa" ihmisessä voi ärsyttää.

En minä näe noissa esimerkissä mitään liiallista uhrautuvuutta. Itse vaikutat oudolta tyypiltä, joka myhistelee mielessään ja kääntää tahallaan negatiiviseksi asioita. Itse olisin sanonut, että ei olisi tarvinnut tuoda leivinpaperia ym.mukana mutta ei se haittaakaan.

Vierailija kirjoitti:

Ala kohtelemaan muita kuin koiraa ja he alkavat kohdella sinua kuin isäntää. Vanha suomalainen sananlasku tai en mä muista mistä maasta.

Enpä ole kuullutkaan. Pitäneekö sittenkin paikkansa? Vittumaisuus palkitaan? En ihan niele tuotakaan!

Alistuvia ihmisiä ei kunnioiteta, joten kannattaa olla tarkkana ettei kiltti käytöksesi lipsu sille puolelle. Apinalaumassakin on se pahnan pohjimmainen joka on mielin kielin joka suuntaan ja jota siitä huolimatta kohdellaan huonosti - koska alistuva käytös kertoo alhaisesta statuksesta. Vastaavasti kusipäinenkin käytös voi ihmisten mielestä olla ok, jos on porukassa tarpeeksi karismaattinen ja ns. "johtoasemassa". Epäreiluahan tuo on, eikä kannata muuttua mulkuksi itse, mutta se kannattaa muistaa että se että joustat liikaa ei selkeästi  saa ketään pitämään sinusta, joten kannattaa lopettaa se.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Liika uhrautuminen ärsyttää myös. En tiedä, oletko tällainen, mutta mulla on pari ystävää, jotka ovat välillä liian epäitsekkäitä ja toinen heistä lisäksi on taipuvainen marttyyriuteen. Terve itsekkyys ja esim. kyky ottaa palveluita vastaan ja hyväksyä se, että toisetkin voivat nähdä vaivaa sinun puolestasi, tekee sinusta tasavertaisen muiden kanssa.

Pari esimerkkiä asioista, jotka ovat vuosien varrella näissä ystävissäni ärsyttäneet: Kotonani oli joku ystäväni tavara, tai vaihtoehtoisesti hänen piti lainata minulta jotain (en enää muista). Asuimme tosi lähekkäin, ja olin mahdollisesti menossa heille, tai sitten kulkemassa heidän ohitseen matkalla jonnekin. Puhuimme siitä tavarasta, ja ystäväni mietti, että mitenkähän se tavara kulkeutuisi heille. Oikein pisti vihaksi, että jos nyt kerran olen tulossa sinne, niin miksenpä voi samalla tuoda sitä mukanani. Että ei kai hän kuvittele, että en voi sen vertaa vaivaa nähdä hänen puolestaan, että samalla sen tuon, kun ihan hyvin voisin nähdä vaikka senkin vaivan, että erikseen lähden sitä hänelle viemään. Toisesta ystävästäni tuli mieleen sellainen juttu, että hän tuli kerran luokseni pakastepitsan kanssa ja toi leivinpaperin palankin, ettei minun vain tarvitse käyttää omaani. Ihan pieni asia, mutta olisin täysin valmis ruokkimaan luokse tulevan ystäväni täysin omasta pussistani, joten kaipa nyt sitten voisin uhrata pienen palasen leivinpaperiakin hänen hyväkseen.

Tällaisista pienistä asioista tulee sellainen vaikutelma, ettei ikään kuin pidetä itseään tarpeeksi arvokkaana, tai toisaalta luoteta siihen, että vastapuoli on myös vieraanvarainen, avulias ja huomaavainen.

En tiedä, oletko juuri sinä tällainen, mutta kerronpa nyt vain esimerkkinä, mikä huomaavaisessa ja "uhrautuvaisessa" ihmisessä voi ärsyttää.

En minä näe noissa esimerkissä mitään liiallista uhrautuvuutta. Itse vaikutat oudolta tyypiltä, joka myhistelee mielessään ja kääntää tahallaan negatiiviseksi asioita. Itse olisin sanonut, että ei olisi tarvinnut tuoda leivinpaperia ym.mukana mutta ei se haittaakaan.

No et tietenkään näe, ja totta kai pidät minua outona ja negatiivisena tyyppinä, koska totta kai tunnet sekä minut että nämä ystäväni todella hyvin, ja pystyt sen takia näkemään tässä tilanteessa kokonaiskuvan paremmin kuin minä, joka olen kuitenkin tuntenut nämä ihmiset suurimman osan elämästäni.

Mistä sinä tiedät, mitä minä sanoin tuolle ystävälleni siitä leivinpaperista? TOtta kai sanoin hänelle, ettei tarvitse tuoda omaa leivinpaperia, koska hän saa tietenkin käyttää minun paperiani.

Olen tosiaan tuntenut nuo molemmat ihmiset todella pitkään. Kirjoitin nuo esimerkit aloittajalle, koska ajattelin, että hän voi kärsiä liiallisesta uhrautuvaisuudesta – hänhän itse kertoi, että ongelmia kaverisuhteissa on. Koska viestistäni tuli muutenkin pitkä, en viitsinyt kauhean pitkään kertoa noista ystävistäni (jotka toki ovat minulle rakkaita ja mukavia ihmisiä) tai itsestäni (joka en vatvo negatiivisesti toisten asioita), tarkoitukseni oli vain antaa näkökulmaa aloittajalle siitä, miten liiallinen uhrautuvaisuus voi olla myös ärsyttävää. Jos sinusta ei ole ärsyttävää se, että toinen ihminen ei pysty ääneen sanomaan sitä, että toinen voisi luoksesi tullessaan tuoda jonkun tavaran mukanaan, niin fine. Minä taas tykkään siitä, että kun ollaan ystäviä, niin voidaan ihan suoraan sanoa, kun kuitenkin autetaan aina puolin ja toisin. Mutta toivon, että lopettaisit nyt minun asioideni vatvomisen, koska se ei kait ole ketjun aiheena.

Vaikka muita tulisi kohdella aina perusasiallisesti, niin ehkä suoranaisen kiltteyden pitäisi kuitenkin olla vähän ehdollista? Jos kiltteytesi on ehdotonta, ihmiset eivät kunnioita sinua, koska heidän ei tarvitse tehdä mitään sen eteen, että saavat sinulta kiltteyttä. Ehkä, jos kiltteytesi olisi edes vähän ehdollista, ihmiset toimisivat vastavuoroisemmin, siis tekisivät jotain hyvää sinulle toivoen samankaltaista kohtelua takaisin.

Jos jokin tulee ilmaiseksikin, siitä ei silloin "makseta".

Ei kuitenkaan tarvitse mennä sinne toiseenkaan ääripäähän.

Miksi? Koska tiedostamattasi haet ympärillesi näitä ihmisiä, joita varten olet vain olemassa. Sitä kutsutaan uhrautumiseksi ja yksin jäämisen pelossa pelkäät menettäväsi - teet kaikkesi heidän eteensä että riittäisit heille. 

Vaarana on, että katkeroidut koska muut eivät huomaa sinua. Miksi huomaisivat, kun asiat ovat aina pyörineet heidän ympärillään. Älä anna heidän enää käyttää kiltteyttäsi hyväksesi, älä uhraudu äläkä ole marttyyri.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Liika uhrautuminen ärsyttää myös. En tiedä, oletko tällainen, mutta mulla on pari ystävää, jotka ovat välillä liian epäitsekkäitä ja toinen heistä lisäksi on taipuvainen marttyyriuteen. Terve itsekkyys ja esim. kyky ottaa palveluita vastaan ja hyväksyä se, että toisetkin voivat nähdä vaivaa sinun puolestasi, tekee sinusta tasavertaisen muiden kanssa.

Pari esimerkkiä asioista, jotka ovat vuosien varrella näissä ystävissäni ärsyttäneet: Kotonani oli joku ystäväni tavara, tai vaihtoehtoisesti hänen piti lainata minulta jotain (en enää muista). Asuimme tosi lähekkäin, ja olin mahdollisesti menossa heille, tai sitten kulkemassa heidän ohitseen matkalla jonnekin. Puhuimme siitä tavarasta, ja ystäväni mietti, että mitenkähän se tavara kulkeutuisi heille. Oikein pisti vihaksi, että jos nyt kerran olen tulossa sinne, niin miksenpä voi samalla tuoda sitä mukanani. Että ei kai hän kuvittele, että en voi sen vertaa vaivaa nähdä hänen puolestaan, että samalla sen tuon, kun ihan hyvin voisin nähdä vaikka senkin vaivan, että erikseen lähden sitä hänelle viemään. Toisesta ystävästäni tuli mieleen sellainen juttu, että hän tuli kerran luokseni pakastepitsan kanssa ja toi leivinpaperin palankin, ettei minun vain tarvitse käyttää omaani. Ihan pieni asia, mutta olisin täysin valmis ruokkimaan luokse tulevan ystäväni täysin omasta pussistani, joten kaipa nyt sitten voisin uhrata pienen palasen leivinpaperiakin hänen hyväkseen.

Tällaisista pienistä asioista tulee sellainen vaikutelma, ettei ikään kuin pidetä itseään tarpeeksi arvokkaana, tai toisaalta luoteta siihen, että vastapuoli on myös vieraanvarainen, avulias ja huomaavainen.

En tiedä, oletko juuri sinä tällainen, mutta kerronpa nyt vain esimerkkinä, mikä huomaavaisessa ja "uhrautuvaisessa" ihmisessä voi ärsyttää.

En minä näe noissa esimerkissä mitään liiallista uhrautuvuutta. Itse vaikutat oudolta tyypiltä, joka myhistelee mielessään ja kääntää tahallaan negatiiviseksi asioita. Itse olisin sanonut, että ei olisi tarvinnut tuoda leivinpaperia ym.mukana mutta ei se haittaakaan.

No et tietenkään näe, ja totta kai pidät minua outona ja negatiivisena tyyppinä, koska totta kai tunnet sekä minut että nämä ystäväni todella hyvin, ja pystyt sen takia näkemään tässä tilanteessa kokonaiskuvan paremmin kuin minä, joka olen kuitenkin tuntenut nämä ihmiset suurimman osan elämästäni.

Mistä sinä tiedät, mitä minä sanoin tuolle ystävälleni siitä leivinpaperista? TOtta kai sanoin hänelle, ettei tarvitse tuoda omaa leivinpaperia, koska hän saa tietenkin käyttää minun paperiani.

Olen tosiaan tuntenut nuo molemmat ihmiset todella pitkään. Kirjoitin nuo esimerkit aloittajalle, koska ajattelin, että hän voi kärsiä liiallisesta uhrautuvaisuudesta – hänhän itse kertoi, että ongelmia kaverisuhteissa on. Koska viestistäni tuli muutenkin pitkä, en viitsinyt kauhean pitkään kertoa noista ystävistäni (jotka toki ovat minulle rakkaita ja mukavia ihmisiä) tai itsestäni (joka en vatvo negatiivisesti toisten asioita), tarkoitukseni oli vain antaa näkökulmaa aloittajalle siitä, miten liiallinen uhrautuvaisuus voi olla myös ärsyttävää. Jos sinusta ei ole ärsyttävää se, että toinen ihminen ei pysty ääneen sanomaan sitä, että toinen voisi luoksesi tullessaan tuoda jonkun tavaran mukanaan, niin fine. Minä taas tykkään siitä, että kun ollaan ystäviä, niin voidaan ihan suoraan sanoa, kun kuitenkin autetaan aina puolin ja toisin. Mutta toivon, että lopettaisit nyt minun asioideni vatvomisen, koska se ei kait ole ketjun aiheena.

Jaa, kirjoitat keskustelupalstalle ja otat nokkiisi, kun joku vastaa. Ei vatvota sitten. Aloittajaa tsemppaisin ja kannustaisin pitämään itsetunnon kasassa ja muosyamaan se, että jokaisella on jakamaton ihmisarvo. Heitä hyväksikäyttäjät pois elämästäsi tai muuta suhtautumistasi: arvostat ajatuksiasi ja tekojasi ja pidät puolesi. Mietit mistä itse aidosti pidät ja tee niitä asioita. Älä tee arvomaailmaasi vastaan.

Vierailija kirjoitti:

Ala kohtelemaan muita kuin koiraa ja he alkavat kohdella sinua kuin isäntää. Vanha suomalainen sananlasku tai en mä muista mistä maasta.

Tämä pätee vain heihin jotka uskovat tuohon. Se on totta, että hyvää ei kannata antaa niille jotka eivät tajua sitä. Hyvä kannattaa antaa hyville ja niille joilla on ymmärrystä.

Jossain on se raja kiltteydelläkin.

Sellainen ihminen joka tekee kaikkensa joka sekunti ettei vaan ole yhtään toiselle mitenkään vaivaksi, on kaikkein vaivalloisin. Eihän sellaisia kursailija marttyyreita jaksa erkkikään.

Toinen huono piirre ihmisessä on jos häneltä ei koskaan kuule omaa mielipidettä mihinkään. Ei mihinkään.

Aina vaan: Emmä tiiä, ihan sama, sano sää, jooo se käy minulle, lääh lääh olen koira.

En väitä, että apssa on näitä piirteitä, mutta it se en enää halua olla tekemisissä ihmisten kanssa jotka kuvailevat itseään kilteiksi.

Nämä on poikkeuksetta tupannut olemaan niitä, jotka eivät saa sanottua mielipidettään suoraan. Jos vaikka puhun jostain asiasta ja he ovat eri mieltä kanssani, he silti nyökyttelevät ja puoltavat mielipidettäni, mutta seuraavan henkilön kanssa taas vaihtavat mielipidettä sen mukaan miten tämä miettii. Tai se klassinen, jos sanani loukkaa, sitä ei missään nimessä voi sanoa ääneen vaan tyytyväisenä hymyillään ja nyökytellään ja sitten ollaan siellä päänsisällä niin katkeria. Usein tähän tulee myös mukaan se, että puhutaan muille asiasta ja uhriudutaan.

Myös niitä tullut vastaan, joiden joka tarina liittyy tähän "liikaan kiltteyteen". "Mua pokaili baarissa koko illan sellainen tosi ällöttävä ukko, mutta emmä viitsinyt sille sanoa että ei kiinnosta kun olen niin kiltti".

Argh en voi olla tuollaisten ihmisten kanssa tekemisissä.

Jos tunnistat itsessäsi yhtään näitä piirteitä niin mieti voisiko ne olla syynä. Jos et niin olet vain joutunu keskelle kusipääporukkaa. Pidä puolesi äläkä ota kaikkea vastaan.