Lue keskustelun säännöt.
Ahdistaa vuosi vuodelta enemmän kun en halua lapsia :(
05.05.2018 |
Olen aina ajatellut että perhe perustetaan sitten "aikuisena". No tässä on opiskeltu, hankittu työt ja parisuhde on vakaa jne. Mutta missä viipyy se halu perheellistyä? En ajattele mitään perheeseen tai lapsiin liittyvää, ellei asia tule tajuntaani jotenkin, esim. kavereiden lasten kautta tai sisarusten lapsia hoitaessa. Ei minulla ole mitään haaveita liittyen itseeni äitinä, ihan saman verran kuin itseeni maajoukkuejääkiekkoilijana (eli ei ole).
Lapset on minulle vähän kuin joku tosi hieno auto; kiva ja iloitsen jos itse saan elämääni hetkeksi (esim. autoa lainaamalla/toisten lapsia hoitamalla) pystyn eläytymään siihen, että ompa hieno juttu jne. Mutta kun pääsen kotiin päässäni ei ole yhtäkään ajatusta autosta tai lapsista ja jatkan elämääni.
Ja sitten jos alan "härnäämään" itseäni tarkoituksella ajatuksella lapsenhankinnasta, minua alkaa vaan ahdistaa ja inhottaa. Vähän sama kun se hieno auto; liian kallis, ihme juttu jota en halua, hauska joskus mutta mitä mä sillä teen ensi vuonna? 3 vuoden päästä? En vaan näe itseäni auton/lapsen kanssa.
Voiko lisääntymishalu ihan oikeasti vaan puuttua ?
Olen siis 33v. Ja kaikki superhormonihöyryiset ensimmäisistä mahdollisista kuukautisistaan intopinkeenä lisääntyneet loukkaantujat voi pysyä poissa, auto-lapsi esimerkki on analogia eikä mikään verinen hyökkäys sinun tärkeitä valintojasi kohtaan, kiitos.
Kommentit (62)
Mulla ei ole aikaa miettiä moisia, nimittäin työ ja harrastukset vie ajatuksia niin paljon muuta tilaa aivoista. Voithan toki lahjoittaa sukusokujasi tai toimia vapaaehtoisena perheellisen parissa, mikäli asia noin kovasti vaivaa?
Kuten sanottu kun on muuta sisältöä elämässä, ei kerkiä jäädä märehtimään ;)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ahdistaa vuosi vuodelta enemmän kun en halua lapsia :(
Nyt en kyllä tajua? Et halua lapsia, miksi se sinua ahdistaa?
Pitäisikö minua ahdistaa kun en halua parisuhdetta? Tai en tykkää makaronilaatikosta? Enk lapsista?
Vain koska "niin on tapana ja muutkin tykkää niin minun kin TÄYTYY sitten tykätä ja haluta?
Ympäristön painostusko ahdistaa? Vai asetatko tästä paineita itse itsellesi? Miksi?
Miksi et sallisi itsesi nauttia elämästä ilman lapsia! Niin minä teen ja annan muitten vikinöitten mennä toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos! Et ole epänormaali jos sitä luulet! Meitä on paljon!
No tietenkin se ahdistaa, koska valinta johtaa siihen että minulla ei ole perhettä. Miehelläni ei olisi lapsia. Jää jostain ihan perustavanlaatuisesta paitsi. Tuntuu että voisin ottaa perheen jos se tuosta jostain itselleni humpsahtaisi, mutta kun minulla ei ole mmitään halua alkaa tekemään ja rakentamaan mitään sen eteen, kun sisäsyntyinen motivaatio puuttuu ihan täysin. Haluan siis perheen mutta ei kiinnosta lisääntyä. Ajatus ihmisestä sisälläni kuulostaa samalta kuin ajatus madoista sisälläni, ällöttävältä. Kaikki neuvola, tavaranostamisjutut, milloin mitäkin pitää ja ei pidä tehdä ja syödä... kuka muka jaksaa täyttää päivänsä tuollaisilla?
Minuakin kiinnostaa että mikä tuossa tilanteessa ahdistaa? Sekö että 'pitäisi haluta' lisääntyä eikä siltä kuitenkaan tunnu, vai jokin muu kuten pelko oman tilan & ajan menetyksestä, lasten vaikutuksesta perheen tuloihin tms? Itse 53v (tarkoituksella) lapsettomana en osaa antaa muuta neuvoa, kuin että kuuntele itseäsi ja omia tuntojasi. Mielestäni lapsia pitäisi hankkia vain jos todella haluaa äidiksi, eikä esim. siksi että tuntee painostusta asiaan miltään taholta. Äitiys on varmasti upea asia elämässä, jos sellaista oikeasti kaipaa ja haluaa, mutta äitiys ei ole välttämättä kaikille oma tai oikea ratkaisu. Onnea matkaan AP päädytpä sitten minkälaiseen ratkaisuun tahansa.
Älä suotta ahdistu. Minä tein aikanaan nuorena lapsen, koska silloin vielä piti (vahva normi), joten oli sama tehdä "pois alta". Hän on jo aikuinen. Mitään vauvakuumetta en koskaan saanut, ja kasvatus kävi kyllä työstä, vaikka lapsi rakas olikin - ja onkin, nytkin. Näin jälkeenpäin ymmärrän, ettei perhe-elämä ei vaan ollut mun juttu, ja olenkin ehdottomasti onnellisempi nyt, kun vapaus on palannut. Jos olisin nyt valintatilanteessa, päättäisin varmaan toisin. Toisaalta, onpahan koettu sekin, niin ei tarvitse ihmetellä menettikö jotakin oleellista.
kuullostaa vähä silt et haaveilet viel jotai ennen ku se lopullinen vastuu iskee.
Kunnon lomamatka vaikka. Elää vähän? Ei vain bileemist vaa joku kunnon kokemus, esim skydiving xD
En mikään teknikko asiasta, mutta mulle se ainakin auttoi näkemään asioita eri näkökulmasta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
kuullostaa vähä silt et haaveilet viel jotai ennen ku se lopullinen vastuu iskee.
Kunnon lomamatka vaikka. Elää vähän? Ei vain bileemist vaa joku kunnon kokemus, esim skydiving xD
En mikään teknikko asiasta, mutta mulle se ainakin auttoi näkemään asioita eri näkökulmasta.
Olen repinyt ja rellestänyt kyllä enemmän kuin keskivertokansalainen, ennen 28 ikävuotta kaikki raha meni matkustamiseen ja ihan tarpeeksi ollut ääeikokemuksia. Nautin nykyään siitä, että osaan olla ja elää tavallisesti, ei tarvitse kehittää mitään ongelmia tai mahdottomia matkasuunnitelmia vaan sen takia, että on tylsää. Vastuita on myös aika riittävästi jo nyt, emmä tästä enää mihinkään irtoaisikaan.
Ap
Ihan turhaan ahdistut. Eihän sinun tarvitse haluta lapsia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vauva voi tulla ihan suunnitelmallisesti ilman vauvakuumetta.
Toisaalta voit päättää ettet halua vauvaa. Toisaalta vaikka päätät haluta vauvan et välttämättä sitä saa.
Ap onko ongelmasi puuttuva vauvakuume eli ei ongelmaa. Vaan se että et osaa päättää?
Vierailija kirjoitti:
Älä suotta ahdistu. Minä tein aikanaan nuorena lapsen, koska silloin vielä piti (vahva normi), joten oli sama tehdä "pois alta". Hän on jo aikuinen. Mitään vauvakuumetta en koskaan saanut, ja kasvatus kävi kyllä työstä, vaikka lapsi rakas olikin - ja onkin, nytkin. Näin jälkeenpäin ymmärrän, ettei perhe-elämä ei vaan ollut mun juttu, ja olenkin ehdottomasti onnellisempi nyt, kun vapaus on palannut. Jos olisin nyt valintatilanteessa, päättäisin varmaan toisin. Toisaalta, onpahan koettu sekin, niin ei tarvitse ihmetellä menettikö jotakin oleellista.
Kiitos kun jaoit kokemuksesi. Mutta tuntuu ihan hirveältä ajatukselta että pitäisi tehdä tähän mielenmaisemaan lapsi. Varsinkin raskaus tuntuu ihan luonnottomalta ajatukselta. Ei siis haittaa/kiinnosta vaikka lihoisin sotalaivaksi tai repeäisin otsaan asti, mutta kun koko homma tuntuu ihan houkuttelevalta kuin se että oksentaisi jonkun lihavan piikikkään viisimetrisen madon suustaan (anteeksi näitä mun vertauskuvia, mutta todella vaikea yrittää hahmottaa tätä fiilistä asiasta).
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lasten hoitaminen on oikeasti rankkaa, en tiedä miten olisin jaksanut ellei olisi ollut niin kovaa motivaatiota saada lapsia.
Vierailija kirjoitti:
Vauva voi tulla ihan suunnitelmallisesti ilman vauvakuumetta.
Toisaalta voit päättää ettet halua vauvaa. Toisaalta vaikka päätät haluta vauvan et välttämättä sitä saa.
Ap onko ongelmasi puuttuva vauvakuume eli ei ongelmaa. Vaan se että et osaa päättää?
Puuttuva vauvakuume ja se, että se kuulostaa siltä että jotenkin silti haluaisin lasta. Alleviivaan, että en koskaan ajattele, ole ajatellut, edes uneksinut itsenäisesti lapsenhankinnasta. Olen olettanut että kun on "iso" niin ne asiat jotenkin menee oikein. En ole ihan tajunnut että tää voi olla näinkin, että ei kiinnosta yhtään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Älä suotta ahdistu. Minä tein aikanaan nuorena lapsen, koska silloin vielä piti (vahva normi), joten oli sama tehdä "pois alta". Hän on jo aikuinen. Mitään vauvakuumetta en koskaan saanut, ja kasvatus kävi kyllä työstä, vaikka lapsi rakas olikin - ja onkin, nytkin. Näin jälkeenpäin ymmärrän, ettei perhe-elämä ei vaan ollut mun juttu, ja olenkin ehdottomasti onnellisempi nyt, kun vapaus on palannut. Jos olisin nyt valintatilanteessa, päättäisin varmaan toisin. Toisaalta, onpahan koettu sekin, niin ei tarvitse ihmetellä menettikö jotakin oleellista.
Kiitos kun jaoit kokemuksesi. Mutta tuntuu ihan hirveältä ajatukselta että pitäisi tehdä tähän mielenmaisemaan lapsi. Varsinkin raskaus tuntuu ihan luonnottomalta ajatukselta. Ei siis haittaa/kiinnosta vaikka lihoisin sotalaivaksi tai repeäisin otsaan asti, mutta kun koko homma tuntuu ihan houkuttelevalta kuin se että oksentaisi jonkun lihavan piikikkään viisimetrisen madon suustaan (anteeksi näitä mun vertauskuvia, mutta todella vaikea yrittää hahmottaa tätä fiilistä asiasta).
Mutta toisaalta, ajat ovat muuttuneet niin, että nykyään on naisellekin sallitumpaa jäädä vapaaehtoisesti lapsettomaksi, joten sosiaalisten paineiden voisi kuvitella olevan pienemmät. Ymmärrän kyllä tuon piikkimadon - meille tuli "no okei, yksi" -järkilapsi, ja vihasin raskautta alusta loppuun saakka (kuten myös imetystä, mutta se on eri juttu). Kumpaakaan en tiennyt etukäteen, ajatuksena ne olivat etukäteen neutraaleja. Todellisuus olikin sitten ihan toista....olin kuin avaruusalus Nostromo nuljuava alien sisällään.
Kaikkia ei varmaan vaan ole tarkoitettu äideiksi - mä edelleen luen suurella mielenkiinnolla vauvakuumeisten juttuja samoin kuin kertomuksia järisyttävästää äidinrakkaudesta ja symbioosista vauvan kanssa. Joo ei käynyt mulle kumpaakaan, mutta ihan hyvin hoidin homman silti, jopa jälkikasvun mielestä. Omakaan äitini ei ole äidillinen tyyppi, ja hyvä äiti on silti ollut.
Pointti? Ei ole pakko jos ei taho, mutta se, mitä tehdään, tehdään kunnolla. :) -ed.
Jätit pois miehen kertomuksestasi. Haluaako hän lapsia?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No nyt vaan pipuli pimpulaan ja 9kk:n päästä oot elämäsi onnellisin.
Olen mies ja mua suorastaan pelottaa ajatus.
Haluan kyllä ehdottomasti oman lapsen, semmone mikä voi joskus sit viedä kalastusretkil, opettaa polkupyöräämään ja semmost. Mutta jotenki en haluais tuoda lapsen tähän maailmaan. Kaikki arvot mikä mul oli opetettu on kuin unohdettui. Pidän oven auki mummoille ja ne tarttuu vaan kovemmin käsilaukuist ohimennees katsomatta mua päinkään. Hymyilen asiakaspalvelijana, saan oudot ilmeet takais ihan ku mikä ihme virnu toi on, vittuiletko? Käyn pubis tai ihan mis vaa, ketään ei juttelee, kaikki näpyttelee kännykkää. Ihan kuin ihmisilt ois kadonnu toivo ihmisyydest tai jopa ihmiskunnasta.
Pelottaa ajatus pistä rajat kuten nukkumamenoaika, nettiestot... Miten edes saa nykypäivänä kurittaa?
Sanoa että rehellisyys aina kannattaa kuin koko loppumaailma valehtelee.
Mieti sitten kouluikä. Kiusattu ku mikä.
Siksi olen päättänyt että en hanki.
Vierailija kirjoitti:
Minuakin kiinnostaa että mikä tuossa tilanteessa ahdistaa? Sekö että 'pitäisi haluta' lisääntyä eikä siltä kuitenkaan tunnu, vai jokin muu kuten pelko oman tilan & ajan menetyksestä, lasten vaikutuksesta perheen tuloihin tms? Itse 53v (tarkoituksella) lapsettomana en osaa antaa muuta neuvoa, kuin että kuuntele itseäsi ja omia tuntojasi. Mielestäni lapsia pitäisi hankkia vain jos todella haluaa äidiksi, eikä esim. siksi että tuntee painostusta asiaan miltään taholta. Äitiys on varmasti upea asia elämässä, jos sellaista oikeasti kaipaa ja haluaa, mutta äitiys ei ole välttämättä kaikille oma tai oikea ratkaisu. Onnea matkaan AP päädytpä sitten minkälaiseen ratkaisuun tahansa.
Enemmän kai se, että olen oikeasti aina halunnut asioita elämässäni. Ja kun olen halunnut, olen tehnyt asioita, joita muut pitää raskaana, hulluna, tyhmänä ja vaikka mitä. Olen seissyt vaikka tikunnokassa, kestänyt kaiken. Eli jotenkin tuntuu, että eihän mua tässä maailmassa pidättelisi mikään eikä kukaan, jos lapsia haluaisin. Olen loputtoman joustava ja sietokykyinen, en ole koskaan pelännyt mitään raha-asioita, olen neuvokas jne. En pelkää oikein mitään, mutta en vain halua.
Minä taas olen jatkuvasti onnellinen siitä etten ole ikinä halunnut lapsia, säästyy monelta murheelta ja vaivalta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ahdistaa vuosi vuodelta enemmän kun en halua lapsia :(
Nyt en kyllä tajua? Et halua lapsia, miksi se sinua ahdistaa?
Pitäisikö minua ahdistaa kun en halua parisuhdetta? Tai en tykkää makaronilaatikosta? Enk lapsista?
Vain koska "niin on tapana ja muutkin tykkää niin minun kin TÄYTYY sitten tykätä ja haluta?
Ympäristön painostusko ahdistaa? Vai asetatko tästä paineita itse itsellesi? Miksi?
Miksi et sallisi itsesi nauttia elämästä ilman lapsia! Niin minä teen ja annan muitten vikinöitten mennä toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos! Et ole epänormaali jos sitä luulet! Meitä on paljon!
No tietenkin se ahdistaa, koska valinta johtaa siihen että minulla ei ole perhettä. Miehelläni ei olisi lapsia. Jää jostain ihan perustavanlaatuisesta paitsi. Tuntuu että voisin ottaa perheen jos se tuosta jostain itselleni humpsahtaisi, mutta kun minulla ei ole mmitään halua alkaa tekemään ja rakentamaan mitään sen eteen, kun sisäsyntyinen motivaatio puuttuu ihan täysin. Haluan siis perheen mutta ei kiinnosta lisääntyä. Ajatus ihmisestä sisälläni kuulostaa samalta kuin ajatus madoista sisälläni, ällöttävältä. Kaikki neuvola, tavaranostamisjutut, milloin mitäkin pitää ja ei pidä tehdä ja syödä... kuka muka jaksaa täyttää päivänsä tuollaisilla?
Ok, tuo on jo omituista. Useimmat velat eivät halua lapsia, koska nimenomaan eivät halua lapsia jokapäiväiseen elämäänsä. Mutta sinä siis haluat lapsia, mutta et mitään, mitä äitiyteen liittyy? Miksi haluat perheen?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ahdistaa vuosi vuodelta enemmän kun en halua lapsia :(
Nyt en kyllä tajua? Et halua lapsia, miksi se sinua ahdistaa?
Pitäisikö minua ahdistaa kun en halua parisuhdetta? Tai en tykkää makaronilaatikosta? Enk lapsista?
Vain koska "niin on tapana ja muutkin tykkää niin minun kin TÄYTYY sitten tykätä ja haluta?
Ympäristön painostusko ahdistaa? Vai asetatko tästä paineita itse itsellesi? Miksi?
Miksi et sallisi itsesi nauttia elämästä ilman lapsia! Niin minä teen ja annan muitten vikinöitten mennä toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos! Et ole epänormaali jos sitä luulet! Meitä on paljon!
No tietenkin se ahdistaa, koska valinta johtaa siihen että minulla ei ole perhettä. Miehelläni ei olisi lapsia. Jää jostain ihan perustavanlaatuisesta paitsi. Tuntuu että voisin ottaa perheen jos se tuosta jostain itselleni humpsahtaisi, mutta kun minulla ei ole mmitään halua alkaa tekemään ja rakentamaan mitään sen eteen, kun sisäsyntyinen motivaatio puuttuu ihan täysin. Haluan siis perheen mutta ei kiinnosta lisääntyä. Ajatus ihmisestä sisälläni kuulostaa samalta kuin ajatus madoista sisälläni, ällöttävältä. Kaikki neuvola, tavaranostamisjutut, milloin mitäkin pitää ja ei pidä tehdä ja syödä... kuka muka jaksaa täyttää päivänsä tuollaisilla?
Ok, tuo on jo omituista. Useimmat velat eivät halua lapsia, koska nimenomaan eivät halua lapsia jokapäiväiseen elämäänsä. Mutta sinä siis haluat lapsia, mutta et mitään, mitä äitiyteen liittyy? Miksi haluat perheen?
Ehkä hän(kin) pitäisi enemmän elämästä iso(je)n kuin pien(t)en kanssa? Onhan teiniperheen elämä jo ihan muuta kuin neuvolaa ja pitää-ei pidä -listoja.
Ahdistaa vuosi vuodelta enemmän kun en halua lapsia :(
Nyt en kyllä tajua? Et halua lapsia, miksi se sinua ahdistaa?
Pitäisikö minua ahdistaa kun en halua parisuhdetta? Tai en tykkää makaronilaatikosta? Enk lapsista?
Vain koska "niin on tapana ja muutkin tykkää niin minun kin TÄYTYY sitten tykätä ja haluta?
Ympäristön painostusko ahdistaa? Vai asetatko tästä paineita itse itsellesi? Miksi?
Miksi et sallisi itsesi nauttia elämästä ilman lapsia! Niin minä teen ja annan muitten vikinöitten mennä toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos! Et ole epänormaali jos sitä luulet! Meitä on paljon!