Lue keskustelun säännöt.
Lapsen uuvuttava käytös
02.05.2018 |
Meillä on ihana 6-vuotias poika, jonka käytös kuitenkin saa mut välillä tosi väsyneeksi ja surulliseksi. Pojan mielialat vaihtelee tosi paljon ja mikä tahansa asia, jonka hän kokee vastoinkäymisenä, saa hänen maailmansa romahtamaan täysin ja kiukuttelu alkaa. Tänä aamuna se oli esim. eskariin lähtö, koska siellä oli tänään tiedossa pojan mielestä tylsää ohjelmaa.
Tilanne etenee yleensä saman kaavan mukaan; lapsi huutaa, ettei lähde ollenkaan ja että äiti on ihan tyhmä. Kaikki on ”ihan sama”. Seuraavaksi alkaa itsensä haukkuminen. Lapsi huutaa olevansa ihan tyhmä ja idiootti, äitikin on kuulemma samaa mieltä (en koskaan ole sanonut lasta tyhmäksi!), hän on lihava eikä tykkää yhtään itsestään.
Tätä on äitinä todella raskasta ja surullista kuunnella. Pojalle kerrotaan päivittäin, kuinka rakas hän on. Hän on myös eskarissa kovin pidetty kaveri, jolla on paljon ystäviä ja leikkikavereita. Mulla alkaa keinot loppua näiden ”kohtausten” kanssa. Miten voisin tukea lasta pettymysten kohtaamisessa ja saada hänet pitämään itsestään? Ajatuksia?
Kommentit (4)
Vierailija kirjoitti:
Jälleen kerran sorrutaan yhteen suurimpaan virheeseen. Hyvä provo on lyhyt ja ytimekäs.
Ja tuo lopun ajatuksia kysymys...mitä mieltä, mitä tekisitte, mitä ajatuksia synnyttää, yms on aivan liian kuluneita kliseitä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Jälleen kerran sorrutaan yhteen suurimpaan virheeseen. Hyvä provo on lyhyt ja ytimekäs.
Värikynät ovatkin oikein oivallinen ja mielenkiintoinen lelu aikuistenkin käyttöön.
Vierailija kirjoitti:
Meillä on ihana 6-vuotias poika, jonka käytös kuitenkin saa mut välillä tosi väsyneeksi ja surulliseksi. Pojan mielialat vaihtelee tosi paljon ja mikä tahansa asia, jonka hän kokee vastoinkäymisenä, saa hänen maailmansa romahtamaan täysin ja kiukuttelu alkaa. Tänä aamuna se oli esim. eskariin lähtö, koska siellä oli tänään tiedossa pojan mielestä tylsää ohjelmaa.
Tilanne etenee yleensä saman kaavan mukaan; lapsi huutaa, ettei lähde ollenkaan ja että äiti on ihan tyhmä. Kaikki on ”ihan sama”. Seuraavaksi alkaa itsensä haukkuminen. Lapsi huutaa olevansa ihan tyhmä ja idiootti, äitikin on kuulemma samaa mieltä (en koskaan ole sanonut lasta tyhmäksi!), hän on lihava eikä tykkää yhtään itsestään.
Tätä on äitinä todella raskasta ja surullista kuunnella. Pojalle kerrotaan päivittäin, kuinka rakas hän on. Hän on myös eskarissa kovin pidetty kaveri, jolla on paljon ystäviä ja leikkikavereita. Mulla alkaa keinot loppua näiden ”kohtausten” kanssa. Miten voisin tukea lasta pettymysten kohtaamisessa ja saada hänet pitämään itsestään? Ajatuksia?
Tuo on vielä pientä verrattuna teinityttöihin. Lapsilla tulee joskus käsittämättömiä riittämättömyyden tunnepuuskia. En osaa sanoa niihin mitään yleispätevää kuin jälkianalysointi kun häneen saa keskusteluyhteyden. Kun tilanne on päällä on turha sanoa mitään ja kaikki mitä sanot kääntyy sua vastaan myöhemmin.
Jälleen kerran sorrutaan yhteen suurimpaan virheeseen. Hyvä provo on lyhyt ja ytimekäs.