Vuonna 1986 ja sen jälkeen syntyneillä eläkeikä on 70 vuotta. Kuka jaksaa noin kauan?
Nuorena työelämään siirtynyt ehtii paiskia töitä yli puoli vuosisataa ennen kuin pääsee eläkkeelle.
Markka-aikana eläkeikä oli paljon alempi ja sairaseläkkeelle pääsi helpommin. Mutta enää euroaikana se ei ole mahdollista, koska eläkekassat meinaavat tyhjentyä suuren työttömyyden ja eläköityvän sukupolven takia.
Kommentit (35)
Jepjep. Olen syntynyt 1985, enkä todellakaan edes ajattele pääseväni eläkkeelle ennen 70v. ikää, jos silloinkaan. Tosin teen raskasta hoitotyötä vuorotyönä, tuskin jaksan tai kroppa edes kestää enää 40 työvuotta tästä eteen päin...🤔
Ja ajattele että samaan aikaan teet lujasti töitä nyt eläkkeellä olevalle kultalusikka pers*essä syntyneille suurelle sukupolvelle.
He ovat velalla rahoittaneet eläkkeensä. Ökypalkat ja eläkkeet velkaantumalla ja nyt nuoret rahoittaa tämän ihan oikeasti omasta elintasostaan tinkimällä.
Olen pohtinut samaa. Tulin nyt siihen tulokseen etten tee lapsia ja tyydyn hiukan pienempään asuntoon. Aion säästää ja sijoittaa rahoja niin, että voisin jäädä ”eläkkeelle” jo 50-vuotiaana, jos tarve. Tai sitten teen töitä niin pitkään kuin pystyn. En kuitenkaan luota siihen, että pystyisin olemaan työelämässä noin pitkään, ainakaan terveenä. Sairaseläkkeet ym. ovat niin pieniä, että pakko suunnitella elämää siltä varalta, ettei jaksa työelämässä eläkeikään asti.
Mikä minun eläkeikäni sitten on? Olen syntynyt ennen.vuotta 1975.
Vierailija kirjoitti:
Ja ajattele että samaan aikaan teet lujasti töitä nyt eläkkeellä olevalle kultalusikka pers*essä syntyneille suurelle sukupolvelle.
He ovat velalla rahoittaneet eläkkeensä. Ökypalkat ja eläkkeet velkaantumalla ja nyt nuoret rahoittaa tämän ihan oikeasti omasta elintasostaan tinkimällä.
Kannattaa tehdä pimeitä hommia että jää jotain itsellekkin eikä kaikki mene kultalusikka persi*ssä syntyneille nykyeläkeläisille.
Vierailija kirjoitti:
Lähde?
Voit käydä laskemassa mahdollisen tulevan eläkkeesi ja eläkeikäsi niitä varten suunnitelluissa laskureissa.
Mä olen syntynyt 1979 ja tavoite-eläkeikä on 69 vuotta ja 4 kuukautta. Ei mene hyvin muillakaan.
Ei huolta, kyllä kaikki vaivaiset vanhukset potkitaan pois töistä hyvissä ajoin ennen seitsenkymppisiä. Työttömyyskorvauksella ja pupuleikeillä mennään sitten viimeiset 20 vuotta.
Vierailija kirjoitti:
Olen pohtinut samaa. Tulin nyt siihen tulokseen etten tee lapsia ja tyydyn hiukan pienempään asuntoon. Aion säästää ja sijoittaa rahoja niin, että voisin jäädä ”eläkkeelle” jo 50-vuotiaana, jos tarve. Tai sitten teen töitä niin pitkään kuin pystyn. En kuitenkaan luota siihen, että pystyisin olemaan työelämässä noin pitkään, ainakaan terveenä. Sairaseläkkeet ym. ovat niin pieniä, että pakko suunnitella elämää siltä varalta, ettei jaksa työelämässä eläkeikään asti.
Sinulla on ihan sama oikeus lapsiin kuin kultalusikka persi*essä sukupolvillakin. Tee lapset jos siltä tuntuu ja jätä systeemin elätettäväksi. Jos ei systeemi siihen pysty niin päättäjät saunan taakse.
Luuletko tosiaankin että selviäisit vyötä kiristämällä ja säästämällä? Ne ajat alkaa olla ohi. Mitä elämää se olisi että säästät pienestä palkastasi vuosikymmeniä?
Olen syntynyt 1978 ja eläikäni on tällä hetkellä laskurin mukaan 67v. Tavoite eläkeikäni on pari vuotta korkeampi. En usko jaksavani töissä tuohon ikään asti. Täytyy tehdä tiettyjä ratkaisuja, jotta pärjää taloudellisesti tulevaisuudessa.
Tilastoista näkee että lasten hankinta on lopetettu joskus 2010 tienoilla. On suuret ikäluokat niin vieneet mehut nuoremmista.
Kehtaavat sitten vielä valittaa.
Maksatan sijoitusasunnon vuokralaisella ja sen jälkeen saan kivaa lisätuloa eläkevuosina. :)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen pohtinut samaa. Tulin nyt siihen tulokseen etten tee lapsia ja tyydyn hiukan pienempään asuntoon. Aion säästää ja sijoittaa rahoja niin, että voisin jäädä ”eläkkeelle” jo 50-vuotiaana, jos tarve. Tai sitten teen töitä niin pitkään kuin pystyn. En kuitenkaan luota siihen, että pystyisin olemaan työelämässä noin pitkään, ainakaan terveenä. Sairaseläkkeet ym. ovat niin pieniä, että pakko suunnitella elämää siltä varalta, ettei jaksa työelämässä eläkeikään asti.
Sinulla on ihan sama oikeus lapsiin kuin kultalusikka persi*essä sukupolvillakin. Tee lapset jos siltä tuntuu ja jätä systeemin elätettäväksi. Jos ei systeemi siihen pysty niin päättäjät saunan taakse.
Luuletko tosiaankin että selviäisit vyötä kiristämällä ja säästämällä? Ne ajat alkaa olla ohi. Mitä elämää se olisi että säästät pienestä palkastasi vuosikymmeniä?
Tykkään käydä ravintoloissa syömässä, kahviloissa, taidenäyttelyissä ym. Mielummin kulutan rahat tuollaiseen ja sijoitan loput tulevaisuutta varten. Lapsia en uskalla tehdä näin epävarmaan maailmaan, enkä halua elää kitkutellen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lähde?
Voit käydä laskemassa mahdollisen tulevan eläkkeesi ja eläkeikäsi niitä varten suunnitelluissa laskureissa.
Sori jäi laskuri linkittämättä. Joku sen jo laittoikin.
tui tui orjat ja työmuurahaiset. Muistakaa elää sitten eläkkeellä sitku,sitku sitku...ootte eläkkeellä. Ja sitten vanhana ja vaivaisena kuolla kupsahdattekin aika nopeasti, ei tarvitse liikoja pohtia elämän todellista merkitystä - sillä työ on se joka on tärkeää ja työmuurahaisena olo.
Pohtiminen ja aivojen käyttö on ihan hippien ja luusereiden hommaa, ajattelee tärkeä työmuurahainen joka ainutkertaisen elämänsä pyhitti ei aivojensa käyttämiseen vaan rutiinien toistamiseen.
Kokoomuslainen kirjoitti:
Maksatan sijoitusasunnon vuokralaisella ja sen jälkeen saan kivaa lisätuloa eläkevuosina. :)
Jos kiinteistösi on muualla kuin pääkaupunkiseudulla niin et saa 10 vuoden päästä myytyä sitä kuin pilkkahintaan.
Mieti tätä.
Hurjaa on. Meillä käy näitä eläkeläishoitajia tekemässä sijaisuuksia ja ovat melkoinen rasite. Osa on niin päästään horiskoja, että ovat vaarallisia potilasturvallisuudelle jo. Osalla jo kroppa rikki ja kitisevät, että voitko sinä tulla tämän laittamaan, kun minulla ei enää käsissä voimat riitä.
Sitten itse pitäisi saman ikäisenä olla aktiivityöntekijä, niin vähän hirvittää. Mitä teet hoitajalla, kenellä ei enää ole lihasvoimaa nostaa ja kääntää ja jonka päässä on jo sen verran muistikatkoksia, että jakelee vääriä lääkkeitä tajuamatta itse edes sitä.
Lähde?