Oletko joskus varastanut? Mitä?
Luin uutisen jossa todettiin 20v sitten 40% nuorista kertoi varastaneensa jotain, kun nyt luvut ovat parin prosentin luokkaa.
Itse en ole muuten varastanut, kuin kerran ala asteella näimme kaupan ulko-ovilla jotain todella paksuja kumilenkkejä ja taisimme yhden siitä viedä. Oli niin rikollinen olo sen jälkeen :'D Aikuisiällä jäi kerran liemikuutiopaketti kärryn pohjalle jonkun ilmaislehden alle.
Kommentit (20)
Kaupasta en mitään, mutta lapsena isosiskolta karkkia.
Löytötavaratkin kiikutan aina rehellisesti henkiökunnalle/poliisille.
En ole varas. Ihan rahalla olen ostokseni maksanut.
Terveisiä Seinäjoelle.
Tältäkin juorulta olisi aika katkaista siivet.
Olen aika paljon antanut itsestäni toisille. Voimavaroja, aikaa ja lahjoja. Sielunkin osa olisi tahtonut viedä.
Lapsuudessa minulla oli varas tuttu. Ei sen toisen kaverin kanssa tykätty siitä vaan jätettiin se leikkien ulkopuolelle. Oli muutenkin outo ja hämärä.
Seinäjoella on naisilla ja miehillä vaikiaa. Ne ei ole tarpeeksi kauniita.
Ne ei ole tarpeeksi vahvoja ja älykkäitä.
Kun mä olin sellainen esiteini- ja teini-ikäinen, aika suuri osa luokallamme kokeili varastamista. Tämä oli 90-luvun alussa. Lähinnä karkkia ja sen sellaista tuli vietyä. Lopetin tuon muistaakseni kasiluokalla.
Vai pitäisikö puhua Ilmajokisista? Naisista. Niistähän kuuluisi puhua.
Metallican musta albumi kasetin 90 luvulla.
Ilmajoella on koko suomen paskaisimmat ja kateellimmat piirit.
En ole varastanut kaupasta, mutta varastin lapsena veljeltä karkkia ja teininä vanhemmilta alkoholia. Olisin voinut sanoa varastaneeni, jos olisi kysytty.
Paskaisimmat kerhot, mitä löytyy.
Vierailija kirjoitti:
Paskaisimmat kerhot, mitä löytyy.
Mitkä psykoosit sinulla on käynnissä..?
Teininä 80-luvulla kasetteja ja koruja sekä kaikkea muuta mikä taskuihin mahtui. Alkoholia ja rahaa vanhemmilta.
Mä oon teini-iässä varastanut mun vanhemmilta rahaa sillä tavalla, että tallensin äidin luottokortin tiedot erääseen nettikauppaan. Sieltä sitten kahdesti ostin jotain kyselemättä. Vieläkin huvittaa, koska kyllähän äiti luottokorttilaskusta näki, mihin ne rahat on menneet :D Ei ole tosin ikinä tästä mitään sanonut.
Olen varastanut irtokarkkia sekä muutaman kynän nuorempana. Typerää, mutta onneksi se jäi siihen.
Olen. Äidiltä diapameja. Tarvitsee niitä niin harvoin, ettei huomaa jos 5-6 nappia varastaa.
Pienenä varastin päiväkodista lelun. Jo illalla alkoi hirveästi omatunto kolkuttamaan ja itkin äidille kuinka olen tehnyt niin pahasti kun varastin. Seuraavana päivänä palautin lelun, joskin ei ketään päiväkodin tätiä asia näyttänyt hetkauttavan yhtään siinä määrin mitä olin pelännyt. :)
Eipä ole sen jälkeen tullut varasteltua enää koskaan. Erikoista että vieläkin muistan niin hyvin sen tunteen, miten pahalta varastaminen sai olon tuntumaan.
Kaverin kanssa käytiin omppuvarkaissa harva se syksy ja jännää oli! :-D
Lapsena näpistelin lähinnä karkkia ja purukumia.