Muistatko pikkutyttönä 4-5-6 luokalla kun olit ihastunut johonkin poikaan? Otitko koskaan mitään kontaktia? Yrititkö päästä

En ollut ihastunut kehenkään. Ne luokkatoverit ovat kaikki niin kakaroita.

Vierailija kirjoitti:

juttusille? Miten?

Itse muistan et pojat lähinnä inhosi minua jos oisin ihastuksen kohdetta lähestynyt, niin olisin saanut vaan räkästä naurua päälle. Olen vähän tällainen ruma ankanpoikanen. Lapsena ei niin suosittu. Aikuisena olisin kelvannut yhdelle jos toiselle, mutta lapsuuden ikävät muistot vastakkaisesta sukupuolesta esti oma-aloitteiset lähestymiset.

ja syy miksi kysyn on et nyt minun poikaa tytöt lähestyy esim. tulee tökkimään ja mietin, et onko noi tyttöjen tökeröitä ihastumislähestymisiä? Itse en uskaltanut just ja just edes katsoa päin.

Itse muistan kuinka kirjoitin 1-2-luokalla ihastukselleni rakkauskirjeen ja laitin siihen paljon parhaita tarrojani. Sitten kun kyseinen henkilö sai kirjeeni, niin hän luki sen ja sitten meni luokan roskikseen ja silppusi sen saksilla sinne.

Ajattelin lähinnä poikien olevan ällöjä. :D

Tuossa iässä pojat on todella kakaroita. Meidän luokan pojat vaan osasivat kiusata tyttöjä ja ihmetellä miksi heille kaavaa tissit... Itse olin ihastunut 9-luokalaiseen, jonka mielestä taas minä olin aivan kakara...

Vierailija kirjoitti:

Itse muistan kuinka kirjoitin 1-2-luokalla ihastukselleni rakkauskirjeen ja laitin siihen paljon parhaita tarrojani. Sitten kun kyseinen henkilö sai kirjeeni, niin hän luki sen ja sitten meni luokan roskikseen ja silppusi sen saksilla sinne.

:D voi ei :D

En. Vielä yläasteella ja lukiossakin olin se rumilus enkä olisi ikinä kehdannut lähestyä ketään millään tavalla. En kehdannut edes kertoa ihastuksistani kavereille kun ajattelin että nekin miettisi että ei toi kenellekään kelpaa. En kyllä nyt aikuisenakaan uskaltaisi tehdä aloitteita vaikka tiedän joillekin kelpaavani.

Vierailija kirjoitti:

En. Vielä yläasteella ja lukiossakin olin se rumilus enkä olisi ikinä kehdannut lähestyä ketään millään tavalla. En kehdannut edes kertoa ihastuksistani kavereille kun ajattelin että nekin miettisi että ei toi kenellekään kelpaa. En kyllä nyt aikuisenakaan uskaltaisi tehdä aloitteita vaikka tiedän joillekin kelpaavani.

jep mulla vähän sama tosin lukiossa jotenki puhkesin kukaan ja aloin saada huomiota. Se oli jännä huomata. Mutta aloitteisiin en kykene. En ole koskaan kyennyt. En oikein jaksa uskoa miksi kukaan olisi minusta kiinnostunut. Vaikka selkeästi monikin on ilmeisesti ollut :/

Olin ihastunut tyttöön, jolle kirjoitin rakkauskirjeen jossa osoitin tunteeni ja kerroin, kuka olen. Vaati muuten paljon pokkaa ja rohkeutta, suunnittelin tätä puoli vuotta ja jätin ystävänpäivänä ystislaatikkoon. Olin naurunalainen vuosia jutun jälkeen, vaikka se ei skandaaliksi levinnytkään. Varhaiskypsyyden esilletuominen ei ehkä ollutkaan niin hyvästä. Kiinnostus tyttöihin lakkasi kyllä jossain kohtaa, olen nykyään naimisissa miehen kanssa ja perheellinen.

Vierailija kirjoitti:

Itse muistan kuinka kirjoitin 1-2-luokalla ihastukselleni rakkauskirjeen ja laitin siihen paljon parhaita tarrojani. Sitten kun kyseinen henkilö sai kirjeeni, niin hän luki sen ja sitten meni luokan roskikseen ja silppusi sen saksilla sinne.

Voi apua. Minä sain yhdeltä luokan pojalta kirjeen 1-2 luokalla ja tein juuri noin. Kadutti myöhemmin. Tykkäsin tästä pojasta kaverina tosi paljon, mutta en osannut suhtautua järkevästi tuohon kirjeeseen. Koitin myöhemmin hyvitellä ja pyytää anteeksi sekä leikkimään, mutta hän vihoitteli minulle. Syystäkin, ymmärsin sen kun äitini selitti asiaa.

En koskaan. Olin niin ujo.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse muistan kuinka kirjoitin 1-2-luokalla ihastukselleni rakkauskirjeen ja laitin siihen paljon parhaita tarrojani. Sitten kun kyseinen henkilö sai kirjeeni, niin hän luki sen ja sitten meni luokan roskikseen ja silppusi sen saksilla sinne.

Voi apua. Minä sain yhdeltä luokan pojalta kirjeen 1-2 luokalla ja tein juuri noin. Kadutti myöhemmin. Tykkäsin tästä pojasta kaverina tosi paljon, mutta en osannut suhtautua järkevästi tuohon kirjeeseen. Koitin myöhemmin hyvitellä ja pyytää anteeksi sekä leikkimään, mutta hän vihoitteli minulle. Syystäkin, ymmärsin sen kun äitini selitti asiaa.

Joo, ei se mukavalta tuntunut pienen pojan maailmassa ja muistaakseni kyseessä oli vieläpä ensi ihastukseni, eikä siitä jäänyt itselle mitenkään positiiviset muistot. En tosin muista tuliko tuo tyttö koskaan pyytämään anteeksi tekosiaan.