Miten ihminen opetetaan kantamaan vastuuta?

Suuri osa ihmisistä on kuitenkin ihan vastuullisia. Kasvattavatko kaikki vastuun lapsiin ihan vaistonvaraisesti, ettei kukaan tiedä miten se käytännössä tehdään? Varmaan joku on aiheesta lukenut kuitenkin.

Ap

Varmaan aika pitkälti malliesimerkin kautta. Ei omena kauas puusta putoa.

Näin että positiivisesti, myönteistä palautetta kun tekee jotain hyvin.

Ei näin kuten meidän aikanamme, niskasta kiinni ja paasaamista, ymmärräthän olen oikeassa koska olen auktoriteetti.

Mitkä tapahtumat ja tekemiset ovat sellaisia malleja, jotka ovat lapsen mielelle sopivia? Joista hän imee itseensä vastuumallin?

Ap

Vastuun itsestään vai toisista? Tunnen itsenäisiä ihmisiä, ketkä eivät koskaan vaivaa toisia ongelmillaan ja kantavat täten vastuun itsestään. Sitten tunnen laumasieluja, jotka kantavat vastuuta muista, mutta myös itse tukeutuvat jatkuvasti ulkopuolisiin omien ongelmiensa kanssa.

Vierailija kirjoitti:

Vastuun itsestään vai toisista? Tunnen itsenäisiä ihmisiä, ketkä eivät koskaan vaivaa toisia ongelmillaan ja kantavat täten vastuun itsestään. Sitten tunnen laumasieluja, jotka kantavat vastuuta muista, mutta myös itse tukeutuvat jatkuvasti ulkopuolisiin omien ongelmiensa kanssa.

Onpa sulla vähän vaihtoehtoja. Ihan yhtä lailla on niitäkin, jotka eivät vaivaa muita ongelmillaan, mutta eivät kanna myöskään vastuuta omasta elämästään. Ja sitten niitä, jotka kantavat vastuuta muista, mutta hoitavat omat ongelmansa itsenäisesti.

Jyrkikö se kyselee 

Onnistumisen kokemuksilla ja mahdollisuudella toteuttaa omia valintoja. Jos ei koskaan saa tehdä mitään niin ei opi mitään, eikä tule rohkeutta tehdä mitään. Lisäksi jos on koulukiusattu/arvosteltu tekemisiä niin pitäisi osata näyttää lapselle se toinen puoli ja se, että voi tehdä omat hommansa ja jättää arvostelijan huomiotta, koska arvostelija tekee väärin.

Vierailija kirjoitti:

Jyrkikö se kyselee 

Eiköhän se ole kysynyt tätä jo aikapäiviä sitten. Mutta se kyllä yllättää, että äidit eivät tunnu tietävän miten opettaa lapselleen vastuunkantoa.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jyrkikö se kyselee 

Eiköhän se ole kysynyt tätä jo aikapäiviä sitten. Mutta se kyllä yllättää, että äidit eivät tunnu tietävän miten opettaa lapselleen vastuunkantoa.

Ap

Jatka miettimistä. 

Meillä on opetettu ainakin ihan konkreettisestikin, että jos maitolasi kaatuu, niin jäljet pitää siivota. On ihan ok, että vahinkoja sattuu, siitä ei olla vihaisia. Mutta on ne jäljet silti siitä siivottava, ei maitoa voi jättää pöydän pinnalle seisomaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jyrkikö se kyselee 

Eiköhän se ole kysynyt tätä jo aikapäiviä sitten. Mutta se kyllä yllättää, että äidit eivät tunnu tietävän miten opettaa lapselleen vastuunkantoa.

Ap

Jatka miettimistä. 

Niinhän mun täytyy, kun sinäkään et osannut vastata kysymykseen.

Ap

Isompien lasten kanssa käydään keskusteluja aiheesta. Muistutetaan, että sinä itse valitsit ruokalistalta pastaruuan, niin nyt lautasten tullessa on turha marista, että olisitkin halunnut lihapullat. Ensi kerralla muistat sitten miettiä asian loppuun asti.

Syy-seuraus -suhteiden opettaminen. Jos jättää jotain tekemättä tai hölmöilee tahallaan niin siitä tulee jokin seuraus. Samoin jos tekee jotain oikein niin siitä pitäisi seurata jotain hyvää. Myös se on tärkeää, että ei tee toisen puolesta eikä "pelasta" jos on tehnyt väärin vaan antaa toisen vastata itse tekemisensä seurauksista. Antaa iänmukaista vastuuta esim. kotitöistä ja vapaa-ajan valinnoista.

Tukeva ote vastuun reunoista, nostetaan jaloilla, ei selällä ilmaan ja sitten eteenpäin. Laskettaessa vastuu alas muistetaan taas lasku jaloilla, ei selällä.

M

Tukien itsenäisyyttä ikätason mukaan, esim.

-alle vuoden ikäistä kannustetaan askelten ottoon, eikä kaatumisista tehdä numeroa (toki kivun tullessa lohdutetaan)

-puolitoistavuotiaan annetaan itse kiivetä minne pääsee turvallisuus huomioiden, ja valita esimerkiksi välipaloista vaihtoehto

-kaksivuotiaan annetaan jo useammin valita rajatuista vaihtoehdoista, mutta vanhempi päättää ne vaihtoehdot ja vetää rajat viime kädessä

-päivähoidon aloituksessa lasta lohdutetaan, mutta myös tsempataan että kyllä hän pärjää. Ei mennä mukaan lapsen pelkoihin ja ikävään, mutta ne tunteet sallitaan. Samoin koulun aloituksen suhteen.

-eskari iässä aletaan jo harjoitella lyhyttä yksinoloa pihalla tai sisällä kotona,mutta luonnollisesti ei päästetä tuntemattomille asuinalueille yksin kulkemaan

-koulumatkoilla ei "peloitella" eikä vanhempi uuvuta lasta omilla peloillaan, vaan opetetaan että on hienoa oppia kulkemaan yksinkin. Toki lapsen aloitteesta peloista aina jutellaan empaattisesti mutta samalla tsempaten!

-jne.

Eli ihan normaalia vanhemmuutta. Joillekin vanhemmille lapsen itsenäisyyden aito tukeminen on kuitenkin vaikeaa. Voi olla että laiskuuttaan vastuutetaan lasta sellaisista asioista, mihin hänellä ei ole vielä kykyä. Esimerkiksi alaluokkalaisen oletetaan itse huolehtivan kaikesta muistamisesta oman koulunkäynnin suhteen. Kun hän sitten ei muista ja saa negatiivista palautetta, niin itsetunto heikkenee ja kyky huolehtia itsestä laskee. Ihan sama vanhempi voi myös paapoa jossain asiassa ja lietsoa lapsen ahdistusta ja pelkoa esimerkiksi koulun aloituksen suhteen. Näin lapsella vahvistuu tunne, ettei hän pärjää ja hän eroaa jotenkin olennaisesti ikätovereistaan. Eli varmaankin tällaisella vanhemmalla voi olla itsellään elämänhallinnassa ja tunteiden käsittelyssä ongelmia.

Onneksi ihmisellä on aikuisiällä paljon tilaisuuksia muuttua ja kasvaa. Esimerkiksi ensimmäinen kunnon työpaikka tai perheen perustaminen voi saada ihmisen muuttamaan toimintatapojaan suurestikin.

Mallilla, keskustelemalla ja antamalla lapsen harjoitella.

Jos maitolasi kaatuu, lasta autetaan siivoamaan sotku. Jos kaveri harmistui lelun viemisestä, pysähdytään miettimään miten oma toiminta vaikutti toiseen ja korjataan virhe. Jos kirjaston kirja repeää niin kannustetaan lasta kertomaan se ja pahoittelemaan palautuksen yhteydessä - tai otetaan lapsi mukaan tilanteeseen jossa tehdään se hänen puolestaan jos tehtävä on liian iso. Kun päiväkodin lelu jää haalarin taskuun niin mennään palauttamaan se yhdessä ja kiitetään että lapsi kertoi siitä.

Ja näytetään tietysti itse mallia omien virheiden myöntämisestä ja hyvittämisestä ja siitä että huomioidaan muita ja muille aiheutuvia seurauksia omassa toiminnassa niin hyvässä kuin pahassa. Annetaan lapsen kuulla kun pyydät anteeksi, tarjoat apua, myönnät mokasi ja mietit miten korjata sen, kysyt toisen mielipidettä ja pidät kiinni rajoistasi ja teet tilaa omille tarpeillesi.

Itse koen että on korvaamattoman tärkeää että ohjaus tehdään ymmärryksellä ja lämmöllä, rähisemättä ja häpäisemättä. Jos virheiden paljastamisesta seuraa kakkaa niskaan, niin ei silloin opi tunnustamaan ja korjaamaan mokiaan vaan piilottamaan ne.

Molemmista lapsista on tullut viestiä että ovat huomaavaisia, pitävät puolensa ja hoitavat hommansa. Murrosiän ylläreitä odotellessa 😁

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jyrkikö se kyselee 

Eiköhän se ole kysynyt tätä jo aikapäiviä sitten. Mutta se kyllä yllättää, että äidit eivät tunnu tietävän miten opettaa lapselleen vastuunkantoa.

Ap

Tarkoitat siis, että sekin on vain äitien homma?

up