Minkähän takia vihasin lapsena nukkeja - musta tuli kyllä äiti ja mielestäni ihan hyvä äiti enkä ollut ns. poikatyttö kuitenkaan
Mutta olisi kiva kuulla vaikka jonkun keittiöpsykologin arvio. Mulla oli vielä niitä kaikenlisäksi paljon, sillä olin toisen mummojen ainoa tyttölapsenlapsi ja toisella oli yksi muu, mutta minua yli 15 vuotta vanhempi. Sain aina lahjaksi nukkeja, kun olin ainoa, jolle niitä ostettiin. Ei siihen aikaan pojille ostettu. Nalleista tykkäsit ja lempileluni oli toisen mummon tuliaisena tuoma nalle, hän asui vähän kauempana. Tykkäsin myös jonkin verran pehmeistä nukeista, molla-maija -tyyppisistä, mutta en kovista nukeista. Nukenvaunuinistakin tein auton.
Kommentit (3)
Minäkään en tykännyt nukeista. Siis juuri sellaisista vauvanukeista enkä kyllä mollamaijoistakaan. En leikkinyt niillä ikinä tai korkeintaan heittelin niitä muka vihaisena. Oon aina tykännyt lapsista paljon.
Itse puhuin rumasti nukeilleni ja kaivelin niiltä silmät päästä. Olisi kiva tietää miksi tein niin
alle kouluikäisenä?
Mä myös inhosin nukkeja, tosin juuri kukaan ei mulle niitä ostanutkaan. Ainoa nukke, josta tykkäsin, oli kummitätini itse tekemä räsynukke. Musta muoviset nuket olivat jotenkin oksettavia ja likaisen oloisia. Leikin aina mieluummin pehmoeläimillä. TOisaalta tykkäsin kyllä barbileikeistä.