19-vuotias nuori yliopiston kannsa opintomatkalla tekstailee kuinka ei viihdy lainkaan siellä eikä
voi nauttua matkasta. Tuntee itsensä ulkopuoliseksi ja ettei kukaan halua olla hänen kanssaan. Taustalla koulukiusaamisesta aiheutuneita itsetunto-ongelmia. Mitä tekistte/ajattelesitte? Tai eihän siinä paljoa voi tehdä mutta huolestuisitteko?
Kommentit (3)
Ei se yliopisto olekaan mikään viihdytyslaitos, vaan opiskelupaikka, jossa opiskellaan tehokkaasti, valmistutaan mallikkaasti ajoissa ja sitten haetaan työpaikkaa. Voihan ne kaverit olla yliopiston ulkopuoleltakin ja eri alaa opiskelevia. Itse asuin kovin poikkitieteellisessä soluasunnossa ja kävimme todella ihania keskusteluja kaikesta maan ja taivaan välillä. Ihanat muistot tuosta jäi. Oli minulla sitten muutama oman tiedekunnan opiskelija ystävänä ja poikakaverikin jossakin vaiheessa, mutta tärkeintä oli tunne, että jonkun kanssa voi mennä leffaan ja kahville ym. vapaa-aikana ja pitää hauskaa.
Harrastuspiireistä saa myös ystäviä, jos opiskelupaikasta ei oikein löydy. Oma asenne kyllä ratkaisee noiden ystävienkin saamisessa. Jos menee yli puolitiehen vastaan, joku kyllä tulee toiselta puoleta vastaan...
Kyse on aikuisesta ihmisestä, etkä voi äitinä oikein muuta tehdä kuin harmitella tilannetta. Kuulostaa kyllä oudolta koko kuvio. Mitä "nuori" matkalta tai yleensä korkeakouluopinnoilta odotti? Yliopiston opintomatkat eivät ole mitään luokkaretkiä, joiden ensisijainen tarkoitus olisi hauskanpito. Yliopistossa opiskellaan, monella alalla aika kilpailuhenkisestikin, ja sivussa luodut ystävyyssuhteet ovat bonusta. Aikuisia ihmisiä ei voi päiväkodin ja alakoulun tyyliin opettaja komentaa ottamaan kaikki mukaan leikkiin, vaan on jokaisen omalla vastuulla mennä mukaan ja ottaa kontaktia.
Itse aloitin tuon ikäisenä yliopistossa ja kaikki muut opiskelijat olivat noin 25-30-vuotiaita (silloin ei ollut ensikertalaiskiintiöitä). En koskaan päässyt porukkaan mukaan ja myöhemmin vaihdoin alaakin, koska se oli äitini valitsema. Tosiaan saattaa johtua iästä tuo ulkopuolisuus.