kohtukuolema

http://einoainamatkassamme.blogspot.fi/ Tässä blogi pariskunnasta joka kävi läpi saman, jos se auttaisi ymmärtämään ystäväsi kokemusta.

Ehdottaisin kysymään ystävältäsi suoraan, mihin hän pystyy tai mitä jaksaa tällä hetkellä. Hänelle voi olla hyvin vaikea paikka nähdä vauvoja, vauvojen äitejä tai raskaanaolevia. Voi olla, ettei hän edes osaa vastata tuohon juuri nyt. Voit sanoa hänelle, että ymmärrät täysin, mikäli hän ei juuri nyt pysty olemaan kanssasi tai ottamaan apuasi vastaan. Jos näin on, sinun on myös pystyttävä se hyväksymään.

Olen itse kokenut kohtukuoleman myöhäisillä viikoilla ja minun oli vaikeaa olla missään tekemisissä ystävieni kanssa, joilla oli vauvoja tai olivat raskaana. Parhaalta minusta tuntui, kun ihmiset aidosti kertoivat olevansa pahoillaan asiasta ja tavoitettavissa, mutta eivät tyrkyttäneet itseään tykö eivätkä olettaneet että olen kohta taas kuin ennenkin. Joidenkin kanssa sovittiin vain, että ollaan taas tekemisissä kun pystytään, ja tähän saattoi mennä vuosia. Kohtukuoleman jälkeen olen viihtynyt paljon enemmän omissa oloissani kuin ennen. Tosiystävät ovat kuitenkin säilyneet matkassa mukana.

Mitään mitä sanot lohdutukseksi ei välttämättä auta eikä kukaan voi tietää miten toinen ihminen mihinkin kommenttiin suhtautuu. Tärkeintä on olla oma itsensä ja hyväksyä se, että menetyksen kokenut ihminen on nyt niin täydellisessä murrosvaiheessa elämässään, ettei mikään tule koskaan olemaan samoin kuin ennen. Et pysty kuvittelemaan miltä ystävästäsi tuntuu, eikä hän itsekään pysty kuvitella miltä hänestä tuntuu vaikka puolen vuoden tai vuoden kuluttua. Tällaiset ovat pysäyttäviä asioita elämässä ja moni meistä joutuu rakentamaan kaiken uudestaan sellaisen jälkeen.