Lue keskustelun säännöt.
Ystäväni
15.04.2018 |
Kertokaa mammat mikä mua vaivaa.
Eli tilanne on se, että mulla on ystävä. Hän on mukava, sosiaalinen, älykäs ja hauska ihminen. Hänessä on kuitenkin kääntöpuolena se, että hän haluaa päättää, järjestää ja hän tietää parhaiten. Hänen kommunikointityylinsä on välillä hyvin komentelevaa ja saarnaavaa, mikä ei jätä tilaa muille pohdiskeluille. Hän ei kestä asioita mistä voi olla miljoonaa mieltä, koska niissä ei ole faktaa mikä on oikein.
Nyt viime aikoina kuitenkin mulla itsellä on tullut välillä hyvin ahdistava olo hänen seurassaan.
Mä koen nykyään esim. Loukkauksena sen, että hän soittaa, että aikoo tehdä X asiaa ja pyytää mukaan, mutta hän ei ikinä soita ja pyydä, että tehtäisiin jotain ja yhdessä mietittäisiin mitä.
Mä en pelkää häntä, mutta kutistun jotenki hänen seurassaan.
Yatävässäni ei todellakaan ole mitään vikaa, vika on minussa, tiedosta tämän hyvin selvästi.
Kertokaa mikä mua vaivaa? Miksi kutistun, miksi en pysty sanomaan esim. mielipiteitä?
Onko kellään vastaavaa ollut?
Kommentit (7)
Taannut hänen seurassaan, oletkin lapsi jälleen ja sinua komennellaan sinne ja tänne. Onhan se lopulta aika rasittava tapa olla yhdessä, jos yhteiset tekemiset eivät lähde koskaan sinusta.
Mutta taitaa se olla melko paljon toivottu, että toinen tuolla lailla tulisi vastaan. Osaatko sanoa, miksi tämä asia juuri tuli mieleen? Se kun kuulostaa juuri niin epämääräiseltä, kuin lapsen toiveet joskus ovat.
Ystävä jos on tehokas ja kekseliäs, niin luultavasti hän pursuu ideoita jo valmiiksi liikaa. Ja voi olla, että hän kokisi epäkohteliaaksi sinun vaivaamisesi ilman valmista suunnitelmaa.
MIksi et itse tee samoin ja soita hänelle, että nyt mennään tekemään juttu x?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ton perusteella ystävässäsi on paljonkin vikaa. Voisi opetella kommunikoimaan ja olemaan vähemmän narsistimainen egomaanikko.
Vierailija kirjoitti:
Taannut hänen seurassaan, oletkin lapsi jälleen ja sinua komennellaan sinne ja tänne. Onhan se lopulta aika rasittava tapa olla yhdessä, jos yhteiset tekemiset eivät lähde koskaan sinusta.
Mutta taitaa se olla melko paljon toivottu, että toinen tuolla lailla tulisi vastaan. Osaatko sanoa, miksi tämä asia juuri tuli mieleen? Se kun kuulostaa juuri niin epämääräiseltä, kuin lapsen toiveet joskus ovat.
Ystävä jos on tehokas ja kekseliäs, niin luultavasti hän pursuu ideoita jo valmiiksi liikaa. Ja voi olla, että hän kokisi epäkohteliaaksi sinun vaivaamisesi ilman valmista suunnitelmaa.
MIksi et itse tee samoin ja soita hänelle, että nyt mennään tekemään juttu x?
Tehokas hän kyllä on, en kiellä.
Kyllä mä hälle soitankin, mutta hän ei usein halua tehdä niitä asioita mitä toinen on miettinyt.
No annetaan toinen esimerkki: mua on viime aikoina vaivannut yksi asia. Se on surullinen, mutta ei estä mua elämästä. Puhuin tästä ystävälle ja hän totesi heti, että sä et tiedä ja sun täytyy vaan päivä kerrallaan elää. Mä koen sen niin, että mun tunteille ei anneta tilaa ja olen vääränlainen.
Mä itse tykkään pyöritellä asioita ja miettiä epävarmuuksiakin. Ne ei mua ahdista, vaan niissä piilee se elämän kauheus ja kauneus.
Mä olen sairastanut masennuksen. Nyt ku vähä tuntuu, että oon kuivilla, niin ehkä tää johtuu siitä. Kiinnitän tämmösiin kauheasti huomioita, koska mulle on aika paljon kerrottu ulkoapäin millainen olen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Taannut hänen seurassaan, oletkin lapsi jälleen ja sinua komennellaan sinne ja tänne. Onhan se lopulta aika rasittava tapa olla yhdessä, jos yhteiset tekemiset eivät lähde koskaan sinusta.
Mutta taitaa se olla melko paljon toivottu, että toinen tuolla lailla tulisi vastaan. Osaatko sanoa, miksi tämä asia juuri tuli mieleen? Se kun kuulostaa juuri niin epämääräiseltä, kuin lapsen toiveet joskus ovat.
Ystävä jos on tehokas ja kekseliäs, niin luultavasti hän pursuu ideoita jo valmiiksi liikaa. Ja voi olla, että hän kokisi epäkohteliaaksi sinun vaivaamisesi ilman valmista suunnitelmaa.
MIksi et itse tee samoin ja soita hänelle, että nyt mennään tekemään juttu x?
Tehokas hän kyllä on, en kiellä.
Kyllä mä hälle soitankin, mutta hän ei usein halua tehdä niitä asioita mitä toinen on miettinyt.No annetaan toinen esimerkki: mua on viime aikoina vaivannut yksi asia. Se on surullinen, mutta ei estä mua elämästä. Puhuin tästä ystävälle ja hän totesi heti, että sä et tiedä ja sun täytyy vaan päivä kerrallaan elää. Mä koen sen niin, että mun tunteille ei anneta tilaa ja olen vääränlainen.
Mä itse tykkään pyöritellä asioita ja miettiä epävarmuuksiakin. Ne ei mua ahdista, vaan niissä piilee se elämän kauheus ja kauneus.Mä olen sairastanut masennuksen. Nyt ku vähä tuntuu, että oon kuivilla, niin ehkä tää johtuu siitä. Kiinnitän tämmösiin kauheasti huomioita, koska mulle on aika paljon kerrottu ulkoapäin millainen olen.
Valitettavaa, jos koet ettet saa ystävältäsi vastakaikua. Mutta et voi myöskään olettaa, että kerrottuasi asioistasi niin saisit juuri sellaisen reaktion tai vastakaiun, kuin haluaisitkin. Hyvät ystävät ovat mm. niitä huolia varten mutta et voi kuitenkaan olettaa, että ystäväsi olisi valmis pyörittelemään jatkuvasti ongelmiasi. Jos taas ystävä ei tunnu ikinä kuuntelevan, eikä itse huomaa tätä niin ei hän tällainen kovin hyvä ystävä, ehkä voit tällöin koittaa puhua hänelle.
En tiehenkään oleta, enkä haluakaan.
Kuten sanoin vika on mussa, mutta miten tän pienuuden tunteen saa pois itsestään? Miten kellekään sanoa mitään, ettei tunne itseään ihan tyhmäksi?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kaikilta ystäviltä ei voi odottaa kaikkea. Olen itse aikanaan kuunnellut ystävän huolia ja ratkonut niitä, ja saanut kehuja kun olen niin kauhean viisas. Olin kuitenkin niin typerä että jätin ystävän kun hänen oma kuuntelemisensa oli niin surkeaa. Yritti vain tolkuttaa jotain yleisperiaatetta, muttei viitsinyt kuunnella tunteitani.
Olisin voinut vain hyväksyä, että parisuhdeneuvoja ei kysytä neiti beeltä. Monella muulla tapaa hän oli kuitenkin hauska ja hyvä tyyppi. Ja kun hänen elämänsä alkoi mennä huonommin, koin syyllisyyttä, jota ilmankin olisin voinut olla. Mutta olin itse masentunut osittain hänen hölmöytensä takia, koska yritin hänen innostamanaan sietää sietämätöntä kohtelua kotona siksi, että toisella kuitenkin oli teoriassa joku oikeus toimia niinkuin toimi. Unohtaen sen, että vaikka toisella olisikin oikeutus toiminnalleen, siitä voi seurata velvollisuuksia minua kohtaan. Joista en siis kehdannut toista muistuttaa.
Se tyhmyydentunne pitää vain käydä läpi ja taltuttaa. Tunteisiin on aina oikeus, vaikka ne olisivat vääriäkin. Jos ne ovat jotenkin kasvaneet kieroon, voit joutua rajoittamaan niiden ilmaisua, mutta yleensä paljon vähemmän kuin luulet. Toisilla kun on oikeus ja velvollisuus tietää jotain siitä, mitä päässäsi liikkuu.
Ristiriitaista juu. Elämää sitten ehkä lopulta vain. Valintoja tulee tehtyä ja välillä menee pieleen. Mutta sitten taas, ei siitäkään mitään tule, ettei valitse mitään. Ehkä meidän pitäisi nujuuttaa ystäviä useammin, mutta nykymaailmassa tuntuu olevan herkkänahkaisuus muotia, joten sitä on ehkä vaikea kohteen ymmärtää rakentavasti.
Ajatuksia kellään?