Miten hyvässä perheessä kohdellaan toisia ja etenkin lapsia?

Täydellisiä perheitä ja vanhempia ei ole, joten varmasti hyvissäkin perheissä mokataan. Sanotaan jotain, joka tuntuu mitätöivältä, ja joskus suututaan vääristä asioista.

Mutta lähtökohtaisesti hyvässä perheessä ollaan läheisiä mutta kuitenkin pidetään rajoista ja säännöistä kiinni. Lapsen pitää olla lapsi, aikuinen päättää, mutta lapselle myös aina silloin kun se on mahdollista, kerrotaan, miksi on toimittava tietyllä lailla. Ja lapsen mielipide huomioidaan niissä asioissa, missä vanhempi katsoo sen sopivaksi.

Välillä kyllä huudettiin, väkivaltaa ei kyllä ollut.

En kyllä muista, että kehuttiinko, ehkä joku noniiiin, hyvästä teosta, mutta tiesin aina, että välitettiin, vaatteet oli puhtaita, ruokaa pöydässä, juteltiin ja kuunneltiin, kerrottiin asioita, miksi äänestetään, mistä laitat vedet poikki, jos olet yksin kotona ja tulee vettä jostain, ei mitätöity, vaikka käyttäytyä piti osata, siitä aina kotoa lähtiessä muistutettiin.

Tottakai huudetaan kun riidellään, vanhemmat keskenään harvoin, mutta lapset päivittäin saavat jostain riidan aikaiseksi tai huutavaa muuten vaan leikkiessään ja vanhemmat tietysti huutavat että nyt hiljaa lopettakaa se huutaminen.

Tottakai voi puhua mistä vaan. Eikä vanhemmat varsinaisesti hauku tai mitätöi lapsia, voi sanoa jostain mitä lapsi tekee, että tuo on tyhmää, lopeta tuollainen. Kyllä me lasten kanssa sanotaan puolin ja toisin kun toinen ärsyttää.

Ei tietenkään ole väkivaltaa, ei se kuulu parisuhteeseen koskaan, koska parisuhde perustuu rakkaudelle, eikä rakkaita satuteta (ei mielellään edes vihamiehiä).

Vanhemmilla on normaali rakkaussuhde, ei tarvi olla mitään romantiikkahöpötystä jne makeilua päivittäin, mutta kumpikin tietää että toinen rakastaa, sen huomaa pienistä teoista, palveluksista, ja tietysti seksielämän toimimisesta. Jos seksielämä on molemmille tyydyttävää niin yleensä rakkauspuolellakin on kaikki hyvin, ja sitä myöden myös arki rullaa.

Sekä mun lapsuudenkodissa että omassa perheessä on lapset olleet aina normaaleja perheenjäseniä, ei niitä tarvi mitenkään erikseen eritellä, lapsetkin on omia persooniaan, ihmisiä joilla on oma elämä. Toki vanhemmilla on auktoriteetti, vanhemmat päättävät tietyistä asioista lapsen ikätason huomioon ottaen, koska vanhemmat kantavat myös vastuun.

Mun lapsuudenperheessä nauretaan paljon vieläkin kun kokoonnutaan vanhempien ja sisarusteni kanssa, siihen siskon  mies ja lapset ja mun mies ja lapset, ja koko porukka on huumorintajuista. Minut ja mieheni yhdisti aikoinaan, liki 20 vuotta sitten huumori jo ennen kuin oltiin tavattu livenä.

Ei elämä täydellistä ollut, huutoa paljon jos jotain teki väärin. Ihan aiheesta kyllä yleensä. Mutta yleisesti hyvä lapsuus. Isä kuunteli aina rauhallisesti huolia, pelkäsin pienenä paljon kaikkea. Äidille uskalsi puhua kaikesta nolosta, ei arvostellut. Saattoi vaan huokaista syvään. Molemmat vanhemmat antoivat tykätä omista jutuista, ei negatiivisia kommentteja kiinnostuksista tai ulkonäöstä. Yhdessä tehtiin paljon kaikkea. Edelleen uskallan soittaa vaikka keskellä yötä jos on jokin hätä. Isoin ongelma taisi olla se että kehut aina tasoa "hyvä", mutta jos jotain teki pieleen niin siitä kyllä kuuli. Johtanut aika korkeaan rimaan kun arvostelen omaa menestystäni, mutta koulut kyllä menneet mukavasti kun jo 8 keskiarvo (aina ennen 9) johti suuttumiseen.

Nykyään todella läheinen äidin kanssa. Monella tapaa kuin ystäviä, puhutaan avoimesti ja vietetään aikaa. Silti äiti edelleen äiteilee ja katsoo perään. Isän kanssa suhde mutkistui teini-iässä ja kommunikaatio ei ole yhtä henkilökohtaista. Ei silti koskaan unohda sanoa olevansa ylpeä, ja apuna kun vain pyytää. 

Vierailija kirjoitti:

Millaista on normaali ja terve vuorovaikutus perheessä? Huudetaanko koskaan? Haukkuvatko vanhemmat ikinä lapsia? Mitätöivätkö? Voiko mistä vain puhua? Millainen on vanhempien keskenäinen suhde? Onko koskaan väkivaltaa? Millaista teillä oli lapsena, jotka koette saaneen hyvän kasvatuksen? Miten lapset suhtautuvat vanhempiin?

Kyllä meillä huudetaan välillä - kovaa ja korkealta:) Mutta ero on siinä että riidellään asiasta, eikä koskaan mennä henkilökohtaisuuksiin. Ei siis nimitellä eikä loukata, ei mitätöidä eikä halvenneta millään lailla.

Kaikista asioista puhutaan, parempi niin kuin kyräillä takanapäin tai kokea ettei tule huomioiduksi.

Vanhempien suhde on arvostava, olemme toistemme parhaat kumppanit - aina samalla puolella kaikissa asioissa. Väkivaltaa ei ole eikä tule tähän perheeseen! Kummallakaan meistä ei ole sellaista kokemusta omasta lapsuudesta eikä omassakaan perheessä. Ei kuulu parisuhteeseen.

Lapsia tuetaan ja kehutaan kun on aihetta. Ei mitään diipadaapaa mutta jos on ollut vaikea koe koulussa ja selvinnyt siitä on kyllä mainittu että hienosti meni. Lapset saavan tehdä omat valintansa elämässä (esim koulutus, ystävät, työ) mutta niistäkin keskustellaan kotona. Ja kun valinta on tehty sitä kunnioitetaan ja kannustetaan pärjäämään.

Meillä on 4 lasta joista enää 1 kotona ja todella läheiset välit.