Lue keskustelun säännöt.
Pääseekö verikammosta yli hoitoalalla?
08.04.2018 |
Kiinnostaisi hoitoalan ammatti. Sinänsä sairaanhoitajan työssä en itseäni nää kuin korkeintaan väliaikaisesti, mutta esim. Bioanalyytikko tai terveydenhoitaja tms. Miksei röntgenhoitajakin. Ja juu, yhteishaku meni jo enkä nyt hakenut mihinkään, mutta lähinnä mietin tulevaisuutta. Joku psykiatrinen sairaanhoitaja voisi myös sopia mulle. Esim. Vuodeosastolla en missään nimessä työskentelisi tai hoivakodissa, vaikka vanhuksista pidänkin. Tai väliaikaisesti voisin, mutta en missään nimessä vakituisesti olisi moisessa paikassa.
Mutta joo se ongelma, eli mua vähän inhottaa veri. Jotenkin vähän yök.... Mites sen asian laita? Onko järkeä edes hakea? Ja joo tiedän, että näille aloille on tosi vaikeaa päästä eikä missään nimessä ole yhtään varmaa että edes pääsisin.
Kommentit (14)
Hae sosionomiksi tai fyssariksi. Vantaan Laureassa voi myös opiskella sellaista alas kuin rikosseuraamusala. Rikosseuraamusalan sosionomi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
En suosittele sinulle hoitoalaa ollenkaan.
Hoitoalalla on tosi paljon sellaisia ihmisiä, jotka eivät halua töihin vuodeosastolle tai vastaaviin erittäin rankkoihin paikkoihin. Tooooosi yleistä. Tiedän yhenkin sairaanhoitajan, joka sanoi menevänsä mieluummin kaupan kassalle kuin vuodeosastolle. 😂
No röntgenhoitaja ja terveydenhoitaja hyviä vaihtoehtoja. Bioanalyytikkona ei kannata verta inhota. 😅
Vierailija kirjoitti:
No röntgenhoitaja ja terveydenhoitaja hyviä vaihtoehtoja. Bioanalyytikkona ei kannata verta inhota. 😅
Niin ja psyk.sh myös oikein hyvä valinta.
Minulla ei ole veren kanssa ongelmia, mutta en ole ikinä tavannut kollegaa joka suhtautuisi rehellisen neutraalisti esimerkiksi ihmisulosteeseen, mutta työssä on vain asennoiduttava toimimaan inhottavien asioiden kanssa.
Se on sitten eri asia jos oikeasti kammoaa verta ilman järkisyitä. Mutta normaali eritteisiin kohdistuva inho kyllä laimenee tottuessa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Välttämättä ei pääse. Itse aloitin aikoinaan laboratoriohoitajaopinnot, vaikka pelkäsin pistämistä ja verta. Ajattelin että siinähän sitä tottuu väkisin. Verikammo ehkä menikin ohi, mutta pistämiskammo paheni pahenemistaan, kun opiskelijat joutuivat olemaan toisensa, vielä taitamattomien pistäjien, koekaniineina. Alkuun pelkäsin vain sitä kun minua pistetään, mutta minua alkoi niin vahvasti iljettää pistää toistakaan, että en vaan pystynyt enää pakottamaan itseäni siihen opinnoissa. Pakkohan ne opinnot oli lopettaa ja vaihtaa alaa.
Kammo voi helpottaa kokemuksen myötä. Luulen että myös sisulla voi sinnitellä ne pakolliset harjoittelut läpi ja sitten tosiaan erikoistua vaikka sinne psyk.puolelle. Itsehän pelkäsin opintojen alussa pistämistä aivan kamalasti ja kummasi nyt vaan terveydenhoitajana työskentelen. Enää ei jännitä :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hoitoala on niin laaja eikä siellä kaikki automaattisesti läträä veren kanssa. Sinuna miettisin kuinka paljon veri oikeasti sinua inhottaa. Onko kyse epämiellyttävästä asiasta, kammosta tai fobiasta? Ja jatkokysymys: kuinka suuri este se olisi työskentelylle kun on mahdollista joutua veren kanssa tekemisiin?
Mua ei haittaisi veri ja pistäminen, mutta mätivät paiseet tai makuuhaavat yms voisi tehdä tiukkaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Terveydenhoitaja joutuu ottamaan hemoglobiineja ihan yleisesti, siinä joutuu näkemään verta.
Sairaanhoitaja joutuu veren kanssa tekemisiin mitä todennäköisimmin, erikoistui sitten mihin tahansa.
Sanoisin, että jos et ole valmis pääsemään verikammosta yli, vaan haluat välttää sen, älä hakeudu hoitoalalle.
Nykyään monet kuvittelevat kouluun hakiessaan, että voivat tulla työskentelemään jollain tosi spesifillä taholla, vaikka oikeasti töitä voi olla vaikea valikoida. Esim. lähihoitaja suuntautuu vanhuspuolelle, mutta näkee itsensä vain terveyskeskuksen vastaanotossa. Käytännössä kaikki harjoittelut ovat kuitenkin vuodeosastoilla ja vastaavissa paikoissa, ja todennäköisesti ne työtkin on siellä ja vanhainkodeissa. Vastaanottotiskille pääsee hyvässä lykyssä yksi onnekas.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En suosittele sinulle hoitoalaa ollenkaan.
Hoitoalalla on tosi paljon sellaisia ihmisiä, jotka eivät halua töihin vuodeosastolle tai vastaaviin erittäin rankkoihin paikkoihin. Tooooosi yleistä. Tiedän yhenkin sairaanhoitajan, joka sanoi menevänsä mieluummin kaupan kassalle kuin vuodeosastolle. 😂
Mitä sitten? On niitä muitakin vaihtoehtoja. Miksi pitäisi haluta vuodeosastolle? Voihan joku haluta sähköinssiksi eikä missään nimessä koneinssiksi. Itse olen vuodeosastolla ihan sattuman takia, mutta ymmärrän hyvin jos joku toinen ei halua olla enkä itsekään aio koko ikääni olla samassa paikassa. Osa paikoista on tosi rankkoja, nykyinen ei mitenkään erityisen rankka.
Verikammosta: en voi muiden puolesta vastata mutta itseäni ei kammota enää muiden veri ollenkaan. Ainoa erite joka inhottaa on lima, räkä. Mutta auta armias kun itseä pistetään tai ronkitaan:).
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Oisko se vähän sama kun neulakammo...
Pystyn toisia pistämään ilman ongelmia, mut jos joku tulee mua kohti neulan kanssa niin alkaa hiki virtaamaan :)
Vierailija kirjoitti:
Oisko se vähän sama kun neulakammo...
Pystyn toisia pistämään ilman ongelmia, mut jos joku tulee mua kohti neulan kanssa niin alkaa hiki virtaamaan :)
Tuota esiintyy joo. Mun mies on kirurgi, hyvä työssään ja myös hyvä lohduttamaan esim. sukulaisia jotka joutuvat leikkauksiin. Rintasyöpäleikkausta pelänneelle sanoi, että vaikka se sinulle tietysti on iso juttu, niin kirurgille se on rutiinia, eikä se leikkauksena ole erityisen vaikea koska ei operoida elintärkeiden elinten tai hermojen lähellä. Ja kun veljeni joutui onnettomuuden jälkeen käsileikkaukseen ja jännitin, mies kuittasi minut ihan höpsöksi, että ei ihmiset nykyaikana ranneleikkauksiin kuole. Kun yritin inttää että onhan anestesia jo aina riski, niin hän totesi että on joo, jos on valmiiksi jo huonokuntoinen jonkun sairauden takia tai vanhus, mutta lottovoittoa epätodennäköisempää on että hyväkuntoinen kolmevitonen veljeni kuolisi anestesiaan.
Siksi olikin yllätys miten mies reagoi kun hänelle tuli rintakipua ja kävi ilmi että tarvitaan sydänoperaatio. Hän oli selvästi ihan kauhuissaan. Teki minulle heti selväksi, että jos pallolaajennus riittää, niin hän voi harkita siihen menemistä, mutta ohitusleikkaukseen ei mene vaan aikoo kuolla mieluummin luonnollisen kuoleman. No, onneksi pallolaajennus riitti, ja saatiin se kai jotenkin rauhoittavilla tainnutettua sellaiseen tilaan ettei häirinnyt pelollaan, paniikillaan ja epäilyillään ettei kardiologi osaa hommaansa hoidettua :D
En suosittele sinulle hoitoalaa ollenkaan.