Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Mikä saa sinut jaksamaan elämää?
689654687
08.04.2018 |
Tästä aiheesta on tainnut olla avauksia aikaisemminkin, mutta kirjoittelenpa tässä tyhjänpäiväisen päivän ratoksi. Kysymys kuuluu: mikä asia tai mitkä asiat saavat sinut jaksamaan elämää? Miksi elämä on mielestäsi elämän arvoista? Mikä siinä on niin hienoa että haluat olla olemassa ja miksi?
Olen itse ollut hyvin masentunut jo vuosia ja en enää näe mitään syitä olla täällä. Suoraan sanottuna vihaan elämääni ja toivon pääseväni täältä pois mahdollisimman pian, todennäköisesti oman käden kautta kun olen melko nuori ja mitään vakavia sairauksia ei tietääkseni ole. En yksinkertaisesti enää halua elää sillä en koe tätä sen arvoiseksi.
En haluaisi tähän ketjuun mitään "mene hoitoon, kyllä se siitä" -vastauksia, sillä en ole hoitoon menossa enää koskaan. Minua vaan kiinnostaa ihan vilpittömästi tietää miksi muut ihmiset nauttivat elämästä ja haluavat sen jatkuvan kun en itse pysty tätä käsittämään.
Kommentit (31)
Minä uskon, että Jumala on luonut minut tarkoituksella ainutlaatuiseksi ihmiseksi elämään täällä maan päällä se elämä, joka on kohdalleni tarkoitettu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No eipä taida toisten positiiviset kommentit auttaa?
Mutta kun nyt kysyit:
Minun elämäni nyt vaan on ihanaa. Minulla on ihana mies, ihanat lapset ja mahdollisuus toteuttaa itseäni ja tehdä just sitä, mitä haluan. Tällä hetkellä nautin upeasta auringonpaisteesta ja lämmöstä, meren kohinasta ja lintujen laulusta ja oman itseni seurasta. Olen ollut viimeiset pari viikkoa yltiösosiaalinen ja nyt nautin yksinolosta ja lomailusta, joka kyllä osin sujuu työn merkeissä.
Läheiset saavat jaksamaan vaikka onkin vaikeita taloudellisia ongelmia ollut vuosikausia. Omat aikuiset lapset lähinnä saa jaksamaan. Ja se että monella on asiat vielä paljon huonommin! On vakavia sairauksia jne. Pitää vaan olla kiitollinen jokaisesta päivästä kun on suhtkoht terve ja yrittää mennä eteenpäin. Tsemppiä kaikille joilla vaikeaa ja ongelmia jaksamisen kanssa!
Vierailija kirjoitti:
No eipä taida toisten positiiviset kommentit auttaa?
Mutta kun nyt kysyit:
Minun elämäni nyt vaan on ihanaa. Minulla on ihana mies, ihanat lapset ja mahdollisuus toteuttaa itseäni ja tehdä just sitä, mitä haluan. Tällä hetkellä nautin upeasta auringonpaisteesta ja lämmöstä, meren kohinasta ja lintujen laulusta ja oman itseni seurasta. Olen ollut viimeiset pari viikkoa yltiösosiaalinen ja nyt nautin yksinolosta ja lomailusta, joka kyllä osin sujuu työn merkeissä.
Ei niiden auttaa tarvitsekaan. Mua vaan kiinnostaa kuulla mitä muiden päässä liikkuu, olen itse ilmeisesti niin täydellisen vieraantunut "normaalista" elämästä.
t. ap
Loppupeleissä minut on pitänyt paskimpina aikoina elossa se tieto, ettei ole pakko elää. Että jos kaikki menee ihan päin helvettiä ja haluan lopettaa leikin kesken, se on aina mahdollista. Silloin on tavallaan helpompi yrittää, kun epäonnistuminen ei ole maailmanloppu - koen yleisesti kuoleman vain positiivisena asiana ja kaiken määränpäänä.
Parempina aikoina elämäniloa saan omasta erityislahjakkuudestani ja siihen liittyvästä positiivisesta palautteesta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minulla on varmaan jokin sisäsyntyinen perusoptimismi.
Se ettää pääsisin elämään elämää mahdollsimman monen mielikuvitus olennon ja niiden tarinoiden kautta. Kokemaan elämää ja nitä tunteita ja niitä fiiliksi jotka nykymaailmassa on lähinnä sitä että" ai, kato, uus päivitys, oo totanoinniin, jaajaa, mitäköhän tästä nyt taas sitten ajattelisi, no hymiöhän on hyvin neutraali vastaus taas tuohonkin."
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Elämässäni ei ole mitään hienoa mutta ei tarvitsekkaan olla. Olen kuitenkin muuttanut maailmaa pienellä tavalla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Se ettää pääsisin elämään elämää mahdollsimman monen mielikuvitus olennon ja niiden tarinoiden kautta. Kokemaan elämää ja nitä tunteita ja niitä fiiliksi jotka nykymaailmassa on lähinnä sitä että" ai, kato, uus päivitys, oo totanoinniin, jaajaa, mitäköhän tästä nyt taas sitten ajattelisi, no hymiöhän on hyvin neutraali vastaus taas tuohonkin."
vaikka aikanaan olisin kuollut nälkään ja tauteihin, niin olisin kyllä rehelllisesti sanoen elänyt paljon mieluusti sitä elämää silloin aikanaan.
Itse olen myös ollut masentunut, mutta löysin elämäniloni takaisin radion kautta. Eli vastaan radio ja oikeestaan ne tietyt tyypit siellä. Niitä on kiva kuunnella, koen sen niin mielekkääksi, että se on suuri syy miksi jaksaa arkea. Toinen on hiihtäminen, no se ilo loppuu pian, mutta vielä siitä nautin ja todellakin nautin. Mikään ei voita kunnon hiihtolenkkiä hyvässä seurassa (eli napit korvilla ja joku hyvä radiotyyppi taajuudelle, jos ei ole, niin uusinnat on ystävä). Ja tähän liittyvä terveys, olen todella onnellinen siitä, että voin liikkua vapaasti. Oma kisu. Sitten on vielä matkustaminen. Kiva nähdä maailmaa aina välillä kun on siihen mahdollisuus. Olen todennut, että kannattaa elää se 52 viikkoo vuodessa, sen 4-5 viikon takia, jolloin pääsee ulkomaille. Muina viikkoinna tietty se radio ja talvella hiihto.
Siinäpä mun syyt.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Loppupeleissä minut on pitänyt paskimpina aikoina elossa se tieto, ettei ole pakko elää. Että jos kaikki menee ihan päin helvettiä ja haluan lopettaa leikin kesken, se on aina mahdollista. Silloin on tavallaan helpompi yrittää, kun epäonnistuminen ei ole maailmanloppu - koen yleisesti kuoleman vain positiivisena asiana ja kaiken määränpäänä.
Parempina aikoina elämäniloa saan omasta erityislahjakkuudestani ja siihen liittyvästä positiivisesta palautteesta.
Tässä on paljon tuttua. En ihan suoraan sanottuna kauhean hyvin ymmärrä kuolemaa pelkääviä ihmisiä. Mulle se on niin lohduttava tieto että täältä oikeasti pääsee pois. Tämä loppuu joskus eikä sitä voi mikään estää.
ap
No.. nuorempana en halunnut jatkaa, mutta yllättäen tapasin tulevan mieheni. Siitä lähtien kaikki on ollut ok.
Sellainen selittämätön surun tunne joskus iskee, mutta se menee pois aina. Jos minulla ei olisi miestäni ja kahta kissaani, varmaan ottaisin itseltä hengen pois.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Se ettää pääsisin elämään elämää mahdollsimman monen mielikuvitus olennon ja niiden tarinoiden kautta. Kokemaan elämää ja nitä tunteita ja niitä fiiliksi jotka nykymaailmassa on lähinnä sitä että" ai, kato, uus päivitys, oo totanoinniin, jaajaa, mitäköhän tästä nyt taas sitten ajattelisi, no hymiöhän on hyvin neutraali vastaus taas tuohonkin."
vaikka aikanaan olisin kuollut nälkään ja tauteihin, niin olisin kyllä rehelllisesti sanoen elänyt paljon mieluusti sitä elämää silloin aikanaan.
Minullla jotenkin ne vanhanaijan tuoksut ja sitäkautta alan ajatella niiden ihmisten ajtuksia ja sitä elämää mitä he kokivat silloin niin see saa jo tunteet pintaan.
En halua lasteni 7 v ja 9 v menettävän äitiä. Lisäksi elämässäni on ihminen, jonka vuoksi kestän. Kun hän on mun vieressä, kaikki on hyvin. (Kyseessä ei ole lasteni isä.)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Se ettää pääsisin elämään elämää mahdollsimman monen mielikuvitus olennon ja niiden tarinoiden kautta. Kokemaan elämää ja nitä tunteita ja niitä fiiliksi jotka nykymaailmassa on lähinnä sitä että" ai, kato, uus päivitys, oo totanoinniin, jaajaa, mitäköhän tästä nyt taas sitten ajattelisi, no hymiöhän on hyvin neutraali vastaus taas tuohonkin."
vaikka aikanaan olisin kuollut nälkään ja tauteihin, niin olisin kyllä rehelllisesti sanoen elänyt paljon mieluusti sitä elämää silloin aikanaan.
Minullla jotenkin ne vanhanaijan tuoksut ja sitäkautta alan ajatella niiden ihmisten ajtuksia ja sitä elämää mitä he kokivat silloin niin see saa jo tunteet pintaan.
Tämä tajunnantaso ei mene koskaan posi koska tämä on varmaan naulattu tajuntaani.
Kirjallisuus, taide, elokuvat... Luonto, eläimet... Jotkut harvat ihmiset. Tiedän, etteivät esim. vanhempani kestäisi minun itsemurhaa.
Kuolemaa en pelkää. Yhtään.
Lisäksi tiedän, että olen onnistunut auttamaan joitakin ihmisiä ja eläimiä enkä ole ketään tarkoituksella koskaan satuttanut. Uskon ja toivon, että voin vielä olla avuksi. Joillakin tavoin.
Kyllä se kuolo korjaa kumminkin jossakin vaiheessa. Toivottavasti hyvän asian puolesta, vaikka suojellessa muita.
Minulla on tästä etiäinen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Se ettää pääsisin elämään elämää mahdollsimman monen mielikuvitus olennon ja niiden tarinoiden kautta. Kokemaan elämää ja nitä tunteita ja niitä fiiliksi jotka nykymaailmassa on lähinnä sitä että" ai, kato, uus päivitys, oo totanoinniin, jaajaa, mitäköhän tästä nyt taas sitten ajattelisi, no hymiöhän on hyvin neutraali vastaus taas tuohonkin."
vaikka aikanaan olisin kuollut nälkään ja tauteihin, niin olisin kyllä rehelllisesti sanoen elänyt paljon mieluusti sitä elämää silloin aikanaan.
Minullla jotenkin ne vanhanaijan tuoksut ja sitäkautta alan ajatella niiden ihmisten ajtuksia ja sitä elämää mitä he kokivat silloin niin see saa jo tunteet pintaan.
Tämä tajunnantaso ei mene koskaan posi koska tämä on varmaan naulattu tajuntaani.
Se varmaan juontuu ehkä osaltaan siitä että minut vietiin lapsen monta kertaa pohjanmaalle pappani tilalle ja sain siellä puuhastella työkaluilla ja siellä oli paljon jäämistöä ja tutustuin niinhin ja suomalaiseen kulttuuuuriin.
Alue: Aihe vapaa
En halua tyttäreni kokevan äidin menetystä liian nuorena. Eihän tässä oikein muuten mitään olisi.