Kauanko isäsuhdetta pitää jaksaa rakentaa yksipuolisesti?

Vanhempani erosivat kun olin 2-vuotias.

Äitini (jonka luona asuin) ja isäni välit olivat pitkään nihkeät, mutta muodollisesti kohteliaat. Nykyisin välit parantuneet. Kumpikaan ei koskaan minulle haukkunut toista.



Välit isään ovat kuitenkin jääneet etäisiksi. Olin pitkään isälläni aina joka toinen viikonloppu ja kesälläkin vähintään kaksi viikkoa.

Isä vain ei ole koskaan tuntunut isältä. Ikään kuin olisin hänelle ylimääräinen taakka. Hänen vaimonsa (menivät yhteen kun olin n. 4v.) ei ole koskaan pitänyt minusta ja olenkin ollut aina eri arvoisessa asemassa hänen tyttärentyttäreensä nähden (isäni vaimolla oli heidän tavatessaan jo aikuinen tytär, joka myöhemmin sai tyttären, joka on lähellä omaa ikääni). " Maija" oli aina sievempi, fiksumpi ym. kuin minä. Isäni ei koskaan puolustanut minua, mutta toisaalta ei tukenut vaimoaankaan. Hän vetäytyi.



Isäni ei tullut koskaan vanhojen tansseihini tms. Välimatkaa oli toki reilut 100km, mutta " Maijan" vastaaviin juhliin mentiin aina vaikka välimatka oli sama.

Sain jännittää pitkään tuleeko hän edes ylioppilasjuhliini, koska saattoi olla huonot ajokelit (kesäkuussa?).

Hän ei ole koskaan käynyt kodissani. Vasta nyt kun lapseni on n. 4v. hän on alkanut muistaa lapseni etunimen, joka on ihan tavallinen suomalainen nimi. Hän ei muista vieläkään lapseni syntymäpäivää ja minun syntymäpäivääni nyt ei enää kannata muistellakaan koska olen jo " iso likka" (olen ollut sitä 10-vuotiaasta alkaen).



Viime kesänä kun olimme mieheni kanssa kylässä isäni luona, isä tippa silmässä kertoi kuinka vaimonsa tytär (" Maijan" äiti) on hänelle kuin oma tytär ja puhui kuinka läheinen heidän suhteensa on jne.

Harmittaa pirusti, etten saanut sanottua, että olisi kiva jos minäkin voisin tuntea olevani hänen tyttärensä.



Kysymys kuuluukin, kauanko minun pitää jaksaa rakentaa isäsuhdetta? Pitääkö minun tosiaan pyytää isääni olemaan minulle isä?