Miten kukaan voi toivoa perhe-elämää?

Miten monta kertaa viikossa teet tämän saman avauksen?

Keskity siihen omaan elämääsi ja koeta saada siitä niin mielenkiintoinen ettei tarvitse taivastella muiden elämää ja valintoja. Jankkaaja!

En ymmärrä. Onneksi. T: Lapseton nainen, ikää 29 vuotta

Siksi että voi joskus saada niitä lapsenlapsia jotka käy katsomassa siellä hoitokodissa.

Olisi kauheaa olla yksinäinen vanhus ei omia kavereita kuolleet oman ikäiset sukulaiset kuolleet eikä nuorempaa polvea olis ollenkaan

Kuka toivoo tuollaista vanhuutta

Siksi koska ilman lapsia ei ole tulevaisuutta.

Vierailija kirjoitti:

Siksi että voi joskus saada niitä lapsenlapsia jotka käy katsomassa siellä hoitokodissa.

Olisi kauheaa olla yksinäinen vanhus ei omia kavereita kuolleet oman ikäiset sukulaiset kuolleet eikä nuorempaa polvea olis ollenkaan

Kuka toivoo tuollaista vanhuutta

Eivät lapset välttämättä käy katsomassa. Sen takia ei lapsia kannata hankkia. Muutenkin aivan outo ajatus. Hirveä vaiva ja koko elämä hukkaan vain sen takia, että joku käy pari kertaa vuodessa katsomassa. Yhtä hyvin voi hankkia ystäviä, jotka käyvät katsomassa vanhana. Tai kummilapset.

Olennainen seikka on se että edellinen työ ja ammatti oli niin rankka-> kiire, stressi, huono työyhteisö että työstä tuli niin vastenmielistä että ennemmin heilutan sitä helistintä 10 vuotta siinä olohuoneen matolla kuin menen takaisin tuohon työhön.

Siihen lisäksi se että tykätään lapsista ja suuresta perheestä. Kotona oleminen on lomaa ja perheenjäsenet hyviä tyyppejä.

Vierailija kirjoitti:

Etenkin monilapsisuutta toivovat ihmetyttävät. Miksi luopua vapaudesta ja urasta ja kaikesta, mitä on saavuttanut, vain menettääkseen sen lapsille? Miksi kukaan toivoo itselleen sellaista?

Koska historia ei tunne ihmistä, joka olisi kuolinvuoteellaan huokaillut miten olisi halunnut tehdä vielä vähän enemmän töitä ja saada vähän paremman uran. Kuolinvuoteella ei myöskään haikalla saavutusten ja rahakasojen perään, kun niitä ei mukaansa saa.

Sen sijaan kuolevat toistuvasti harmittelevat, miten olisivat halunneet viettää vieläkin enemmän aikaa lastensa kanssa.

Kun on asiat tarpeeksi mallillaan, ettei tarvitse tehdä mitään kamalaa voimat vievää stressaavaa työtä, joka kuluttaa aikaakin tuhottomasti ja palkaksi saa jotain niin merkityksetöntä kuin rahaa.

Todellakin haaveilen (ja elän) ihanaa perhe-elämää, rakkaideni ympäröimänä joka päivä, onnellisena ja tyytyväisenä. Mitä muuta voisi haluta? Mennä töihin? Hankkia "uran"? Josta jää käteen, mitä? En minä ainakaan tiedä.

Työelämä ei välitä minusta. Pääsen siitä joskus eroon ja sen jälkeen se unohtaa minut ja minä sen.

Oikea elämä on jossain muualla.