Miten pääsit irti sokerista? Apua tarvitaan.
Kaipaisin neuvoja kuten päästä sokerinhimosta irti. Lihon ja kasvotkin huonon näköiset.
Korvataanko sokeri jollakin aineella?
Lopetetaanko sokeri kuin seinään vai asteittain?
Kommentit (19)
Aina kun teki mieli, menin ulos kävelemään, luin kirjoja, ja nauttisin hedelmiä. Teen näin vielä nykyäänkin. Sillä luonnon sokeri on terveellisempää meidän kaikkien teveydelle.
Moi!
Mulla auttoi lopettaa ihan seinään.
Muutaman päivää oli pää tosi kipeä, vitutti, ahdisti ja oli kamala himo syödä kaikkea.
En korvannut sokeria millään.
Ei auttanut muu kuin vaan kestää se. Pikkuhiljaa alkoi olo parantumaan sen helevatan jälkeen, ja nykyään joku suklaapatukka maistuu ällömakealta.
Irti sokerista pääsee parhaiten kun tiedostaa että se on eläinrasvaakin pahempi myrkky.
Ajattelin, ettei sokeria kukaan väkisin suuhuni kaada . Itse se on vähennettävä . Kaikki lisäämäni sokeri ensin pois, kun totuin vähemmän makeaan, sitten se on jo helpompaa. Vähitellen makea tuntuu ällöttävälle.
Nyt ohjelmassa on valkoiset viljatuotteet. liian fanaattiseksi ei kannata edes tähdätä.
Ajattelin aina kun näin sokeria sisältävän herkun, että yhdestä annoksesta vanhennun kuukauden.
Ajattelen vieläkin näin, eikä ree mieli sokeria.
Korvasin sokeriherkut kuivahedelmillä. Taatelit nam!
Vierailija kirjoitti:

Kuivahedelmissä on valtavan paljon sokeria.
Sokerinvälttely on maailmanlaajuinen trendi.
Nestle on jo alkanut kehittää makeampaa sokeria, jotta puenemmällä sokerimäärällä saatas sama makeus.
Nestle ei halua ymmärtää, että ihmiset ei pääse sokeririippuvuudesta eroon muuten kuin jättämällä se kokonaan pois.
Jos syö vähänkään sokeria, rekee vaan mieli lisää.
Vierailija kirjoitti:
Irti sokerista pääsee parhaiten kun tiedostaa että se on eläinrasvaakin pahempi myrkky.
Yhtä pahoja myrkkyjä ovat myös kaikki maitotuotteet (maitoproteiini ) ja punainen liha. Ne ylläpitävät elimistön tulehdustilaa. Olen luopunut niistä kaikista. Maitotuotteista luopuminen oli ehkä kaikista vaikeinta, mutta itsekuria se vain vaatii.
Rasvaa syömällä pääsee sokerista eroon. Ei korvaamalla sokeria toisella sokerilla. Toki suurin osa ei halua näin tehdä.
No en kiellä itteltäni mitään, mutta aloin syömään terveellisimmin ja kaksi lämmintä ateriaa päivässä Näin loppui myös sokeriaddiktio. Välillä kyllä vedän jotain herkkujakinm ihan kunnolla, mutta ehkä 1-2 kertaa viikossa, kun ennen söin 5-6 kertaa viikossa.
Itse lopetin "seinään". Toki makean himoon sitten jotain terveellisempää, vaikka banaania. Itselle riitti, että 2-3 vk sinnitteli erossa, niin sen jälkeen helpotti vähitellen makeanhimo. Ei se helppoa ollut. Karkkihylly jne kannattaa kiertää kaukaa kaupassa; tuoksua voi olla vaikea vastustaa alkuunsa.
Kannustukseksi kannattanee googlettaa jotain lihavuuden ja sokerin aiheuttamia sairauksia, erityisesti kuvina.

Mitä käytät ruuanlaitossa, jos makuja tarvitsee pehmentää? Esimerkiksi tomaattikeitto tai tomaattikastike on hyvin terävän ja kirpeän makuista ellei sinne laita hieman hunajaa tai sokeria. Se pyöristää ja tasapainottaa makua.

No ei nyt kannata sentää ortorektikoksi alkaa. Ripaus sokeria tomaattikeitossa ei ole ongelma, olennaista on välttää herkkuja jotka on lähestulkoon pelkkää sokeria.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Irti sokerista pääsee parhaiten kun tiedostaa että se on eläinrasvaakin pahempi myrkky.
Yhtä pahoja myrkkyjä ovat myös kaikki maitotuotteet (maitoproteiini ) ja punainen liha. Ne ylläpitävät elimistön tulehdustilaa. Olen luopunut niistä kaikista. Maitotuotteista luopuminen oli ehkä kaikista vaikeinta, mutta itsekuria se vain vaatii.
Hyvä. Punainen lihahan aiheuttaa myös syöpää. On tutkimusten mukaan kuin askin tupakkia vetäis päivässä jos syö punaista lihaa. Nykyään kukaan joka haluaa elää yli 50-vuotiaaksi ei vedä askia tupakkia päivässä.
Minä vähensin pikkuhiljaa. Pidin sokeriherkuttomia päiviä, kun teki mieli makeaa söin hedelmää, laitoin jogurttiin vähemmän hilloa jne. Jossain vaiheessa nuokin alkoivat jäämään pois ja ihan huomaamatta. Hedelmiä kyllä syön edelleen, mutta en enää sellaisessa makeanhimossa kuin ennen.
Makeanhimoa ei enää ole, mutten silti osta kotiin esim. keksejä kuin harvoin, koska niiden suhteen itsehillintä on edelleen heikko. Karkit ja suklaat sen sijaan säilyvät kuukausia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse lopetin "seinään". Toki makean himoon sitten jotain terveellisempää, vaikka banaania. Itselle riitti, että 2-3 vk sinnitteli erossa, niin sen jälkeen helpotti vähitellen makeanhimo. Ei se helppoa ollut. Karkkihylly jne kannattaa kiertää kaukaa kaupassa; tuoksua voi olla vaikea vastustaa alkuunsa.
Kannustukseksi kannattanee googlettaa jotain lihavuuden ja sokerin aiheuttamia sairauksia, erityisesti kuvina.
Mitä käytät ruuanlaitossa, jos makuja tarvitsee pehmentää? Esimerkiksi tomaattikeitto tai tomaattikastike on hyvin terävän ja kirpeän makuista ellei sinne laita hieman hunajaa tai sokeria. Se pyöristää ja tasapainottaa makua.
No ei nyt kannata sentää ortorektikoksi alkaa. Ripaus sokeria tomaattikeitossa ei ole ongelma, olennaista on välttää herkkuja jotka on lähestulkoon pelkkää sokeria.
Monet kyllä sanovat, että pienikin sokeriannos riittää pitämään sokerikoukussa ja sitten sortuu helpommin.
Olen yrittänyt vähentää sokeriherkuttelua, mutta aina vaan sorrun. Suurinpiirtein joka toinen päivä.