Kertokaapa teinien vanhemmat?!

En ole vanhempi, mutta jos entisen teinin näkökulmaa haluat niin voin kertoa.

Riippuu ihan varmasti lapsesta, tuleeko vaikeuksia vai ei. Itse olin melkoinen lukutoukka.

Muutamat kerrat hiippailin terassin ovesta kavereitten luo kesäöisin. Jos joskus olinkin ns.pahanteossa, niin kunnioitus vanhempia kohtaan oli niin suuri, että salailin kaiken mestarillisesti, joten vanhempienkaan ei koskaan tarvinnut olla huolissaan.

.

Ihanaa. Oikeasti. Poika on yläasteella ja on ihan mahtavaa nähdä, minkälainen persoona sieltä tulee. On urheilua harrastava nörtti, tähtää hyvää lukioon ja on tosi huumorintajuinen. Totta kai meillä välillä tunnelma tiivistyy, mutta toisaalta hän tietää, että huutamalla ei saa mitään, mutta hyvällä argumentaatiolla kylläkin.

Omani ovat jo ohittaneet teini-iän ja olen siitä tyytyväinen. Kukaan heistä ei tehnyt mitään pahojaan teini-iässä, ei ollut alkoholia, tupakkaa, eivät myöskään puhuneet meille vanhemmille rumasti eikä ollut edes poika- tai tyttöystäviä.

Lasten teini-ikä oli kuitenkin aika intensiivistä aikaa. Lapset kinastelivat paljon keskenään, muuttuivat paljon muutamassa vuodessa sekä joutuivat aika ailahtelevaisina keskellä teini-ikää käymään lukion ja miettimään tulevaisuuttaan. Välillä tuntui siltä kuin olisi ratsastanut tiikerillä. Homma onnistui kun pysyi ohjaksissa, mutta toisinaan hirvitti ja väsytti ja olisi halunnut hypätä kyydistä.

Nykyisin lapset ovat jo yliopistossa ja koti on hiljentynyt. 

Peruskoulun viimeisellä luokalla oleva tyttö meillä. Koulu sujuu oikein hyvin ja tyttö menee syksyllä lukioon.  Ihme, että jaksaa ottaa koulunkäynnin niin vakavasti ja tunnollisesti, vaikka kärsii edelleen alakouluaikaisesta koulukiusaamisesta. Häntä hoidetaan kyllä, mutta silti ajoittain on ihan masennusta.

Olen aika usein niin loppu että itken omaa heikkouttani, mutta ne harvat pilkahdukset siitä entisestä aurinkoisesta ja ystävällisestä lapsestani auttavat jaksamaan. Nyt on vaan vaikea teini ja taistelua riittää, mutta eiköhän tästä selviä.

Minulla on kasiluokkalainen teinipoika ja hänen äitinään on ihanaa olla :) Hän on komea, fiksu ja huumorintajuinen. Hoitaa pitkälti omat asiansa, toki me vanhemmat olemme tukena. Pelaa paljon tietokoneella ja joskus hengailee kamujen kanssa. Toivoisin, että koulu sujuisi vähän paremmin, siellä hän on melko keskinkertainen. Välillä innostuu kyllä panostamaan enemmänkin. Mutta upea poika on!

Vierailija kirjoitti:

Olen aika usein niin loppu että itken omaa heikkouttani, mutta ne harvat pilkahdukset siitä entisestä aurinkoisesta ja ystävällisestä lapsestani auttavat jaksamaan. Nyt on vaan vaikea teini ja taistelua riittää, mutta eiköhän tästä selviä.

Minulla sama tilanne. olen välillä ihan loppu kahden vaikean teinin kanssa. Katselin tänään vanhoja kuvia lapsista, ja mietin miten onnellista aikaa oli kun olivat pienenpiä. Teinini eivät käytä alkoholia tai muuta, mutta kovilla on ihmisten kanssa joita ei yhtäkkiä oikein tunnista.

Vierailija kirjoitti:

Ihanaa. Oikeasti. Poika on yläasteella ja on ihan mahtavaa nähdä, minkälainen persoona sieltä tulee. On urheilua harrastava nörtti, tähtää hyvää lukioon ja on tosi huumorintajuinen. Totta kai meillä välillä tunnelma tiivistyy, mutta toisaalta hän tietää, että huutamalla ei saa mitään, mutta hyvällä argumentaatiolla kylläkin.

Täysin samat sanat, paitsi meillä tyttö. Huumorintajuinen ja viisas nuori nainen, kenen kanssa asuminen on kivaa. Koulu, harrastukset ja kaveripiirit sujuu hyvin, eikä ole tarvinut ainakaan vielä miettiä mitään teini-iän ongelmia.

Meillä poika on ysillä ja muuttaa syksyllä toiselle paikkakunnalle opiskelemaan. Itsenäinen poika on, tekee välillä ruokaa koko perheelle ihan oma-alotteisesti, huolehtii koirat pissalla, tekee autoihin remonttia isänsä ja kavereiden kanssa.

Välillä kuohahtaa mutta se kestää vain hetken. Tykkää kiusata äitiä kun tietää etten fyysisesti enää pärjää...

Meillä 18v poika, 16v tyttö ja 13v tyttö.

Ainoastaan pojan teini-ikä on koetellut hermoja, lähinnä koska suhtautui meihin vanhempiin aika rasittavasti, siis purki ärsytystä kotona. Muiden mielestä poika on aina ollut aivan ihana ja on kyllä sosiaalinen ja tykätty. Ei ole aiheuttanut ongelmia, koulun on hoitanut ja kohta lukionkin. Tosin on vähän laiskahko. Tyttöystäviä on ollut muutama pitkäaikainen ja kivoja ovat olleet. Hänellä on kilpaharrastus, joka jatkuu edelleen. Nyt jo kotonakin alkaa käytös meitä vanhempia kohtaan tasoittua. Kun tulee seuraan, niin oikeasti aika mahtava ja huumorintajuinen tyyppi.

16v tyttö on sitten rauhallinen ja enemmän aikuisempi kuin me vanhemmat. Hoitaa kaiken hienosti kouluhommista kilpaharrastukseen ja käyttäytyy hyvin. Auttaa toisia ja viettää aikaa meidän vanhempienkin seurassa, myös kasvattaa meitä (aika kiltisti tosin)😁. Ikäistään on tietty epävarmuus ja uskalluksen puutos rikkoa hillitty suojakuori. Jotain teinimäistä siis löytyy, vaikkei käyttäydykään siten.

13v tyttö on vasta teini-iän alkutaipaleella. Sarkasmin hän ainakin osaa, sekä irrottautumisyrityksiä vanhemmistaan. Käytös on kuitenkin hyvä ja koulun hoitaa hienosti. Mitään ongelmia ei ole ollut. Odotan että vielä jotain oman mielipiteen ilmaisuja tulee lisää, mutta tuskin mitään isompaa. Isoimmat haasteet ovat olleet kilpaurheilun henkisessä puolessa (valmentajien käytös). On aika fiksu ja kiinnittää oikeisiin asioihin huomiota.

Teini-ikä on lasten kanssa on oikeasti ollut aika kivaa. He ovat mahtavia tyyppejä ja ainakin välillä heidän kanssaan on huippuhetkiä. Eivätkä ole aiheuttaneet mitään ongelmia.

Meillä 16-vuotiaalla pojalla todella kuohuva murrosikä muttei ole ainakaan vielä ollut pahanteossa. Pitää lan partyja kotona ja käy kavereidensa luona lan partyissa. Suurimmat paheet ovat tietokone, energiajuoma ja pizza.

15-vuotias poikani on murrosiässä (ehkä vähän myöhemmin kuin kaverinsa) ja se ilmenee siten, että äidillensä eli minulle puhuu mahdollisimman vähän ja vastaa kysymyksiin mahdollisimman lyhyesti. Ei halua keskustella. Ok mulle, putäähän sitä kiltinkin pojan edes jotenkin kapinoida. Viihtyy kotona, on oma urheiluharrastus, josta tykkää, on älykäs ja menestyy koulussa hyvin, vihaa päihteitä ja on ihan mahdottoman söpö. Hyvä mies hänestä kasvaa.

Ainokainen lukiossa, tyttö, hienoa on. Pelottaa vaan ettei polta itseään loppuun nyt jo. Kunnollinen ja tunnollinen, seurustellut jo useamman vuoden, tavoitteet korkealla.

15-vuotias poika mulla. Raju murrosiän oireilu on päällä, erityisesti koulussa, josta tulee wilma-viestejä harva se päivä kun kaveri pelleilee tunnilla. Ennen niin tunnollinen koululainen on tuntunut menettäneen täysin kiinnostuksen kouluun. Mutta samalla... poika on komea, kohtelias (ainakin kotona) ja mielettömän huumorintajuinen. Kun näen, että sama poika siellä kuitenkin sisällä on, jaksan luottaa, että tämän vaikeamman vaiheen jälkeen kaikki taas kääntyy hyväksi. Päihteitä tai muuta rajumpaa tosin ei ole kuvioissa vaan lähinnä tuo koulussa sählääminen.

Amiksessa ekalla, vaikka jo 18-vuotias. Yläasteen jälkeen meni amikseen, jätti linjan kesken, meni valmaan, aloitti toisen linjan amiksessa, alkoi lintsaamaan, jäi luokalleen, vaihtoi koulua ja käy nyt amiksen ekaa luokkaa uudelleen. Kaljoittelee joskus, sitä on harrastanut enemmän ja vähemmän 14-vuotiaasta asti. On jäänyt useasti kiinni pilvestä. Tupakoinnin aloitti myös 14-vuotiaana kun oli karkureissulla laitoksesta, jonne joutui sekoiltuaan puoli vuotta päihteiden kanssa ja toistuvasti vahingoitettuaan itseään tarkoituksella. Kasiluokalla ei käynyt koulua juuri yhtään.

Kuulostaapa tosi hurjalta näin kirjoitettuna, totta se kuitenkin on. Nyt on kuitenkin suunta ylöspäin, ja kotona poikaan hyvät välit. Poika on asuntojonossa opskelijakämppään, ihan kauheasti jännittää miten itsenäinen elämä lähtee käyntiin.

Oli aika jolloin sairastuin itsekin kun pojan kanssa oli niin rankkaa, mutta silti olen onnellinen että olen juuri tämän mahtavan persoonan äiti. Uskon että vaikeudet vielä voitetaan, mut ollaan jo hyvällä vauhdilla sillä tiellä.

Pikkusisko täytti juuri 12, jo oman mielenterveytenikin vuoksi toivon että hänen teini-iästään selvitään helpommalla :)