Lue keskustelun säännöt.
Lapsen tukeminen kaverisuhteissa - mitä se tarkoittaa??!
21.03.2018 |
Niin monta kertaa olen tästä lukenut, mutta mistään en ole saanut hajua, että mitä kaikkea tämä oikein tarkoittaa ja pitää sisällään. Mitä mieltä te olette? Entä mikä on tarpeen ja milloin mennään liian pitkälle?
Oma esikoinen (tyttö, jos sillä nyt merkitystä on) on ekaluokalla ja olen tätä miettinyt koko kouluvuoden. Hän kävi eskarin samassa koulussa ja suurin osa luokkakavereista on tuttuja niiltä ajoilta. Lapsi on ihan hyvää pataa luokan tyttöjen ja poikien kanssa ja yksi sellainen vähän muita parempi kaverikin on löytynyt. Jotenkin silti on fiilis, että hän on vähän ulkopuolinen luokan tyttöjen kuvioissa. Yhtä lukuunottamatta muut asuvat ihan lähekkäin ja me reilun kilsan päässä. Kukaan ei juuri soittele tai tule pimpottelemaan ovikelloa, joskus tyttö käy yhdellä kaverilla ja se kaveri meillä.
Olen koittanut rohkaista lasta itse soittelemaan kavereille ja pyytämään seuraksi, mutta hän ei ole oikein siitä innostunut. Silloin harvoin kun rohkaistuu soittamaan, on muut jo menossa ja toisilla kavereilla, eikä seuraa ole löytynyt. Meillä on aina ovet auki ja kaverit tervetulleita ja ollaan minun mielestä ihan tavallinen perhe. Onkohan syynä sitten se, ettei ihan samassa naapurustossa asuta.
En oikein tunne muita vanhempia, mutta paria kaveria on pyydetty toisinaan mukaan, kun ollaan lähdetty omien lasten kanssa johonkin, esim. isompaan leikkipuistoon keskustaan, hoploppiin tai elokuviin. Mitään vastakutsuja ei ole ikinä tullut, enkä sellaisia odotakaan, mutta toivon toki ettei toisille perheille ole jäänyt olo, että heidän pitäisi vastavuoroisesti tehdä jotain.
Lapsen kanssa on juteltu siitä, minkälainen on hyvä kaveri, miten kavereita voi ottaa huomioon ja myös siitä, miten kaverillekin pitää pystyä sanomaan ei, jos hommat meinaa ajautua pöljyyksiin. Mitä vielä voisi tehdä tämän kuuluisan tukemisen eteen? Ajatuksia?
Kommentit (5)
Meillä on lapset keskustassa koulussa, sinne kulkee kaikki kaukaa. Parhaat kaverit voi asua 40 kilsan päässä. Kaverisuhteita on tuettu kuskaamalla ja kutsumalla meille. Tänäänkin tulee kuopuksen kaveri yökylään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ekaluokkalaisten kohdalla on varsin tavallista, ettei lapset saa lähteä kovin kauas kotoa. Sen vuoksi kaverisuhteet syntyvätkin yleensä lähellä asuvien lasten kesken. Kannattaa muuten muistaa, että lapsen kaverin ei tarvitse olla samalla luokalla vaan kaveri voi olla omasta naapurustosta eri koulua käyvä tai eri ikäinenkin lapsi.
Itse olen yrittänyt jo kolmatta vuotta tukea ujohkoa lasta kaverisuhteissa. Ekalla ja vielä tokalla yritettiin me äidit keskenään auttaa kuvioissa, mutta nyt olen oppinut neljättä luokkaa kohti mennessä, että ei enää kannata.
Lapsilla suuret luonne-erot ja vaikka luokalla olisi pari yksinäisempää niin he eivät välttämättä leiki yhdessä, jos kemiat ei pelaa. Välillä kavereita omalla lapsella ollut useita, välillä tuntuu, että kaikki kaikkoavat kuukaudeksi, pariksi. Kovasti tilanteet elää.
Harrastuksia pidän hyvänä asiana; omani niihin mielellään sentään lähtee eli ei siis "liian" ujo tai arka ole ja hänellä lisäksi on pari hyvää kaveria toisissa kouluissa. Omalla luokalla vaan ei oikein lähde homma toimimaan. Eli koulupäivien jälkeen voi olla yksinäistä, mutta viikonloppuisin kivaa touhua sentään.
Kannattaa yrittää auttaa, mitä pienempiä lapset ovat.
Hemmetin vaikeita nämä kaverikuviot voivat olla lapselle, joka ei luontaisesti yksin viihdy. Sisaruksia on kotona, mutta isompia. Eivät kaveriksi riitä.
Äh, nelonen unohti sen varsinaisen asian eli miten tuetaan. Itse olen tehnyt niin, että olen pyytänyt kavereiden vanhemmilta yhteystiedot. Moni on samassa veneessä, pohtii samoja ongelmia lapsensa kanssa ja siksi tietysti mielellään antaa yhteystietonsa.
Ekaluokkalaisella voi olla känny äänettömällä, unohtunut, sitä ei ehkä edes ole jne eli kaverin tavoittaminen on lapselta vaikeaa, jos ei ihan nurkalla asu.
Sovimme leikkejä etukäteen, jopa koulun jälkeen. Muutoin oli päiviä, jolloin useammalla istui lapsi yksin himassa eikä älynnyt lähteä kaveria etsimään. Joku voi tuota ihmetellä, mutta näin teimme.
Sitten sovitaan uimahallireissuja tms etukäteen, yökyläilyjä, että kaverisuhteet lujittuisivat.
Mutta eihän ne väkisin, jos tosiaan kemiat ei kohtaa. Pikku hiljaa huomaa, kuka on luokalla suosittu, kuka ei ole koskaan yksin, saa valita kaverit ja muut odottaa vuoroaan jne. Tai näin ainakin meidän lapsen luokalla. Muilla ehkä ruusuisempi tilanne, en tiedä. Isommilla lapsillani oli helpommat kaverisuhteet aikanaan. En joutunut "tukemaan" oikeastaan ollenkaan mitä olenkin ihmetellyt. Nyt pienimmän kanssa, olen saanut tehdä töitä senkin edestä.
Lapseni luokalla on aika raadollinen meno kolmannella luokalla jo. Yksi tuttu opettaja sanoi, että meno on muuttunut muutamassa vuodessa. Pienet lapset voivat pahoin enemmän ja heidän käytöstavat ovat huonontuneet.
Lapsen tukeminen kaverisuhteissa on juuri sitä, mitä olet tehnyt oman lapsesi hyväksi: kannustamista, rohkaisemista ja mukaan ottamista.
Minä olen mennyt jopa niin pitkälle, että olen jutellut lapseni kavereiden äideille päiväkodissa ja vaihtanut yhteystietoja. Samalla olen pyrkinyt sopimaan kaveritapaamisia lasten kesken joko meille, puistoon tai muualle lapsille sopiviin paikkoihin. Sitten olen huolehtinut, että nämä tapaamiset ovat onnistuneet hyvin olemalla mukana.