Lue keskustelun säännöt.
Onko työpaikallasi joidenkin työntekijöiden suosimista?Miten se ilmenee?
Kommentit (4)
Suosikit voivat istua kahvilla lähes tunnin, muut sen 15min. tai suosikit saavat lomapäivän milloin tarvitsevat muut joutuvat sopimaan ärtyneeltä esimieheltä päivää eikä sitä palkatonta/lomapäivää välttämättä edes saa vaikka olisi tärkeä meno.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei ole onneksi. Voi kun ei olisi sorsimistakaan. Itse en ole kyllä sorsittu. Osaan arvostaa kaikissa jotakin hyvää ja erilaisia tarvitaan. Hoitotyö.
Suosikit saavat haluamansa lomat ja heille tiedotetaan asiat ennen muita.
Vastaan kysymykseesi hieman käänteisesti, olen kuulunut näihin joita ei todellakaan ole suosittu. Vuosia sitten olin ulkomailla töissä ja tähän päivään mennessä en ole keksinyt miksi silloinen eräs esimieheni ei pitänyt minusta, todellakaan mitään syytä hänen käytökseensä ei ollut.
Parhaiten jäänyt mieleen tapaus kun minulle ilmoitusluontoisena asiana kerrottiin, että joudun tulla tapaninpäivänä töihin, kaikki muut olivat jo sopineet minkä päivän kukin tekee välipäivinä eikä tietenkään kukaan tapanina halunnut töihin tulla. Onneksi olin jo irtisanonut itseni (olin tässä vaiheessa jo irtisanomisajalla) ja soitin uudenvuodenviikonlopuksi saikkua täysin ilman omantunnontuskia.