Lue keskustelun säännöt.
Elämä on epäonnistunut ja ei mitään tietä ulos
14.03.2018 |
Lopputulos sarjasta vastoinkäymisiä ja ikäviä onnettomuuksia on nyt parantumaton sairaus, jonka kanssa elämänlaatu on hoidonkin kanssa huono. Olisi pakko elää, kun on lapsi. Tarvitseeko lapsi oikeasti sairasta ja onnetonta vanhempaa? Milloin saa luovuttaa?
Kommentit (7)
Oliko se lapsikin ikävä onnettomuus?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hoida jälkipolvelle asiat niin hyvin kuin osaat ja jaksat, sitten vasta hellitä ote
Mun MS-tautia sairastavalla ystävällä oli vastaavia ajatuksia mutta hän päätyi yrittämään elämistä. Nyt jo aikuinen lapsi muuttanut kotoa. Hänellä on myös uusi ihana parisuhde josta on tukea ja apua kun on pyörätuolissa. Löytyiskö jostain vertaistukiryhmä jossa epätoivoisiakin ajatuksia ymmärrettäisiin paremmin kuin täällä?
"Milloin saa luovuttaa?"
Saa luovuttaa vaikka joka päivä, mutta jos käytät tuota ilmausta itsemurhan synonyyminä, et saa luovuttaa koskaan.
Totta kai lapsi tarvitsee vanhempaansa, vaikka tämä olisi sairas.
"Tää menee niille joil on paha olla, kun elämä lyö sata-nolla. Oon ollu ristiaallokossa siinä veneessä, nyt aurinko paistaa horisontti siintää edessä."
"Koskaan ei saa katkeroituu eikä liikaa kyynistyy, ei turhaan jossitteluun syyllistyy, perhe yhdistyy. Tää musiikist saa voimaa jatkaa, vaik tänään ois paha olla, koita jaksaa. (koita jaksaa, koita jaksaa, koita jaksaa)"
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tarvitsee!
"Kyllä se jättää ikuiset arvet, ihmiseltä vedetään matto jalkojen alta, käytännössä putoaa mustaan aukkoon ja kaikki muu katoaa ympäriltä"
https://mielenterveyshelmi.fi/helmi-lehti/2017-4/mista-voimavarat-elamaan/
"Kun elämässä on vastoinkäymisiä käy usein niin, että huoliajatukset alkavat pyöriä päässä peittäen alleen kaiken muun. Tulevaisuus näyttää uhatulta ja toivo menetetyltä. Tämä ajatusten ylivalta on mahdollista murtaa tiedostamalla, että kyseessä ovat vain liioitellut ajatukset, ei todellisuus. Nykyisin usein käytetyt tietoisuusharjoitukset opettavat katsomaan ajatuksia kuin sivusta käsin, uppoamatta niiden katastrofiviesteihin. Tässä auttaa keskittyminen aisteja käyttäen nykyiseen hetkeen, siihen mitä juuri tällä hetkellä nähdään, kuullaan ja tunnetaan. Oman kehon ja hengityksen tunnistaminen juurruttaa olemassa oleviin realiteetteihin."
En tiedä mitään tilanteestasi mutta ainakin lapsi tarvitsee aina vanhempiaan. Itselläni on kokemusta Lasten syövästä ja ainakin silloin sairaala tarjoaa koko perheelle terapiaa. Auttaisiko sellainen?