oletteko saaneet avioliiton kuntoon eroa miettiessä?

Vierailija kirjoitti:

Olemme miettineet eroa, lapsen hoidamme hyvin, mutta molemmat huutaa ja räyhää toisilleen milloin mistäkin. Kun lapsi illalla nukkuu, olemme omissa oloissamme. Kaikki mikä parisuhteeseen kuuluisi, sitä meillä ei ole. Ei hellyyttä, eikä mitään muutakaan. Ennen kuin saimme lapsen, meillä oli sitä. Meillä ei myöskään ole paikkaa minne laittaa lapsen, kun sukulaisetkin asuvat satojen kilometrien päässä.

Piti vielä kysyä, onko kukaan saanut ammattimaisesta pariterapiasta hyötyä, lähinnä psykoterapiaa tällä ajan takaa, en seurakunnan työntekijöitä jotka ei löydä syytä, ainoastaan oireisiin puuttuu.

up

Kuulostaa siltä, että olette lakanneet yrittämästä, vihaatte ja halveksitte toisianne.

Lusitte yhdessä kun on pakko.

Hirveä malli lapselle.

Kyllä. Muutimme hetkeksi aikaa erilleen ja kävimme terapiassa, auttoi kyllä eli suosittelen (riippuu tietty terapeutista, myös srk:lla on mahtavia tyyppejä)! Ja ero meinasi tulla juuri lastensaannin jälkeen. Se on mullistavaa aikaa, pitää yrittää jaksaa huonoista unista huolimatta, etsiä uudet roolit isinä, äitinä ja aviopuolisoina. Harmi vain monet erot tulee nimenomaan juuri  silloin kun lapset ovat pieniä. Ei jaksa miettiä kuin selviytymistä, puolisoa kaikkein vähiten. Ja tärkeää saada olla yksinkin omissa oloissaan.

Mutta tärkeää se olisi pitää liitostakin huolta. Pystyttekö juttelemaan miehesi kanssa? Jos voisitte parantaa jotain pientä asiaa ensin? Jos on vaikea kommunikoida huutamatta, niin suosittelen kirjeenvaihtoa. Kumpikin saa purkaa vapaasti (toki aikuisella tavalla) mieltään, eikä toinen ala kesken kaiken huutaa. Tällöin pääsee toisen pää sisälle helpommin kuin riitelemällä, kuulee missä toinen menee ja mikä harmittaa ja mitä toivoo.

Ero on usein turha, toivon että jaksatte nyt vastoinkäymisissäkin ja nousette voittajina <3 Voi ottaa aikansa, mutta kannattaa yrittää!

Vierailija kirjoitti:

Kuulostaa siltä, että olette lakanneet yrittämästä, vihaatte ja halveksitte toisianne.

Lusitte yhdessä kun on pakko.

Hirveä malli lapselle.

Ilmeisesti sinulla ei ole kokemusta pikkulapsiperheajasta? Aika tavalliselta tarinalta kuulostaa kuitenkin. Ei se vielä tarkoita vihaamista, jos väsyneenä huutaa ja riitelee. Ja kuule, aika paljon hirveämpiäkin malleja löytyy. Jos aikuiset joskus huutavat, ei se maailmaa kaada, vaikkei tietenkään kivaakaan ole.

Kyllä mekin selvisimme ero ajatuksista. Istuttiin aikuiset ihmiset pöydän ääreen ja pohdittiin yhdessä että mikä mättää. Se että olin esim.väsynyt ja kärsin univajeesta ei ratkea eroamalla, silloinhan olisin jäänyt yksin ja taakkani olisi kovempi. Se ratkesi sillä että puolisoni auttoi minua enemmän lastenhoidossa ja sain nukuttua enemmän.

Miettikää tarkkaan miten ero ratkaisee teidän ongelmanne. Erohan ei ratkaise mitään vaan siinä ongelman molemmat osapuolet poistuvat ongelman ääreltä. Mutta asia on ratkaisematta. Pyrkikää löytämään itse se ratkaisu, mutta ensin pitää nimetä se ongelma.

Jos tahtoa on niin kaikesta selviää.

Nyt aviossa jo 24 v.

Ei saatu. Yritin panostaa, mutta mies pilkkasi eikä suostunut mihinkään yhteiseen tekemiseen tai treffeille. Emme riidelleet, mutta ei vietetty aikaa yhdessä eikä nukuttu yhdessä. Ei siis seksiä eikä mitään hellyyttä. Kävi sitten niin, että rakastuin touseen ja ero tuli.

Molempien täytyy haluta. Parisuhdeterapia voi saada silmät avautuun ja yrittämään. Meillä mies ei halunnut moiseen ryhtyä.

Ei ole kokemusta, mutta ettekö voisi ihan keskenänne keskustella siitä miten kohtelette väsyneinä toisianne? Älkää lasta syyttäkö. Te itse päätätte miten puhutte toiselle ihmiselle. Ei siihen mikään ero auta. Kohta teillä on uusperheet, jossa olette vielä paljon onnettomampia. Päättäkää, että meillä puhutaan vain arvostavasti. Kumpikaan ei saa sallia asiatonta puhetapaa. Kumpi teillä on yleensä se joka aloittaa ruman puhetavan? Hän saisi ihan ensimmäiseksi mennä itseensä.