Mitä ihmeellistä muka on siinä, jos on yksi lapsi? Sehän on paras lukumäärä eikä kuulu muille

Ei siinä mitään ihmeellistä olekaan. Voit av-mammojen luvalla lopettaa ne luulot, että olet jotenkin uuniikki lumihiutale. Oli sulla lapsia sitten yksin, kaksi, kolme, jne...samaa saatanallista syyllistämistä.

Jos julistat otsikossasi, että paras lukumäärä on yksi lapsi, puutut siinä toisten lapsilukuun. Elä siis kuten opetat.

Meillä on vain yksi lapsi. Aluksi sitä ihmeteltiin mutta nyt on jo ihmiset tottuneet asiaan.

Keskustelimen ja erilainen mielipide = ongelma

Mitä varten sinusta esim. aihe vapaa on?

Minustakin yksilapsisuus on ihan yhtä ok kuin monilapsisuuskin. Mutta juuri eilen lapseni totesi tuttavaperheeseen synnyttyä vauvan että nyt me ei tunneta yhtään lapsiperhettä jossa olisi yksi lapsi. Ja se on totta 🤔

Yksi on aivan yhtä hyvä kuin neljä tai nolla.

Onhan se tosi outoa. Keskimäärin kenelläkään ei ole yhtä lasta.

Meilläkin on yksi lapsi. Vanhemmuuden ilot ja surut saa yhdelläkin.

Tiesin jo 8-vuotiaana, että teen vain yhden lapsen. Ja niin teinkin. Olen itse suuresta perheestä.

Itse en ainakaan miehenä halua enää yhtään lasta. Yksi on ja hän tietysti on rakas ja ihana lapsi. Mutta kun lapsen äidin kanssa tuli ero jo muutama vuosi sitten, olen tullut siihen lopputulokseen että minulle ei enää lapsia tule. Siinä vaiheessa jos olisi lapsia useammalle äidille kokisin kyllä että elämä on mennyt pahasti pieleen.

Meillä on viis eikä oo yhtään hyvä. Haluaisimme vielä.

Tunnen useita ihmisiä, jotka ovat ainuita lapsia.  Ovat keskimääräistä itsekkäämpiä, kun eivät ole koskaan joutuneet  jakamaan tavaroita, huomiota ja asioita - kyllä ne sisarukset vaan elämästä paljon opettaa. Lisäksi ainoat lapset, jotka ovat poikia, ovat tavattoman tiiviisti kiinni äideissään. Äidit eivät osaa päästää pojastaan irti ja se jos mikä tekee minut surulliseksi. Siinä menee vähän niinkuin kaksi elämää pilalle, äidin ja pojan. Ja tietysti sen onnettoman miniän, joka yrittää sotkeentua tuohon väliin. 

havaintoja elämästä kirjoitti:

Tunnen useita ihmisiä, jotka ovat ainuita lapsia.  Ovat keskimääräistä itsekkäämpiä, kun eivät ole koskaan joutuneet  jakamaan tavaroita, huomiota ja asioita - kyllä ne sisarukset vaan elämästä paljon opettaa. Lisäksi ainoat lapset, jotka ovat poikia, ovat tavattoman tiiviisti kiinni äideissään. Äidit eivät osaa päästää pojastaan irti ja se jos mikä tekee minut surulliseksi. Siinä menee vähän niinkuin kaksi elämää pilalle, äidin ja pojan. Ja tietysti sen onnettoman miniän, joka yrittää sotkeentua tuohon väliin. 

Mun mies on äitinsä ainoa lapsi ja allekirjoitan täysin.

Vierailija kirjoitti:

havaintoja elämästä kirjoitti:

Tunnen useita ihmisiä, jotka ovat ainuita lapsia.  Ovat keskimääräistä itsekkäämpiä, kun eivät ole koskaan joutuneet  jakamaan tavaroita, huomiota ja asioita - kyllä ne sisarukset vaan elämästä paljon opettaa. Lisäksi ainoat lapset, jotka ovat poikia, ovat tavattoman tiiviisti kiinni äideissään. Äidit eivät osaa päästää pojastaan irti ja se jos mikä tekee minut surulliseksi. Siinä menee vähän niinkuin kaksi elämää pilalle, äidin ja pojan. Ja tietysti sen onnettoman miniän, joka yrittää sotkeentua tuohon väliin. 

Mun mies on äitinsä ainoa lapsi ja allekirjoitan täysin.

Miehelläni on neljä sisarusta, mutta siltikin vielä äiti ja poika toisissaan kiinni. Poika ramppaa äitinsä luona useamman kerran viikossa ja äiti soittaa useamman kerran päivässä. Yhdessä hoidetaan myös niin vaateostokset kuin sukulaisvierailutkin..

Kaksi on ihmiskunnan tulevaisuuden kannalta paras määrä.

havaintoja elämästä kirjoitti:

Tunnen useita ihmisiä, jotka ovat ainuita lapsia.  Ovat keskimääräistä itsekkäämpiä, kun eivät ole koskaan joutuneet  jakamaan tavaroita, huomiota ja asioita - kyllä ne sisarukset vaan elämästä paljon opettaa. Lisäksi ainoat lapset, jotka ovat poikia, ovat tavattoman tiiviisti kiinni äideissään. Äidit eivät osaa päästää pojastaan irti ja se jos mikä tekee minut surulliseksi. Siinä menee vähän niinkuin kaksi elämää pilalle, äidin ja pojan. Ja tietysti sen onnettoman miniän, joka yrittää sotkeentua tuohon väliin. 

Tämähän on ihan kasvatuksesta kiinni. Meidän sinut lapsi joutuu kyllä jakamaan vanhempien / serkkujen / kavereiden kanssa, eikä saa kaikkea mitä haluaa, ei edes huomiota jos ei ole sopiva hetki.

havaintoja elämästä kirjoitti:

Tunnen useita ihmisiä, jotka ovat ainuita lapsia.  Ovat keskimääräistä itsekkäämpiä, kun eivät ole koskaan joutuneet  jakamaan tavaroita, huomiota ja asioita - kyllä ne sisarukset vaan elämästä paljon opettaa. Lisäksi ainoat lapset, jotka ovat poikia, ovat tavattoman tiiviisti kiinni äideissään. Äidit eivät osaa päästää pojastaan irti ja se jos mikä tekee minut surulliseksi. Siinä menee vähän niinkuin kaksi elämää pilalle, äidin ja pojan. Ja tietysti sen onnettoman miniän, joka yrittää sotkeentua tuohon väliin. 

Täällä yhden teinipojan äiti ja tuota itsekkyyttä en allekirjoita, päinvastoin!

Ei yksilapsisuudessa ole mitään pahaa, enkä minä ainakaan ihmettele yksilapsisuutta. Tuo otsikon väittämä, että yksi on paras lapsiluku, ei ole mikään absoluuttinen totuus. Se on niin henkilökohtainen asia, mikä on paras lapsiluku. Itse koen päässeeni nimenomaan helpoimmalla, kun lapsia on kaksi. Toki nämä joskus tappelevatkin, mutta sellaisina hetkinä, kun haluaa olla rauhassa, on niin helppo jättää nämä keskenään pyörimään, viihtyvät tarvittaessa vaikka tuntikausia. Kyllä minä säännöllisesti lasteni kanssa aikaa vietän, mutta olen aika introvertti ja sellainen jatkuva huomion kinuaminen ja viihdyttämisvelvollisuus kuormittaa minua. Erään tuttavaperheen elämä yksilapsisena vaikuttaa niin ankealta, juuri tauottomalta viihdyttämiseltä, esim. pitkä automatka yhden lapsen kanssa olisi painajaismaista. Kahden lapsen kanssa voi itse välillä syventyä vaikkapa kirjaan, kun lapset viihdyttävät toisiaan. Toisaalta olen aika varma, että kun omat herranterttuni ovat toistensa kurkuissa kiinni, nämä tuttavaperheeni vanhemmat huokaisevat helpotuksesta ja kiittävät itseään yksilapsisuudesta.

Ei yksilapsisuus taida mikään paras ratkaisu olla. Oletko koskana ajatellut, kuinka yksinäinen lapsesi on. Toisilla on sisaruksia, joiden kanssa jakaa yhteisiä perhemuistoja esim. joulusta tai perheen lomamatkoista.

Aikuisena tämä ainoa lapsi joutuu yksin kantamaan vastuun mahd. sairaista vanhemmistaan. Yhteiskunta ei nykyään juurikaan vanhuksia hoida. Riittääkö ainoan lapsen voimavarat, aika ja rahat siihen? Sitten kun vanhemmat kuolevat, yksin joutuu hautajaiset järjestämään, arkun ostamaan ja arkun perässä kävelemään.  Ei ole katään jakamassa surua sen syvällisemmin.

Ja pahin kaikista on, että jos tämä ainoa lapsi kuolee. Lapsillakin on vaakvia sairauksia ja kolereita sun muita onnettomuuksia sattuu. Useampi lapsisessa perheessä elämän on jatkuttava toisten lasten vuoksi, mutta yksilapsisten elämä usein hajoaa siihen, jos se ainokainen menehtyy.

Vanhat ihmiset sanoivat ennen, että pitää olla särkymävara. Tarkoittivat sillä sitä, että lapsia on hyvä olla useampi.

Lapsensa voi menettää muutenkin kuin kuoleman kautta. Voi tulla vaikea vammautuminen, aikuisena alkoholi- tai huumeongelma. Lapsi voi päätyä rikolliseksi tai epäonnistua muuten vaan. Elämä harvoin menee niin kuin sen on itse käsikirjoittanut.

Meillä oli useamman vuoden vain yksi lapsi ja se olisi riittänyt mulle, mutta puoliso ja lapsi halusi toisen. Nyt on kaksi lasta ja rakkaita molemmat. Mutta olihan yhden lapsen kanssa elämä todella helpompaa monin tavoin. Ei se vaikeaa ole nytkään, mutta ihan erilaista. Ainakin meillä.