Miksi annoin tilanteen edes mennä tähän asti?!
Olen introvertti, niin introvertti, että toisen ihmisen seura ja kosketus käy pidemmän päälle ahdistavaksi. On kuitenkin päässyt käymään niin, että ajauduin ns. tapailemaan erästä miestä. Nyt pitäisi jotenkin uskaltaa kertoa hänelle, etten pysty tapailuun saatika parisuhteeseen. En vain pysty. En halua kertoa hänelle koko elämänhistoriaani tähän hetkeen asti, jotta selviäisi se syy miksi, jota hän kuitenkin kysyy. En myöskään haluaisi loukata toista tai joutua itse tilanteeseen, jossa hän puhuu minut ympäri. En ole kovin sosiaalisesti lahjakas, joten minut on helppo puhua pussiin. Parasta olisi, jos pystyisin vain katoamaan niin, ettei tätä olisi koskaan tapahtunut. Nolottaa aivan hirveästi. Viikon päästä näen hänet taas ja siihen asti mietin keinoja, joilla pääsen tästä tilanteesta. Parempi että päättää tämän heti tähän, eikä jäädä tuhlaamaan toisen aikaa. Olen vielä ihan kakara ja vieläpä rikki sisältä ja tasapainoton. Mies kuitenkin etsii jotakin pysyvää, sen huomaan.
Vinkkejä? Miten olette paenneet tällaisista?
N20
Kommentit (16)
Harjoittelet ulkoa lauseen: "Olen introvertti niin introvertti, en pysty enää tapailuun enkä pysyvään parisuhteeseen."
Kuulostaa ettet ole kovin ihastunut tähän henkilöön, joten sano se suoraan. Sitten kun oikeasti rakastut, niin haluat uskoutuakkin sellaiselle henkilölle..
Valehtelet että sinulla on toinen, joo ehkä sitten haukkuu sut huoraksi, mutta ei ainakaan tarvitse nähdä uudestaan. 😉
Mä en selviytynytkään. En saanut selkeästi sanottua ei, koska ei ollut oikein mitään järjellistä syytä. Toisaalta en halunnut pahoittaa toisen mieltä. Päädyin sitten naimisiin. Kaikkeen tottuu.
Kirjoita hänelle. Älä kuitenkaan nyt yötä vasten, ettei hänellä mene yöuni. Vaikka keskiviikkoiltapäivällä esim laita viesti
Miks käytät tekosyynä jotain introvertti/ekstrovertti potaskaa? Ihan paska termi.
Kirjoita tämä asia, hyvin osaat kirjoittaa. Ja lisäksi sitten puhutte asian vielä selväksi.
Voi. Toisena introverttina ymmärrän tilannettasi. Haluan kuitenkin kysyä,kuinka paljon pidät tuosta ihmisestä? Oletko yhtään ihastunut..?
Jos pidät ja olet ihastunutkin,keskustelisin hänen kanssaan kunnolla ja kertoisin introverttiudesta.Kukaties siitä voisi syntyä jotain ihanaa mikö ei ahdiata kumpaakaan. Jos taas ihan oikeasti koet tapailun ja kaikenlaisen hengailun mahdottomana ja ikävänä,kertoisin senkin hänelle suoraan tai ehkä kirjoittaen,jos se on helpompaa.
Jonkinlainen ulospääsy olisi tottakai mikä vain tekosyy tai valhe tekstiviestillä,mutta niistä ei koskaan jää hyvä maku kenellekään.
Ap, se mies ei vaan tunnu oikealta, siksi sua ahistaa. Senkun sanot sen sille ääneen. Elämä on.
Pieni korjaus: Pussiin puhuminen ei ole sosiaalista lahjakkuutta, se on ilkeyttä ja kiusaamista. Tsemppiä!
Mä olin samassa tilanteessa sun ikäisenäsi. Mies ymmärsi ongelmani ja antoi tilanteen kehittyä minulle sopivaa tahtia. Meni vuosi ja aloitimme suhteen. Jos en tätä tyyppiä olisi tavannut, niin varmaan en olisi vielä nyt yli kymmenen vuotta myöhemminkään koskaan seurustellut.
En koe olevani ihastunut, mutta pidän hänestä. Luulin, että se riittäisi joksikin aikaa ja tunteet tulisivat jossain vaiheessa mukaan kunhan tutustutaan ja ollaan. Toisin kävi. Minulla on syyllinen olo. Tuntuu, kuin olisin johtanut häntä harhaan ja tavallaan valehdellut. Nyt on siis vaan pakko aiheuttaa mielipahaa. En voi valehdella itselleni, enkä halua jäädä tähän tilanteeseen.
Tekstiviestillä en häntä jättäisi, mutta en näe muutakaan mahdollisuutta. Puhuessani unohdan asioita ja jotain jäisi sanomatta, joten en voi oikein naamatustenkaan asiaa hoitaa. Paras olisi tuo nro. 8 kirjoittama tapa. Ensin viesti ja sitten puhutaan asia läpi. Jospa toimisin niin. Laitan viestin ja selitän tilanteen ja pyydän, että voitaisiin silti vielä nähdä ja puhua asia selväksi. En usko, että menee kivuttomasti, mutta jotenkin tämä nyt on ratkaistava.
N20
Mua nyt ihmetyttää se että noin introverttinä ja läheisyyden ahdistavana kokevana yleensä oot mennyt tapailemaan ketään. Minkä ihmeen takia?
Onpas nyt vaikeeta. Kuulostaa kuin haluaisit piiloutua, uniikkina lumihiutaleena, introverttiuden taakse. Voisit ihan hyvin sanoa ettei kiinnosta.
Nro 14. Sanopa se! En tiedä itsekkään. Tilanne meni niin nopeasti, etten kerinnyt mukaan tai saanut suutani auki. Tapailua ei ole kestänyt kovin pitkään onneksi. On ehkä vielä helppoa lopettaa tämä. Tai ainakin helpompaa, kuin vaikka kuukauden päästä...
N20
Olisiko helpompaa kirjoittaa asia hänelle? Kirjoitat hyvin ja voit kirjoittaessasi miettiä miten asian esität. Ehkä introverttiutesi ei haittaakaan häntä?