Narsistisesta ja kontrolloivasta puolisosta eronneet: Miten lapset selvisivät?

Voit vaatia tapaamisia valvotusti, jos niihin on tarvetta.

Up

Vierailija kirjoitti:

Voit vaatia tapaamisia valvotusti, jos niihin on tarvetta.

En usko että tähän tullaan. Mies on päällisin puolin hyvin pätevä ja kykenevä, vain hänen taipumuksensa henkiseen väkivaltaan (mustasukkaisuus, kontrollointi, kiusanteko, haukkuminen, empatianpuute, kostonhimoisuus jne) ei tule katoamaan mihinkään vaikka hän muuten pitäisi ulkoiset puitteet kunnossa. Miten tuollaisen todistan?

Haluaisinkin kuulla, miten on selvitty kun toinen käyttäytyy noin.

Ap

Mä voin kertoa hieman toisesta näkökulmasta. Mun isällä oli vahvoja tällaisia piirteitä kun äiti hänet aikoinaan jätti. Meille lapsille oli suuri helpotus, kun erosivat ja pääsi pois edes äidin luo sitä ahdistavaa tunnelmaa. Alku oli toki hankala kun isä käytti meitä lapsia jonain pelinappuloina mutta äiti pisti kovasti kampoihin. Sanoisin kaikenkaikkiaan että ero oli paljon vähemmän vahingollista meille, kuin jos äiti olisi jäänyt. Tsemppiä kovasti!

Älä reagoi, älä reagoi, älä reagoi. Hän tekee mitä vaan saadakseen aikaan sen, että reagoit.

Vaadi lastenvalvojalla pelisäännöt yhteydenpitoon ja lasten tapaamisiin.

Esim. X vie pe aamuna lapsen päiväkotiin, y noutaa ja palauttaa lapsen ma aamuna päiväkotiin, josta x noutaa.

Kaikki lapsia koskevat asiat sovitaan sähköpostilla ja/tai lastenvalvojalla. Ei puheluita, ei tekstareita jos homma ei toimi. Kaikki tapaamiset sovitaan kerralla koko vuodeksi, mukaanlukien lomat ja pyhät. Jos on tapaamisvkl niin esim. pe iltana on oltava nouto klo 17-19 tai se on sopimusrikkomus jne. Pidä orjallisesti itse kiinni kaikista sovituista asioista, muuten kommunikaatio niin minimiin, kuin vaan on nahdollista.

Äitinä voit toki soitella lapsille heidän omiin puhelimiin ja sama toisinpäin.

Eli... yhteinen vanhemmuus säädellyksi.

Kysy apua Yhden vanhemman perheiden liitosta. T. 5

Minun äitini otti eron. Jouduin käymään isällä, ja hän erosta hurjistuneena aloitti fyysisenkin väkivallan minua kohtaan. Se oli ahdistavaa aikaa, mutta lopulta äitini sai huoltajuuden kokonaan itselleen.

Tämmönenkin näkökulma: minun lapsuuteni oli sellaista, että kun narsisti-isän kilareissa tuli se vaihe että se häipyi ulos hauduttamaan raivoansa toista kierrosta varten, niin minä ja sisarukset itkien aneltiin äidiltä että ottaisi eron. Vastaus: "Ei, minä olen valintani tehnyt. Lapsilla kuuluu olla isä ja äiti." Jatkuvassa pelossa eläminen jätti jälkensä, ja yhä olen ihmisraunio vuosien terapiankin jälkeen. Joskus yritän kuvitella, millainen minusta olisi tullut, jos äiti olisi vastannut toisin... Uskon vakaasti, että "rikkonainen" turvallinen koti on terveempi kasvuympäristö kuin "eheä" narsistidiktatuuri.

Voimia sinulle AP, olet oikealla polulla. Lapsesi kiittävät sinua vielä.

Kiitos vastauksista!

Tilanne on ahdistava. Välillä ajattelen, että parempi on jäädä kuin aloittaa erohelvetti. Sitten taas tajuan miten masentunut ja surullinen olen ollut jo vuosia ja mietin taas poislähtöä. Lapset ovat ainoa, joka pitää minut tässä. Ja heidän takiaan kuitenkin olisi lähdettävä?

Niin vaikeaa, kun kaikki ratkaisut näyttävät yhtä pahalle, ainakin tästä näkökulmasta, josta nyt katselen.

Mutta jos vain voisin uskoa, että lapset kyllä selviävät, voisin jostain löytää voimia lähtöön, uskon niin.

Ap

Meillä oli hyvin paljon samaa. Kun lopulta puhuin miehelle eropäätöksestä, alkoi hän uhkailemaan kaikella mahdollisella, mihin nyt muutenkin olin tottunut, mutta ne menivät pahemmiksi kuin muuten. Perhesurmalla vakavimmillaan. Joten en uskaltanut tehdä eroa heti, vaan päätimme jatkaa. Lopulta kun tilanne kiristyi kotona, kun olin erolla mennyt uhkaamaan, päädyin lopulta lähtemään lasten kanssa turvakodin kautta.

Lähdin mieheltä salaa, hänen ollessaan töissä. No pari ekaa vuorokautta meni jatkuvilla viesteillä, ja soitto yrityksillä. Hän kävi puhumassa sukulaisilleni, hän kertoi kaiken kaikille tutuillemme ennen minua, kuinka sekaisin olen kun olen lasten kanssa lähtenyt mitään sanomatta. Ja tuhlasin myös turvakodin resursseja, kun valehtelin tarvitsevan apua, nyt joku toinen oikeasti apua tarvitseva ei saanut apua. Vastuuton olin kun en voinut erota normaalisti, vaan vein lapsilta isän, en ajatellut yhtään lapsia, Itsekäs jne. Jatkuvaa haukkumista, uhkailuja(tappo, raiskaus, vainoamis,) , raivoamista jatkui pari kuukautta. Kunnes mies sen verran rauhoittui että uskalsin valvotun tapaamisen ja sosiaalityöntekijöiden neuvotteluavun jälkeen lapset hänelle antaa sovitusti, ja saimme lastenvalvojalla sovittua tapaamiset, vaikkemme virallista sopimusta vielä saaneetkaan aikaiseksi.

Sen jälkeen kesti noin 5kk kun teki riitaa jo sovituista tapaamisista, harvakseltaan uhkailuja, haukkuja ja syytöksiä kun pidin häntä alkuun erossa lapsista. Kun olimme saaneet tehtyä virallisen sopimuksen, ja sinne kirjattiin alle minimi elatusmaksut, ja muutenkin miehen mieleen oleva sopimus, tilanne rauhoittui.

En erotessa ja sen jälkeisessä myrskyssä edes uskaltanut toivoa että tilanne olisi näin hyvä kuin se nyt on. Eli kaikki voi mennä hyvinkin lopulta. Meillä ei ole riitaa tapaamista, ehkä sen takia että ne pitkälti menee miehen päättämänä. Emme ole missään tekemisissä toistemme kanssa kuin lasten asioita sovittaessa.

Erosta on pian pari vuotta, uutta miestä en ole löytänyt ja se on ainoa mikä huolettaa, että miten ex reagoi jos joskus löydän uuden miehen. Hän uhkaili sitä että hän ei tule ikinä hyväksymään minulle uutta miestä, hän tappaa sen ja hänen lapsiaan ei kukaan toinen mies hoida. En usko että enää olisi minusta mustasukkainen, ennemmin se ettei kestä että lapset saattavat pitää mahdollisesta "isä puolesta". Uhkailuista on sen verran aikaa, etten usko niitä toteuttavan, mutta vaikeuttaa muuten, puhua lapsille haitallisesti. Toinen asia on jäänyt siittä että mies koittaa vielä saada lapset vihaamaan minua, uhkaili sillä että ei vielä, mutta kun lapset ovat isompia hän saa heidät vihaamaan minua, ja jään yksin kun lapset eivät halua olla tekemisissä minun kanssani. Mikään ei tällä hetkellä viittaa että toteuttaa tätä, mutta kyllä kaikista uhkauksista on jäänyt pieni huoli.

Lapsilta pahin on jäänyt piiloon eron jälkeen, tapasivat vasta kun pahin raivo oli mennyt ohi, toki lapsille hämmentävää ja ikävää, kun ero tuli heille ilman mitään ennakkokeskusteluja ja isä puhui alkuun heille, kuinka hän ei olisi eronnut, ja rakastaa äitiä, mutta äiti halusi rikkoa perheen jne. Mikä pitkitti ehkä lapsien ymmärrystä erosta ja ettemme enää palaa yhteen.

Mutta nyt lapsilla on joka tapauksessa parempi kuin silloin kun olimme yhdessä. En tiedä missä jamassa olisin, kuljin jo silloin seinän vieriä kotona ja olin ahdistunut. Ja tuo suhde oli pahentunut pikku hiljaa, nyt pari vuotta myöhemmin tilanne olisi vielä pahempi. Tuskin lapsille on hyväksi että toinen huutaa, raivoaa, heittelee tavaroita, pompottelee kaikkia, ja toinen on ahdistunut, pelokas, poljettu, onneton.

Ainoa asia mitä elämässäni jälkikäteen oikeasti kadun on se, etten mennyt turvakotiin, josta olisin saanut apua ja tukea. Koko elämäni ainoa katumus on se.

Vierailija kirjoitti:

Itse tiedän, että lähdettävä on, mutta pelkoni on voimakas, ettei se lasteni elämää ratkaise välttämättä parempaan.

Isänsä olisi edelleen heidän elämässään, eron tultua kuitenkin kostonhimoisena kaiken muun päälle.

Siksi haluan kuulla kokemuksia. Erot eivät näissä tilanteissa liene koskaan helpoimmasta päästä, mutta miten niistä on selvitty vai onko selvitty? Kaduitko koskaan, mitä tuli lapsiisi ja heidän tilanteeseensa?

Millaisen miehen kanssa menit naimisiin ja uskalsit tehdä liittoon lapsiakin?

Mikä muutti miehen vai olitko sokea suhteenne alussa?

Olisi hyvä valaista enemmänkin ja syvällisimmin sillä tuskin kukaan haluaa huomata usean vuoden jälkeen, että nyt on päästävä pois tälläisestä.

Mitkä olivat merkit ja missä vaiheessa ne alkoivat?

Miten te olette menneet naimisiin tuollaisten hullujen kanssa ja vielä tehneet lapsiakin?

Ei taida viranomaisistakaan paljon olla apua. Yksi tuttu on kolmatta vuotta eropyörityksessä entisen miehensä kanssa. Mies syytää valheita, ja lastensuojelijat uskoo kaiken, keksittyjä mt.diagnooseja myöten. Tosiasiassa se on mies, joka on vahingoittanut lapsia jopa fyysisesti.

En tunne tätä naista avioliittoajaltaan. Mutta hän kertoi ihastuneensa mieheen siksi että tämä tuntui voimakastahtoiselta ja lujalta.

Vierailija kirjoitti:

Miten te olette menneet naimisiin tuollaisten hullujen kanssa ja vielä tehneet lapsiakin?

Ei nämä narskut aloita tuota käytöstä heti suhteen alussa vaan larppaavat ihannepuolisoa siihen asti että olet laittanut suhteeseen valtaisan ajallisen, rahallisen ja emotionaalisen sijoituksen = tietävät että uhri on koukussa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miten te olette menneet naimisiin tuollaisten hullujen kanssa ja vielä tehneet lapsiakin?

Ei nämä narskut aloita tuota käytöstä heti suhteen alussa vaan larppaavat ihannepuolisoa siihen asti että olet laittanut suhteeseen valtaisan ajallisen, rahallisen ja emotionaalisen sijoituksen = tietävät että uhri on koukussa.

Narskut on käänteisiä mies-vauvoja, eli taantuuvat vauva asteelle. Ihanan lutusia paskasäkkejä :)