Kuinka ei-kristityt ratkaisevat ihmisen syntiongelman?
Ihminen haluaa hyvää, mutta silti käytännössä paha vie mukanaan ja sitten kaduttaa ja hävettää. Toisia ihmisiäkin haluaisi rakastaa, mutta he eivät anna aihetta siihen. Kuinka ei-kristityt ratkaisevat tämän ihmisiä kautta aikojen riivanneen kierteen?
Kommentit (9)
Toimi aina vain sellaisen maksiimin mukaan, josta voit vilpittömästi toivoa, että se olisi yleinen moraalilaki jota kaikki ihmiset noudattaisivat aina ja kaikkialla.
Synti on uskontoon sidoksissa oleva rakenne. Jos ei kuulu uskontokuntiin, ei voi tehdä syntiäkään. Helppoa!
ootko kuullut sellaisesta kuin suomen laki?
Jos tekee mieli tevasta naapurin Perttiä tur.paan..niin tulee seuraamuksia..
Mut telkkarinkatselu, ryhmäseksi, viinanjuonti...se on ihan sallittua se ..nam
Uskonnottomana minulla ei ole syntiongelmaa ratkaistavana. Riittää kun yritän toimia yleismaailmallisen moraalin mukaan parhaani tehden. Jos loukkaann jotakuta, pyydän anteeksi. Uskovainen äitini ei ikinä pyydä. En tiedä, pyytääkö sitten ihmisten sijaan Jumalalta.
Siis minkä kierteen? En mä näe mitään kierrettä, mikä erityisesti pitäisi ratkaista. Normaali ihminen oppii virheistään ja osaa olla toistamatta liian usein sellaisia mokia, jotka kaduttaa ja hävettää jälkikäteen. Ja ainakin minun elämässäni on paljon rakastamisen arvoisia ihmisiä. En tunne tarvetta rakastaa sellaisia ihmisiä, jotka eivät mielestäni anna aihetta rakastaa. En käsitä mihin tässä jumalaa tarvitsisi.
Vierailija kirjoitti:
En kyllä tajunnut tästä mitään.
Vai yritätkö sanoa, että ihmisellä ei ole omaa moraalia, ainoastaan Jumala kertoo, mikä on oikein ja mikä väärin? Jos näin, niin täyttä potaskaa.
Tosin epäilen tätä tän päivän ateistiporvoolaiseksi.
Uskovaisten juttuja ei aina ymmärrä vaikka parhaansa yrittää.
Olen eri mieltä tuosta, että paha vie mukanaan ja sitten kaduttaa ja hävettää. Tietenkin JOSKUS näin käy jokaiselle, mutta se on inhimillistä. Normaali ihminen pyrkii elämään hyvin ja oikein, mutta virheitä sattuu, koska emme ole täydellisiä. Jo pelkästään sen hyväksyminen vapauttaa jatkuvasta paineesta elää täydellisesti tai "synnittä". Parhaansa tekeminen riittää. Ja sitten jos huomaa satuttaneensa toista ihmistä tai itseään, on tärkeää ottaa vastuu teostaan, pyytää anteeksi ja pyrkiä muuttamaan käytöstään – itseään kuitenkin terveellä tavalla armahtaen. Itsensä ruoskiminen ei yleensä auta.
Nimenomaan vastuunäkemys on erilainen uskovaisella ja ei-uskovaisella. Ei-uskovainen ei voi paeta Jumalan helmoihin pahoine tekoineen, vaan niistä on kannettava vastuu itse. Toisinaan se vastuu voi olla raskas, ja olisi helpompaa kuitata asia pyytämällä anteeksi korkeammalta voimalta. Monessa tilanteessa taas vastuun ottaminen on hyvin voimaannuttava kokemus. Se avaa silmiä näkemään, miten paljon hyvää meissä ihmisissä on, ja miten moni asia elämässä järjestyy ihan vain vastuullisen, viisaan toiminnan ansiosta.
En kyllä tajunnut tästä mitään.
Vai yritätkö sanoa, että ihmisellä ei ole omaa moraalia, ainoastaan Jumala kertoo, mikä on oikein ja mikä väärin? Jos näin, niin täyttä potaskaa.
Tosin epäilen tätä tän päivän ateistiporvoolaiseksi.