Milloin ja miksi päiväkodin päivä meni tämmöiseksi?

Ja vaikka oli ohjatumpaakin leikkimistä, niin päivä oli jotenkin joustavampi. Nyt on 10 min välein tuokioita, lapset ei jaksa keskittyä kuuntelemaan tai tekemään ja osan tästä aiheuttavat ohjaajat, jotka koko ajan hoputtavat seuraavaan tekemiseen. Toisaalta välillä on kuin armeijassa eli odotellaan todella pitkään sen sijaan, että leikin saisi leikkiä loppuun.

Mikä meni pieleen? Uusi vasu ainakin.

Toki on hyvää että lähdetään liikkeelle lapsen vahvuuksista eikä heikkouksista. Mutta esim. kehkeytyvä varhaiskasvatussuunnitelma paperitöineen on aivan naurettavaa pelleilyä ja ajanhukkaa. En voi käsittää miten varhaiskasvatus on ottanut itselleen tälläisen ylitärkeän roolin, jossa resursseja tuhlataan suoraan sanottuna snobbailuun. Niille lapsille riittää syli, ruoka, vapaa leikki, ulkoilu ja vaikka se kiva kärpässieniaskartelu. Mutta nyt pitää tehdä ihmeellisiä projekteja päivänselvistä asioista, jotta voidaan laittaa ne kivasti esille paperille eteiseen vanhempia varten (joista 90% ei ole edes kiinnostunut asiasta).

Ihan uusinta uuttahan on se, että tuokioiden pitämistä pitää välttää, koska liika "tuokiokeskeisyys" on haitallista. Erilaiset toiminnat tai tavoitteet pitäisi ensisijaisesti muuten ympätä toimintaan.

Vierailija kirjoitti:

Mikä meni pieleen? Uusi vasu ainakin.

Toki on hyvää että lähdetään liikkeelle lapsen vahvuuksista eikä heikkouksista. Mutta esim. kehkeytyvä varhaiskasvatussuunnitelma paperitöineen on aivan naurettavaa pelleilyä ja ajanhukkaa. En voi käsittää miten varhaiskasvatus on ottanut itselleen tälläisen ylitärkeän roolin, jossa resursseja tuhlataan suoraan sanottuna snobbailuun. Niille lapsille riittää syli, ruoka, vapaa leikki, ulkoilu ja vaikka se kiva kärpässieniaskartelu. Mutta nyt pitää tehdä ihmeellisiä projekteja päivänselvistä asioista, jotta voidaan laittaa ne kivasti esille paperille eteiseen vanhempia varten (joista 90% ei ole edes kiinnostunut asiasta).

Nykypäivänä kaikesta pitää olla paperit. Ilman papereita katsotaan, ettei asiaa ole olemassa.

Silloin entisaikaan oli lukujärjestys tyyliin: Maanantaina askartelu, tiistaina jumppa jne. Nekään eivät olleet mitään pakollisia juttuja vaan tarpeen mukaan muutettiin aikatauluja. Mentiin vaikka joulukuussa kaupungille näyteikkunoita katsomaan. Oli aina päivän päätteeksi hyvä mieli ja aamulla oli mukava tulla töihin. Ja tietenkin tärkeintä se, että lapset olivat iloisia ja tyytyväisiä. Ei lapselle tee hyvää liiallinen viriketulva.

Vanha lastenhoitaja

Vasu on ihan yhtä tyhjän kanssa. Hienosti laitetaan paperille Jenna-Petterin vahvuudet sekä asiat, jotka vaativat tukea. Ajatus on hieno, mutta tukea saat vasta, kun on oikeasti moniongelmainen lapsi. Ei hoitajilla ole aikaa tuon kaiken paperityön keskellä tukea lasta "pikku asioissa". Jos nuo turhat paperinpyörittelyt jätettäisi pois, hoitajat voisivat todellakin keskittyä lasten kunnolliseen hoitamiseen hengissä pitämisen sijaan.

Ennen jousti esim. ruoka kun joka talossa oli oma keittäjä. Nyt ruoka on tasan tiettyyn aikaan ja siitä ei voi joustaa koska ruoka tulee keskuskeittiöltä. Nyt vallitsee käsitys jos päivä on leikkiä niin mitään ei olla opittu. Ennen vanhemmilla ei ollut päivittäin kohtuuttomia vaatimuksia. Juuri tällä viikolla minulle yksi äiti valitti että ryhmä ulkoilee liikaa ja samana päivänä toisen lapsen isä valitti ettemme ulkoile tarpeeksi. Ei kukaan valittanut semmoista 20 vuotta sitten. Milloin on puettu lapsi väärin, milloin ei olla tarjottu tarpeeksi ruokaa tai syötetty liika, on nukkunut liian vähän tai liikaa. Joka päivä samaa oman pahan olon purkua meihin hoitajiin.

Paperitöiden määrä on moninkertainen entiseen aikaan. Sähköiset järjestelmät tuovat vain lisätyötä. Ryhmät on suurempia kuin ennen, ei ole päiväkotiapulaisia. Ennen oli selkeä rytmi päivälle joka suunniteltiin etukäteen. Nykyisin hämmästelen sitä että mitään ei suunnitella etukäteen. Aamulla päätetään että hei, voitais askarrella jotain mutta ehkä vasta tunnin päästä ja sitten askarrellaan, haetaan kesken materiaalia ja lopuksi todetaan ettei ehditäkään ulos. Jotkut ryhmät ovat jättäneet aamupiirit pois kun on niin lapsia kahlitsevaa. Kun pidetään se lauluhetki kaksi kertaa vuodessa niin vasta siinä hetkessä päätetään mitä lauletaan ja kuka laulattaa.

Joskus tuntuu että olen töissä sirkuksessa enkä päiväkodissa.

t. vanhanajan lastenhoitaja

10 minuutin välein tuokioita? En ole LTO, mutta kolmeen eri päiväkotiin tutustunut lasteni takia ja tuo ei kyllä tunnu realistiselta. Ja yksi ohjelma päivässä noilla tuntuu nykyäänkin olevan.

Lyhyt vastaus on se, että nykyään lapset ovat päiväkodissa varhaiskasvatettavina, eivät päivähoidettavina. Päivän toiminnan tulee kokonaisuudessaan olla suunnitelmallista varhaiskasvatusta. Kun puhtaasti hoidollisista tapahtumista pyritään eroon niin kiire lisääntyy.

Toisaalta lisääntynyt lasten oikeuksista huolehtiminen on johtanut siirtymiseen huomattavasti aiempaa keskustelevampaan otteeseen rajojen asettamisessa. Lasten kanssa neuvotellaan pitkiäkin aikoja siitä, kuinka näiden tulisi käyttäytyä. Tämä vie aikaa ja luo levottomuutta varsinkin, kun neuvottelut yksittäisten lasten tai lapsijoukkojen kanssa usein päättyvät umpikujaan eikä tilanne ratkea.

Äitinä olen monesti sanonut näille lapseni "varhaiskasvattajille" ja jopa päiväkodin johtajallekin että lapsen työ on leikkiä. Mielestäni alle kouluikäiset saa liian vähän leikkiä kun koko ajan on jotain ohjattua toimintaa.

Ja heräsin asiasta keskustelemaan heidän kanssaan siinä vaiheessa kun minulle esitettiin vasu keskustelussa asia siten että 4v lapsessani olisi jotain vikaa kun haluaa vaan leikkiä eikä halua lopettaa sitä osallistuakseen ohjattuihin tuokioihin...

Miksi lasten ei voi antaa olla lapsia.. ?

Surettaa kun ajattelee koko asiaa. Tietenkään liika tuokiokeskeisyys ei ole hyvästä, mutta mielestäni se yksi selvä tuokiohetki päivässä luo päivään rutiinia ja ennustettavuutta. Se on myös kasvatuksellinen tilanne, jossa opitaan välillä ehkä tekemään jotain joka ei ole just se mielijuttu ja toimimaan ryhmässä.

Nythän kaiken toiminnan tulisi pohjautua lasten haluihin ja mielenkiintoihin ja tapahtua kutakuinkin silloin kun lapset haluaa. Lapset pitää ottaa mukaan päätöksentekoon ja keskusteluun. Jalo ajatus. Mutta kun ryhmässä on 24 lasta ja 3 hoitajaa + tilat usein surkeat, on kaikkia miellyttävän toiminnan toteutus usein totaalinen kaaos. Samassa tilassa touhutaan miljoona eri asiaa. Ohjaajia riittää vain kahteen tai kolmeen asiaan. Ja yhden tai kahden toimintaa terrorisoivan lapsen kanssa käydään pitkiä neuvotteluja jotka ei yleensä johda mihinkään. Hiljaisimmat unohtuu eikä heidän mielenkiinnon kohteensa toteudu. Ja monet asiat jää vaan sitten oppimatta, jos ja kun ne ei kuulu lasten "mielenkiinnon kohteisiin". Aamulla tullaan töihin tietämättä mitä tehdään. 1 istuu koko ajan koneella kirjaamassa sitä sun tätä. Vanhempia vaivataan koko ajan "osallistamisella", vaikka kyllä niillä on kädet täynnä jo työ-/ perhe-elämän kanssakin.

Vierailija kirjoitti:

Surettaa kun ajattelee koko asiaa. Tietenkään liika tuokiokeskeisyys ei ole hyvästä, mutta mielestäni se yksi selvä tuokiohetki päivässä luo päivään rutiinia ja ennustettavuutta. Se on myös kasvatuksellinen tilanne, jossa opitaan välillä ehkä tekemään jotain joka ei ole just se mielijuttu ja toimimaan ryhmässä.

Nythän kaiken toiminnan tulisi pohjautua lasten haluihin ja mielenkiintoihin ja tapahtua kutakuinkin silloin kun lapset haluaa. Lapset pitää ottaa mukaan päätöksentekoon ja keskusteluun. Jalo ajatus. Mutta kun ryhmässä on 24 lasta ja 3 hoitajaa + tilat usein surkeat, on kaikkia miellyttävän toiminnan toteutus usein totaalinen kaaos. Samassa tilassa touhutaan miljoona eri asiaa. Ohjaajia riittää vain kahteen tai kolmeen asiaan. Ja yhden tai kahden toimintaa terrorisoivan lapsen kanssa käydään pitkiä neuvotteluja jotka ei yleensä johda mihinkään. Hiljaisimmat unohtuu eikä heidän mielenkiinnon kohteensa toteudu. Ja monet asiat jää vaan sitten oppimatta, jos ja kun ne ei kuulu lasten "mielenkiinnon kohteisiin". Aamulla tullaan töihin tietämättä mitä tehdään. 1 istuu koko ajan koneella kirjaamassa sitä sun tätä. Vanhempia vaivataan koko ajan "osallistamisella", vaikka kyllä niillä on kädet täynnä jo työ-/ perhe-elämän kanssakin.

Uusi Vasun perusteet ei sinällään pakota tuollaiseen toimintaan, mutta käytännössä monesssa paikassa on päädytty tekemään sellainen tulkinta. Ääriliberaali ajan henki on kai se mikä siihen osaltaan johtaa.

Silti perhevapaiden uudistamisessa priorisoidaan varhaiskasvatus kaikille lapsille alle vuode iästä lähtien. Koska siellä on parempi olla kuin kotona.

Aika karmeita koteja näillä päättäjillä on, jos siellä on pahempi olo kuin päiväkodin ylisuuressa ryhmässä.

Vierailija kirjoitti:

Silti perhevapaiden uudistamisessa priorisoidaan varhaiskasvatus kaikille lapsille alle vuode iästä lähtien. Koska siellä on parempi olla kuin kotona.

Aika karmeita koteja näillä päättäjillä on, jos siellä on pahempi olo kuin päiväkodin ylisuuressa ryhmässä.

Kyse onkin virallisen totuuden mukaan siitä, että kotona lasta hoidetaan kun taas päiväkodissa häntä varhaiskasvatetaan. Lapsi jota on vain hoidettu eikä ollenkaan varhaiskasvatettu kasvaa kieroon ja altistuu syrjäytymiselle yms.

Onko se lapsen psyykkiselle kehitykselle hyväksi, että lapsi laitetaan alle 1-vuotiaana päivähoitoon?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Silti perhevapaiden uudistamisessa priorisoidaan varhaiskasvatus kaikille lapsille alle vuode iästä lähtien. Koska siellä on parempi olla kuin kotona.

Aika karmeita koteja näillä päättäjillä on, jos siellä on pahempi olo kuin päiväkodin ylisuuressa ryhmässä.

Kyse onkin virallisen totuuden mukaan siitä, että kotona lasta hoidetaan kun taas päiväkodissa häntä varhaiskasvatetaan. Lapsi jota on vain hoidettu eikä ollenkaan varhaiskasvatettu kasvaa kieroon ja altistuu syrjäytymiselle yms.

Tätä päiväkotimeininkiä yhä useampi vanhempi alkaa "altistuttaa syrjäytymiselle" lapsensa turvallisessa ja rauhallisessa kotihoidossa :)

Vierailija kirjoitti:

Onko se lapsen psyykkiselle kehitykselle hyväksi, että lapsi laitetaan alle 1-vuotiaana päivähoitoon?

Sitä onneahan ihmisläheinen kokoomus on ajamassa. Ihan vain rahan motivoimana.

1) Ryhmäkoot ovat kasvaneet.

2) Laitoshuoltajia/-apulaisia ei enää ole.

3) Sijaisia ei ole saatavilla tai sijaista ei saa palkata, vaan ryhmien aikuiset sijaistavat toisiaan.

4) Paperitöiden määrä on kasvanut.

5) Päivähoito ei ole päivähoitoa, vaan "laadukasta ja suunnitelmallista varhaiskasvatusta, jossa lapsi on keskiössä".

Omat lapseni ovat olleet pienissä ryhmäperhepäiväkodeissa ja perhepäivähoitajilla. Olen nähnyt liikaa päivähoidon arkea, sitä pelkoa aamuisin, kun ei tiedä miten pienellä väellä päivä pitää taas vetää läpi. Olen istunut omien lasteni vasu-vartti-missälie -keskusteluissa täyttämässä lomakkeita ja miettimässä, mitä tavoitteita 2,5 -vuotiaalle lapselle laitetaan. Lomakkeet on pakko täyttää, vaikka sekä vanhemmat, että hoitaja tietävät, että tuon ikäiselle tarjotaan syliä, leikkejä, loruja, pottaa pyllyn alle ja lusikkaa omaan käteen.

Laitoshuoltajien ja -apulaisten poistuminen on sieltä ja syvältä. Ylimenovaiheessa laitosapulaiset seisoivat imurin kanssa eteisessä odottamassa, että hoitajat saavat lapset puettua. Oli annettu tiukka kielto olla osallistumatta lasten hoitotoimenpiteisiin ja keskittyä siivoustoimiin. Parin vuoden sisään siivous oli sitten ulkoistettu iltasiivoukseksi ja päiväsiivouksesta (eteisen ravat, ruokailun jäljet pöydiltä ja lattioilta, askartelujen rieppeet jne.) vastasivat lasten hoidosta vastaavat henkilöt.

Sijaisrinkiä ei ole ja lähtökohtaisesti lähdetään siitä, että eri ryhmien aikuiset näppärästi sijaistavat toisiaan. Tämä on osaltaan johtanut toimintatuokioiden vetämiseen lonkalta, koska kaikki ovat väsyneet siihen, että suunniteltua tuokioita ei useimmiten saa toteutettua. Lapsia on niin paljon ja aikuisia niin vähän, että kaikki tenavat pitää aina kerätä saman asian äärelle liukuhihnatyönä, sen sijaan että ehdittäisiin oikeasti keskittymään Jenna-Riikan saksiotteeseen ja päästämään vilkas Jukka-Petteri ulos juoksemaan jo ennen kuin meno menee ranttaliksi.

Tässä muutama syy. Ihan ovat julkista tietoa, mutta ei kelpaa päättäjille päätöksenteon pohjaksi.

Ennen ei ollut erityislapsia normaali ryhmissä. Päiväkoti apulainen oli joka ryhmässä. Eikä päivähoito ollut niin suoritus keskeistä kuin nykyään.

Metsään ollaan menty nykypäivänä siinä, että tavoitteet ovat lisääntyneet mutta resurssit vähentyneet. Henkilökuntaa ei ole lisätty ja ryhmät ovat kasvaneet ja haastavia asiakkaita on niin lapsissa kuin vanhemmissakin aiempaa enemmän.

Surullista kuultavaa nup päiväkodin käytännöt.

Itse olen yläkoulun ope, 60 v, ja kauhistuksella seuraan juuri tätä trendiä, että jokainen oppilaan evänheilahduskin pitää pitää kirjata wilmaan, puhumattakaan omista toimenpiteistä. Jos siirrän meluavan oppilaan tunnilla toiseen paikkaan luokassa istumaan, minun täytyy täyttää siitä wilmaan yleisen tuen lomake, jossa on suurin piirtein 10 alakohtaa, huoh.

Kun tietojärjestelmät mahdollistavat kaiken kirjaamisen, kaikki kirjataan, vaikka kukaan ei lukisi näitä kirjaamisia koskaan. 

Uusi opetussuunnitelma kehottaa opettajaa antamaan oppilaan asettaa tavoitteita oppimiselleen, mutta miten nämä tavoitekeskustelut toteutetaan, kun ryhmässä on 24 oppilasta?

Uusi peruskoulun opetussuunnitelma esitetään monimutkaisesti: sisällöt ja tavoitteet ilmaistaan lyhenteillä  T1, T2 jne  ja  S1, S2 jne.. lisäksi on vielä mukaan ympättävät "laaja-alaiset oppimistavoitteet", jotka merkitään L:llä. Kieli tietysti karmeaa kapulaa. Ihmettelen, jos  vanhemmat tajuaa siitä yhtään mitään, se on aikamoinen himmeli meille opettajillekin.

Olenkin tehnyt sen johtopäätöksen, että nyt meille toimintamalleja ja menetelmiä laatii nuorempi sukupolvi, joka on kommunikoinut enemmän koneiden kuin ihmisten kanssa. Muuten en tätä yleistä himmeli-innostusta ymmärrä, eli sitä, että halutaan rakentaa monimutkaisia järjestelmiä ja pyrkiä standardoimaan kaikki mahdollinen, esimerkiksi oppimisessa nyt yritetään standardoida arviointi.

Tuo päiväkotien touhu vaikuttaa samanlaiselta toisessa mittaluokassa vain.

Kuitenkin olennaista koulussa ja päivähoidossa olisi se, että aikuisilla ja lapsilla/nuorilla olisi mahdollisuus ja aikaa kohdata.

Itse entisenä kotiäitinä lisäksi inhoan fraasia "laadukas varhaiskasvatus", koska pieni lapsi tarvitsee ennen kaikkea syliä ja rakkautta.  Sisältääkö "laadukkuus" ne? Voiko sitäpaitsi ihmisien edellyttää rakastavan lapsia työkseen. Varmasti sellaisiakin lastenhoitajia ja lastentarhanopettajia on, jotka "rakastavat lapsia" , mutta myös niitä, jotka eivät rakasta.