Nuorimmat lapsenlapset eivät jaksa enää kiinnostaa. Vain vanhimmilla on merkitystä.

Sama täällä. 

Minulla on neljä lasta ja seitsemän lastenlasta. Aluksi ravasin synttäreillä, autoin hoidossa, mietin lahjoja ym. 

Kaksi ensimmäistä ovat edelleen tässä asemassa. Muille olen aika etäinen mummi. Kaikki ovat sinänsä tuttuja ja käyn vierailuilla ja kutsun itsekin heitä. 

Mutta tunnen kiintymystä heihin oikeastaan vain sitä kautta, että ovat lapsilleni tietysti maailman tärkeimpiä. 

Onhan tämä ymmärrettävääkin. Omalla isoäidilläni oli kuollessaan 18 lapsenlapsenlasta. Sanoi, ettei muista kaikkia edes nimiltä. 

Vanhemmillani on "onneksi" vain kolme lastenlasta (eikä lisää tulossa) joten kaikki ovat yhtä rakkaita ja saavat yhtä paljon huomiota, isovanhemmat ovat aktiivisesti mukana lasten elämässä jne. Mieheni vanhemmat sen sijaan juuri ja juuri muistavat lasten nimet ja synttärit, ovat jääneet etäisiksi. Mutta heillä onkin 10 lastenlasta.

En ole aiemmin miettinyt asiaa, mutta näinhän se taitaa olla! Samalla tavalla kuin jokainen perhe miettii itselleen sopivan lapsiluvun, miettii moni isovanhempi, mikä määrä lapsenlapsia olisi itselle sopiva. Jälkimmäiseen ei vain voi vaikuttaa itse. Jos lapseni päättäisi perustaa suurperheen, olisin varmasti etäisempi mummo kuin jos lapsia olisi yksi tai kaksi. On vaikea kuvitella, että jaksaisin ottaa yökylään tai viedä reissulle vaikkapa viittä lasta sen paremmin kerralla kuin peräkkäinkään. Kun lapset syntyvät yleensä yksi kerrallaan, ollaan lopulta tilanteessa, jossa vanhemmat lapset ovat saaneet enemmän isovanhempien huomiota kuin uudemmat tulokkaat. On myös muistettava, että kymmenenkin vuotta voi vaikuttaa isovanhemman jaksamiseen merkittävästi. 70-vuotias on eri asia kuin 60-vuotias, ja 80-vuotias eri asia kuin 70-vuotias.

Ei isovanhemman tarvitse olla tasapuolinen. 

Saa valita suosikin/t ihan vapaasti ja useinhan näin onkin. 

Omille vanhemmilleni tuli kymmenessä vuodessa 11 lastenlasta. Etäisemmät välit ovat heihin, jotka pitävät etäisimpiä välejä.

Mun vanhemmilla on seitsemän lastenlasta. He ovat kyllä huomioineet kaikki aivan tasavertaisesti ja arvostan sitä. 

Ehkä mielessään ovat tykästyneitä johonkuhun enemmän kuin toisiin, mutta se ei näy käytöksessä, lahjoissa ja ajankäytössä. 

En silti sano, että toisin toimivat tekevät sinänsä väärin. Isovanhemmuudessa ei ole samoja velvoitteita kuin vanhemmuudessa, jossa pitää olla kaikille lapsille tasapuolinen. 

Meillä toisinpäin. Anopilla on 7 lapsenlasta, pääosin jo aikuisia. Meidän tyttö on nyt 9v ja anoppi kärttää häntä aina yökylään. On huomannut että teini toisensa jälkeen jättää tulematta mummolaan tai mummon kanssa mökille. Takertuu tähän katraan nuorimmaiseen joka vielä mielellään leipoo ja askartelee hänen kanssaan. Välillä vähän kiusallista kun mummo haluaisi vielä tulla meille koulun jälkeen tytön kaveriksi, koen että hän tonkii ja siivoilee meillä ja tyttö pärjäisi jo yksinkin pari tuntia.

Vierailija kirjoitti:

En ole aiemmin miettinyt asiaa, mutta näinhän se taitaa olla! Samalla tavalla kuin jokainen perhe miettii itselleen sopivan lapsiluvun, miettii moni isovanhempi, mikä määrä lapsenlapsia olisi itselle sopiva. Jälkimmäiseen ei vain voi vaikuttaa itse. Jos lapseni päättäisi perustaa suurperheen, olisin varmasti etäisempi mummo kuin jos lapsia olisi yksi tai kaksi. On vaikea kuvitella, että jaksaisin ottaa yökylään tai viedä reissulle vaikkapa viittä lasta sen paremmin kerralla kuin peräkkäinkään. Kun lapset syntyvät yleensä yksi kerrallaan, ollaan lopulta tilanteessa, jossa vanhemmat lapset ovat saaneet enemmän isovanhempien huomiota kuin uudemmat tulokkaat. On myös muistettava, että kymmenenkin vuotta voi vaikuttaa isovanhemman jaksamiseen merkittävästi. 70-vuotias on eri asia kuin 60-vuotias, ja 80-vuotias eri asia kuin 70-vuotias.

Totta ja tuossa 60 ja 70 ikävuoden välissä tapahtuu vielä taloudellinen muutoskin. Oma vanhuuseläkkeeni tulee olemaan noin 30% nykyisestä palkastani. On päivänselvää, että en eläkkeellä enää pysty tekemään lastenlasteni kanssa samoja asioita kuin pystyn tekemään nyt, kun olen vielä töissä. Loppuu huvipuistokäynnit, ulkomaanmatkat, kalliimmat synttäri- ja joululahjat jne. Ei vaan tule olemaan enää varaa moisiin. Sen vuoksi näiden ensimmäisten lastenlasten kanssa tulee tehtyä paljon enemmän kuin mitä aikanaan tulee tehtyä niiden kanssa, jotka eivät ole vielä syntyneetkään. 

Itse olen nuorimpia lastenlapsia. Viime kesänä yllätyin kun mummini muisti syntymäpäiväni siinä missä omat vanhempani olivat unohtaneet.

Kun ei kiinnosta niin ei kiinnosta. Piste

No onhan se selvä, että esimerkiksi 58-vuotiaana jaksaa hoitaa ensimmäistä lastenlasta enemmän kuin 68-vuotiaana sitä uusinta tulokasta. Tai että 58-vuotiaana on ehkä enemmän sitä rahaakin laittaa lahjoihin. Ei siinä mitään pahaa ole, ja voi toki olla että ne ensimmäiset lapsenlapset muodostuvat läheisemmiksi. Mutta kyllä sitä pitää silti miettiä, miten niitä lapsenlapsia kohtelee, antaako itsestä paistaa että toiset ovat "tärkeämpiä" kuin toiset, ja ostatko sille 10-vuotiaalle satasen lahjan ja 1-vuotiaalle kympin lahjan.. Erityisesti jos ovat samasta sisaruskatraasta (kyllä isovanhemmalla pitäisi olla sen verran sydämen sivistystä jo, että sisarussuhteet menevät aina oman suosimishalun edelle). Sillehän ei mitään mahda, että sille 10-vuotiaalle oli varaa ostaa huikeat lahjat aikoinaan ensimmäisille syntymäpäiville, ja kuopukselle ei niinkään.

Että kyllä minä tuon jollain tasolla ymmärrän. Sitä en ymmärrä, mitä meidän mummo harrastaa: kaksi vuotta vanhempi esikoinen saa paremmat lahjat, enemmän kehuja ja huomiota sekä pyytelyjä kylään kuin kaksi vuotta nuorempi sisaruksensa. Nyt on vuosi mennyt vähän paremmin, kun sanottiin, että jos ei suurin piirtein samalla hintaskaalalla halua ostaa lahjoja, niin ei tarvitse ostaa kummallekaan lahjoja (tarkoittaen että kyllä toiselle voi tulla 20e lahja ja toiselle 30e, mutta ei niin että toiselle 10e lahja ja toiselle 50e lahja), sanottiin myös että lapset on pakettidiili, me emme tarvitse hoitoapua, joten jos lapsia haluaa tavata ilman vanhempia, niin sitten tapaavat molempia. Jos ei jaksa molempia, niin sitten meitä tavataan koko perheenä ja ne kielenkannatkin voi pitää kurissa.

Tämä on minun havaintojen mukaan aika usein totta. Usein juuri ensimmäinen lastenlapsi on ollut todella odotettu ja isovanhemmat ovat innoissaan.

Meillä äitini oli 54v kun tuli ensimäinen lapsenlapsi. Minä olen iltatähti ja tein lapsetkin vanhempana, joten äiti oli 68v, kun tuli viimeinen lapsenlapsi. 

En todellakaan kuvitellut, että äiti minun lapsiani hoitaisi samalla tavalla, kuin ensämäisiä. Tai lapset olisi viikon, kaksi hoidossa vanhemmillamme, kuten siskoni lapset oli lomillaan. Silloin oli apuna virkeä isämme myös auttamassa. Kun lapsemme syntyivät, isä oli jo huonossa kunnossa ja äidillä meni aika isän hoitamiseen.

Mutta kun äiti jäi leskeksi, minä olin se ainoa lapsista iltatähtenä, joka jaksoi äitiä tukea ja auttaa ja sitä kautta minun lapsista tulikin äidillemme tärkeimmät ja pikkuhiljaa lapsieni kasvaessa heistä tuli niitä, jotka auttavat mummoaan kotitöissä yms.

Silti siskoni jaksaa kadehtia minua ja lapsiemme osaa, kun mummo heistä kuulemma välittää eniten. Siskoni ei ole tikkua ristiin laittanut äitimme eteen ja hänen aikuiset lapsensa lapsineen käyvät joskus vain passauttamassa ruoan ja palvelut vanhalta äidiltämme. 

Siskoni tottui siihen, että sai heivata lapsensa vanhemmillemme ja pääsivät pariskuntalomalle ulkomaille viikoksi,kahdeksi. Minä taas totuin siihen, että kävin lapsineni auttamassa äitiä, kun äiti jäi leskeksi ja apua tarvittiin vuosi vuodelta eteen päin.

Vanhimmat lapsenlapset ovat jo keski-ikäisiä ja perheellisiä, eivätkä mummia muista mitenkään, vaikka hekin olivat hoidossa jatkuvasti mummolassa pieninä

Ei meillä pidä paikkaansa. Mutta tälle onkin luonnollinen selitys, kun vanhimmat lastenlapset olivat pieniä isovanhemmat olivat työelämässä, nyt pienimpien aikaan eläkkeellä. Tosin kyllä ensimmäiset on olleet isovanhemmille lahjoja. Miehen äiti sanoi ennen usein, että tyttären perhe ja lapset tuntuvat läheisimmiltä. Mutta kyllä kaikki saavat huomiota. Pienimpiä kaikki isovanhemmat hoitavat eniten. Ja lasten luonteet vaikuttaa myös, ehkä enemmän kuin ikäkään.

Mummollani oli 16 lastenlasta ja lastenlastenlapsiakin alkoi jo pukkaamaan. Kaikki olivat yhtä tärkeitä ja kaikkien kanssa leikki henk.koht. Ihanista ihanin mummo <3

meillä suvussa vanhemmille/isovanhemmille tärkein on iltatähti/hänen lapsensa. Isommat sisarukset syntyivät vanhempien ruuhkavuosissa, iltatähti jo vakiintuneemmassa elämän vaiheessa ja sai ksiken huomion. Myös ensimmäiset lapsenlapset tulivat kun isovanhemmat olivat vielä työelämässä, iltatähden lapset kun isovanhemmat juuri jääneet eläkkeelle ja aikaa sekä jaksamista pienille lapsenlapsille oli paremmin.

Täysin ymmärrettävää.

Omilla lapsilla on vielä isomummo elossa, ja en edes viitsi tyrkyttää lapsia kylään.

Tietysti pienestä lapsesta on paljon vaivaa, 1vuotias ei ole mikään helppo vieras.

Minusta on hyvä että ihmiset tunnistavat omat rajansa ja osaavat myös pitää niistä kiinni.

Jokainen lapsi on yksilöllinen ja aivan yhtä yksilöllistä on heidän elämänsä ja siihen osallistuminen.

Lapsen kasvatus on kuitenkin vanhempien omalla vastuulla, tätä voisi jokainen mielensäpahoittaja miettiä.