Mistä ateistit saavat lohtua pahassa maailmassa?

Epätoivoa ruokkimalla.

Toisista ihmisistä, hyvästä kirjallisuudesta, elokuvista, harrastuksista, lemmikkieläimistä...

Valinnasta, omista vaikutusmahdollisuuksista (kun ei ole korkeampaa voimaa miltä pyydellä anteeksi niin ei opi tekemään niin paljon pahaa ja esim. pedofiileile) ja nykyhetkessä elämisestä.

No ei ainakaan satuolennoilta.

Ystävistä, harrastuksista, puolisosta, mistä nyt kaikki yleensä saavat tukea.

En voi ulkoistaa vastuuta elämästäni jollekin jumalolennolle, valitettavasti. Olisihan se helppoa, jos siihen pystyisi. Nyt täytyy vain aktiivisesti toimia oman ja muiden hyvinvoinnin eteen niin paljon kuin mahdollista. Olemalla muille hyvä ja armollinen itselle.

Käsittelemällä pelot ja tunteensa kun niitä milloin tahansa syntyykin. Tekemällä rauhan että maailma on mitä on, mutta täällä on paljon hyvääkin.

Tajusin eräänä päivänä jumalan suuruuden. Se jättää kaikki / kaikkien asiat tekemättä, tasapuolisesti.

Kun tietää, ettei jumalat auta, täytyy tehdä itse. Niskasta kiinni ja menoksi.

Pidän ateismia ja muita ideologioita uskontoina.

Itse: Muuhun keskittymisellä, vaikeiden asioiden välttelyllä. Sillä tiedolla, että kaikki ikäväkin loppuu aikanaan, viimeistään kuolemassa.

Siitä, että maailma ei ole "paha". Maailma ei tunne sanoja "paha" tai "hyvä". Maailma on mikä se on. Ja se riittää minulle.

Suklaasta?

Kun ei ole jumaluuksia joiden puoleen kääntyä, ei ole myöskään jumaluuksia joille olisi katkera/vihainen.

Maailman vääryydet ja paahuuden voi olla jopa helpompi käsitellä ilman Jumalaa.

Maailma jossa on kaikkivaltias Jumala joka sallii ja aiheuttaa pahuutta ja kurjuutta, voi paljon pelottavempi ja ahdistavempi paikka, kuin maailma jossa ei tälläistä ole. 

Aika realistisesti tätä elämää on pakko katsoa. Mikä on sellainen Jumala joka ei auta esim Syyrian lapsia?