Lue keskustelun säännöt.
Olikohan minulla lapsivuodepsykoosi?
17.02.2018 |
En kerro hirveän yksityiskohtaisesti, mutta pääpiirteittäin. Kysyin joskus jälkikäteen otsikon kysymyksen psyk. sh:lta, mutta hän ei osannut vastata. Tilojen ollessa päällä en ollut rehellinen psykiatrille, koska pelkäsin, että lapsi otettaisiin huostaan. Sain diagnoosiksi vakavan masennuksen, mutta kieltäydyin jyrkästi lääkkeistä, koska se ei sopinut "kuvioihin". Alla on siis listattuna piirteitä kolmesta kuukaudesta, joiden aikana kiinni todella omituinen.
- Koin eläväni ikään kuin pelissä, ehdottomasti poikkeustilassa. Jokainen pienikin tekoni oli todella merkittävä ja vaikutti ns. pistesaldooni. Jos pistesaldoni olisi tarpeeksi korkea, jotain hyvää tapahtuisi.
- Koin vastasyntyneen lapseni olevan tyyliin uusi messias. Kaikki pienetkin valintani olivat sitä kautta merkittäviä, sillä niillä oli ehkä vaikutusta jopa ihmiskunnan kohtaloon lapseni hyvinvoinnin kautta. Hoidin lasta pikkutarkasti.
- Kehitin yhdestä asiasta pakkomielteen, kun se ei sujunut odotetusti. Surin epäonnistumista niin paljon, että saatoin itkeä monia kertoja päivässä. Käsittääkseni enemmistön mielestä kyseessä ei olisi lähellekään yhtä vakava asia.
- Koin "virheet" niin raskaina, että viiltelin itseäni. Kuulin ikään kuin henkiolentojen ääniä päässäni ja ne yrittivät kannustaa minua lempeästi. Joskus ne myös sättivät minua.
- Osasin jatkuvasti esittää ulospäin normaalia, vaikka tajunnan tila oli muuttunut. Sisimmässäni koin elämäni ja maailman muuttuneen jotenkin perinpohjaisesti mystisellä tavalla.
- Välillä koin myös eläväni painajaisessa. Tilaa kesti muutaman kuukauden ajan. Se myös loppui kuin seinään yhtenä iltana, kun äänet tavallaan armahtivat minut. Ne totesivat, että olen kuitenkin äiti, vaikka olen suoriutunut huonosti.
Kommentit (4)
Huhhuh.. Tämä vahvistaa päätöstäni olla hankkimatta lapsia. No mutta hyvä että sait asiasi kuntoon ja ullakon matot oikenivat itsestään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Nykyään menee hyvin, noista hulluista ajoista tosin on jo vuosia. Jälkikäteen tajusin, että tällaisia hullumpia aikoja on ollut pari kertaa ennenkin, joten en järkyttynyt siitä, vaan säilyin toimintakykyisenä. Kuulostaa varmasti tosin karulta ulkopuoliselle, mutta olin tavallaan jo tottunut olemaan sekaisin ja siitä huolimatta suorittamaan elämää.
Toinenkin lapsi on tullut, tämän jälkeen oli "vain" keskivaikea masennus. Mitään hulluilua ei ollut, ja lääkkeetkin otin, mikä oli todella hyvä päätös. Nyt on tosiaan taas aika normaalia elämää, käyn normaalisti töissäkin. Olen nykyään huomattavasti tasapainoisempi ihminen. Lapsiin ongelmani eivät käsittääkseni ole merkittävästi vaikuttaneet, kun hoidin heitä todella tunnollisestikin. Ovat olleet tyytyväisiä sekä kasvaneet ja kehittyneet hyvin.
Mietin asiaa siksikin, että psykoosinhan sanotaan vaikuttavan aivoihin ehkä pysyvästikin. Olen mielestäni ollut selvästi hajamielisempi ja huonomuistisempi tuon ajan jälkeen, mutta tuotahan lasten sanotaan muutenkin aiheuttavan. Ja tietysti häiritsee ihan yleisesti se, kun en ole varma siitä, olenko ollut psykoottinen vai en. Sanotaanhan sitä, ettei psykoosissa oleva tajua itse tilaansa, mutta minulla on ollut vahva tarve salata nämä "mystiset jutut", kun muut eivät kuitenkaan ymmärtäisi "vihkiytyneiden asioita".
- AP
En ole asiantuntija mutta kyllähän tuo jonkunlaiselta psykoosilta kuulostaa, tai ei ainakaan ole normaalia.
Whoa! Aika hurjalta kuulostaa. Miten voit nyt?