Vaikeaa masennusta sairastavat!

On, ja eroavat, mutta oon pahoillani, kun en jaksa alkaa enempää kirjottamaan asiasta.

"yleensä" viikonloput ja vapaapäivät on näitä parempia päiviä. Yleensä työpäivät on huonompia.

On parempia päiviä. Tällöin jaksan esim. laittaa pyykinpesukoneen päälle eikä itsensä satuttaminen/itsemurha ole aina päällimmäisenä mielessä.

Vierailija kirjoitti:

"yleensä" viikonloput ja vapaapäivät on näitä parempia päiviä. Yleensä työpäivät on huonompia.

Vaikeasti masentunut on kyllä yleensä sairauslomalla, että vittuilusi ei nyt ihan onnistunut.

Minulla oli vaikean masennuksen aikana tasaista kärsimystä 24/7.

Ei ole. Vain hetkellisesti bentsot voi tehdä ok olon. Kestää korkeintaan muutamia tunteja. Vaikean masennuksen vaikea vaihe on sellainen että ilman lääkitystä sitä on 100% epätoivoinen ja itsemurha ei ole mikään mahdoton ajatus. Tällaisen sairauden hoitoon tarvitaan ehdottomasti kunnon terapia ja hyvä lääkäri joka osaa muokata sopivan lääkityksen. Mielialalääkkeet on välttämättömiä jos sairaus on riittävän pahana.

Vierailija kirjoitti:

"yleensä" viikonloput ja vapaapäivät on näitä parempia päiviä. Yleensä työpäivät on huonompia.

Ei naurata. Vaikea masennus on hirveä sairaus. Silloin on kaukana työkykyisestä. Jätä ens kerralla väliin nää kommentit.

Kyllä on, mutta silloin tunnen syyllisyyttä siitä että olen "mukamas" masentunut. Hyvä päivä = en ole oikeasti masentunut = kuvittelenko kaiken = vetäydyn kaikesta koska en joko ansaitse hyvää oloa tai ajattelen että huomiohuoraan masennuksellani ja kaikki näkevät sen = eristäydyn lisää jne..

Huonona päivänä toimintakyky on nolla mutta ahdistustaso tapissaan, sellaisen "vähän paremman päivän" huomaa olleen vasta silloin kun se on ohi; olen saanut puskettua itseni sängystä pystyasentoon, ehkä käytyä kaupassa tai jopa suihkussa (harvinaista).

Todennäköisemmin syynä ollut sovittu käynti psykan polilla tms sairauden ja sen seurausten hoitoon liittyvä (kaikki käytännön asiat rästissä, sotkussa tai muuten vaan hoitamatta..) obligatorinen meno (jota varten olen psyykannut itseäni viikon että saan mentyä enkä peru sitä - taas..). Jos/kun illalla huomaan kunnialla selvinneeni mainituntyyppisestä "projektista", eli olen ollut ajoissa sovitussa paikassa ja sovittu hommakin on tullut vedettyä läpi, voin etäisesti tuntea jotain helpotuksen tapaista. Jopa ahdistuskin on voinut hetkellisesti helpottaa, vähän.

Siinä se, hyvän ja ei-niin-hyvän päivän ero.

Eli melko p*skaa tämä elämä, just nyt.

Mutta äärettömän kiitollinen olen kaikesta avusta ja hoidosta mitä olen saanut, uskomattoman fiksua, empaattista ja jotenkin maanläheistä porukkaa kaikki hoitavan puolen tyypit mitä kohdalleni on osunut.

Äärimmäisen hämmentynyt olin myös siitä että se kaikki on "ilmaista" eli olen ensimmäistä kertaa elämässäni saanut nauttia palveluista joita olen verojen muodossa ollut itsekin kustantamassa yli 20v (minulle ei suotu lapsia, eli aiemmin ei ole kohdalle mitään vastaavaa korvattavaa/tukea/palvelua tjsp osunut) - ja tätä aspektia ollaan varta vasten minulle korostettu (kun se vastaanottavana osapuolena olo on niin vaikeaa), että ihan olen sen kuulemma ansainnut.

Että kiitos. Oikeesti.

Vierailija kirjoitti:

Kyllä on, mutta silloin tunnen syyllisyyttä siitä että olen "mukamas" masentunut. Hyvä päivä = en ole oikeasti masentunut = kuvittelenko kaiken = vetäydyn kaikesta koska en joko ansaitse hyvää oloa tai ajattelen että huomiohuoraan masennuksellani ja kaikki näkevät sen = eristäydyn lisää jne..

Samat tunnelmat aina kun voin hieman paremmin. Sitten joudun muistuttamaan itselleni, että minulla on mustaa valkoisella lääkärilausunnossa: minä olen sairas, tarvitsen sairauslomaa ja lepoa. Tarvitsen terapiaa ja päivittäiset lääkkeeni. Ei niitä turhan takia ole minulle määrätty. 

Parempina päivinä jaksan käydä kaupassa ja tehdä ruokaa. Toisinaan en jaksa, ja sitten syön pelkkiä välipaloja montakin päivää peräjälkeen. Parempina päivinä jaksan myös hieman siivota, käydä suihkussa ja jopa tavata ihmisiä. Sen olen päättänyt, että sovittuja menoja en peru en varsinkaan hoitooni liittyviä menoja, ellen ole kuumeessa tai muuten vain flunssassa. Saan kuitenkin voimia ja virkistyn ihmisten tapaamisesta. Myös liikunta ilahduttaa minua.  

Huonoina päivinä en sovi itselleni mitään, linnottaudun kotiini, pysyn sängyssä, katson televisiota tai selaan nettiä. Toisinaan juutun AV:lle ja luen muiden elämästä, kun en jaksa itse kovin aktiivisesti elää omaa elämääni.