Opettakaa pliis lapsillenne, että kaverit ei ole mitään kertakäyttötavaroita

Muilla kokemuksia? Tuntuu vaan niin pahalta kun pitkä ja tiiviskin ystävyys (tai ainakin ystävyydeksi luultu) lakaistaan maton alle tuosta noin vain. Lapseni on ihan ihmeissään ja suruissaan että mitä ihmettä tapahtui. No, ehkä mekin panostetaan sitten ystävyyteen vähemmän jos ei sitä muutkaan yhtään arvosta tai neuvo lapsiaan.

^

Tiedän perheen, jossa lapsille hankitaan kaikki mahdolliset suosiossa olevat lelut ja vehkeet, koska kumpikaan ei muuten olisi koulussa suosittu. Näin lapset saavat kavereita kylään, pelaamaan jne, kun on laitteet eikä toisaalta mitään rajoitteita niiden käytössä. Aiemmin valittivat kuinka ei kaverit tykkää mutta nyt huomaa kuinka vanhemmat oikein ovat ilostuneet kun lapset tulevatkin kylään ja perustelevat vaikka millä tavalla sitä, ettei esim. peliaikaa rajoiteta..

Oma veli kertoi aikoinaan kuinka kävivät "yhden ärsyttävän luokkakaverin" tykönä vain siksi, että tällä oli aina uusimmat pelit. Sanoi, että aikuisena vähän nolottaa, mutta oli rehellinen.

On siis kavereita ja "kavereita". Yrittäisin tukea lasta saamaan niitä aitoja kavereita, vaikka sitten vähemmän.

Minä olen opettanut, että ihmisen on parempi olla yksin kuin huonon kaverin kanssa.

Eli tervettä itsekkyyttä, ihan mihin tahansa ei tarvitse suostua, esimerkiksi tekemään sitä sopua montaa kertaa viikossa.

Näillä neuvoilla molemmilla lapsillani on muutama hyvä ystävä eskarista lähes 30v ja lauma niitä piipahtajia, joiden kanssa ei aina ole sujunut.

Minkä ikäisistä lapsista kyse? Lapsille on ihan normaalia ja luontevaa kiinnostua uusista jutuista ja varsinkin sellaisista, mitä lapsella itsellään ei ole. Ja mitä enemmän lapsille tulee ikää, sitä enemmän hänelle tulee uusia kavereitakin. Ystävyyssuhteen säilyminen edellyttää, että antaa ystävälleen tilaa olla muidenkin kanssa. Eihän me aikuisetkaan omita ystäviemme niin, ettei heillä saisi olla muita ystäviä tai että meidän pitäisi olla ystävillemme aina "ykkösystävä". 

Vierailija kirjoitti:

Minä olen opettanut, että ihmisen on parempi olla yksin kuin huonon kaverin kanssa.

Eli tervettä itsekkyyttä, ihan mihin tahansa ei tarvitse suostua, esimerkiksi tekemään sitä sopua montaa kertaa viikossa.

Näillä neuvoilla molemmilla lapsillani on muutama hyvä ystävä eskarista lähes 30v ja lauma niitä piipahtajia, joiden kanssa ei aina ole sujunut.

Ihan hyvin sun neuvoilla lapsesi olisivat voineet olla yksin koko lapsuutensa ja nuoruutensa. Sitten syrjäytyneet sosiaalisten taitojen puutteen takia

Tervetuloa pahaan maailmaan. Pettymyksiä on hyvä kohdata jo lapsena.

No, aikuistenkin suhteet ovat nykyään kertakäyttöä. Lapset ottavat vaan mallia.

No minun mielestäni lasten kaverisuhteet nyt vaan ovat sellaisia, että niissä tapahtuu muutoksia, varsinkin esimurrosikäisenä. Joku voi olla välillä hyväkin kaveri, mutta sitten ei vaan enää löydy yhteistä. Se on normaalia. En ala opettamaan lapselleni, että jonkun kanssa täytyy olla ikuisesti tekemisissä, jos on joskus leikitty yhdessä. Ehkäpä sinun lapsesi kaverit löysivät enemmän itsensä kaltaista seuraa? Millä perusteella muuten arvioit, että heidän uudet kaverinsa ovat "ilkeitä", jos heillä on kotona uutta elektroniikkaa? Vaikuttaa suoraan sanottuna aika ennakkoluuloiselta minusta.

Ja kyllä, kaikilla lapsillani on erinomaiset sosiaaliset taidot ihan opettajienkin arvioimana. Kannattausiko ap:n opettaa lapselleen sosiaalisia taitoja, jos kavereiden löytäminen tuntuu olevan vaikeaa?

Minusta tämä on tyhmää mitä opettaa toisille lapsille ja mitä ei. Opetelkaa kävelemään!

Vierailija kirjoitti:

Minkä ikäisistä lapsista kyse? Lapsille on ihan normaalia ja luontevaa kiinnostua uusista jutuista ja varsinkin sellaisista, mitä lapsella itsellään ei ole. Ja mitä enemmän lapsille tulee ikää, sitä enemmän hänelle tulee uusia kavereitakin. Ystävyyssuhteen säilyminen edellyttää, että antaa ystävälleen tilaa olla muidenkin kanssa. Eihän me aikuisetkaan omita ystäviemme niin, ettei heillä saisi olla muita ystäviä tai että meidän pitäisi olla ystävillemme aina "ykkösystävä". 

On tietenkin, mutta nyt tilanne on se, että mun lapsi jätettiin kokonaan ulkopuolelle, täysin yksin. Ensin tämä pitkäaikainen ystävä kävi välillä meillä ja välillä toisella kaverilla. Siellä on kuitenkin enemmän kaikkea eikä aikuisia valvomassa joten siirtyi nyt kokonaan sinne kun meillä on kuulemma tylsää. Tuon toisen kodin lapsi ei halua mun lasta sinne. Mun lapselle oli siis ok, että on myös muita kavereita kun hänellä itselläänkin on muualta kuin koulusta. 

Minulla on kaksi kouluikäistä lasta ja kyllä kaveripiirit vaihtelee aika vauhdikkaasti. Tyttäreni on ollut surullinen kun paras kaveri löysi uusia kavereita, joita hän ei tunne. Olen itsekin toki surullinen, mutta en syytä siitä kaveria. Hän on suosittu tyttö eikä kaikkien kanssa vain kerkiä olemaan. Kaveripiirien vaihtuvuus kuuluu elämään ja sydänsuruja niissä asioissa tulee varmasti jokaiselle. Ei siinä voi muuta kuin kehottaa lasta etsimään uusia kavereita ja olemaan heille uskollinen ja reilu ystävä. Väkisin tai äidin kehotuksesta roikkuminen ei vain toimi.

Tämä on kurja ilmiö, jonka mielestäni kasvavat luokkakoot ovat saaneet aikaan. Ystävyydestä kilpaillaan tavaroilla yhä enemmän. Isännän 4lk. tyttäressä tällainen käyttäytyminen näkyy hyvin, kun välillä itkeskelee, jos jää porukan ulkopuolelle..mutta kun saa uuden puhelimen tai repun, niin hetki menee taas hyvin omalta kohdaltaan ja jättääkin jonkun toisen ulkopuoliseksi ihan kostoksi.

Tuntuu että tuollaisiin kyseenalaisin käyttäytymismalleihin on jokseenkin vaikea itse koittaa vaikuttaa, kun lapsi on ikänsä kasvanut tällaisessa kateellisessa ympäristössä, ainakaan näin muutaman viikonlopun tapaamisten aikana. Keskusteltu kyllä on, mutta tokkopa ottaa todesta, sillä äitinsä on aina oikeassa😀

Vierailija kirjoitti:

No minun mielestäni lasten kaverisuhteet nyt vaan ovat sellaisia, että niissä tapahtuu muutoksia, varsinkin esimurrosikäisenä. Joku voi olla välillä hyväkin kaveri, mutta sitten ei vaan enää löydy yhteistä. Se on normaalia. En ala opettamaan lapselleni, että jonkun kanssa täytyy olla ikuisesti tekemisissä, jos on joskus leikitty yhdessä. Ehkäpä sinun lapsesi kaverit löysivät enemmän itsensä kaltaista seuraa? Millä perusteella muuten arvioit, että heidän uudet kaverinsa ovat "ilkeitä", jos heillä on kotona uutta elektroniikkaa? Vaikuttaa suoraan sanottuna aika ennakkoluuloiselta minusta.

Ja kyllä, kaikilla lapsillani on erinomaiset sosiaaliset taidot ihan opettajienkin arvioimana. Kannattausiko ap:n opettaa lapselleen sosiaalisia taitoja, jos kavereiden löytäminen tuntuu olevan vaikeaa?

Nyt vedit kyllä ihan omia johtopäätöksiä...en kyllä tiedä mistä, mutta kyllä mun lapsella kavereita riittää eikä ole vaikeuksia sillä saralla. Ja tosiaan myös koulusta arvioitu näin ja stipendi sosiaalisistataidoista... Ja tuo ilkeys, mistä sait päähäsi, että se liittyisi _mitenkään_ tuohon elektroniikkaan...? Se on tullut esille siitä kun on huomannut, että lastani hivutetaan vaivihkaa sivuun ja on sanottu ilkeitä asioita, joita en nyt ala tässä toistamaan ettei mene liian tunnistettavaksi.

Niin ja hienoa että sä olet hyvä, mutta mistä tiedät mä olen tässä yhtään sen huononpi?

Öööö materialismia?

Vierailija kirjoitti:

Minkä ikäisistä lapsista kyse? Lapsille on ihan normaalia ja luontevaa kiinnostua uusista jutuista ja varsinkin sellaisista, mitä lapsella itsellään ei ole. Ja mitä enemmän lapsille tulee ikää, sitä enemmän hänelle tulee uusia kavereitakin. Ystävyyssuhteen säilyminen edellyttää, että antaa ystävälleen tilaa olla muidenkin kanssa. Eihän me aikuisetkaan omita ystäviemme niin, ettei heillä saisi olla muita ystäviä tai että meidän pitäisi olla ystävillemme aina "ykkösystävä". 

Ei tässä ole kyse siitä, että ei voisi olla muitakin kavereita vaan siitä, että kaverit hylätään kun jollain muulla on paremmat pelit ja laitteet!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minkä ikäisistä lapsista kyse? Lapsille on ihan normaalia ja luontevaa kiinnostua uusista jutuista ja varsinkin sellaisista, mitä lapsella itsellään ei ole. Ja mitä enemmän lapsille tulee ikää, sitä enemmän hänelle tulee uusia kavereitakin. Ystävyyssuhteen säilyminen edellyttää, että antaa ystävälleen tilaa olla muidenkin kanssa. Eihän me aikuisetkaan omita ystäviemme niin, ettei heillä saisi olla muita ystäviä tai että meidän pitäisi olla ystävillemme aina "ykkösystävä". 

On tietenkin, mutta nyt tilanne on se, että mun lapsi jätettiin kokonaan ulkopuolelle, täysin yksin. Ensin tämä pitkäaikainen ystävä kävi välillä meillä ja välillä toisella kaverilla. Siellä on kuitenkin enemmän kaikkea eikä aikuisia valvomassa joten siirtyi nyt kokonaan sinne kun meillä on kuulemma tylsää. Tuon toisen kodin lapsi ei halua mun lasta sinne. Mun lapselle oli siis ok, että on myös muita kavereita kun hänellä itselläänkin on muualta kuin koulusta. 

Edelleenkin....minkä ikäisistä lapsista on kyse? Muistan vielä hyvin, kun itse 10-vuotiaana leikin vielä nukeilla yms ja silloinen paras kaverini, jolla oli pari vuotta vanhempi isosisko, tutustui vuotta meitä vanhempaan tyttöön. Tämä 11v tyttö ei enää leikkinyt nukeilla eikä leikkinyt oikeastaan mitään muutakaan vaan oli kiinnostunut meikeistä, muodista, musiikista, pojista yms. Ystäväni viihtyikin uuden ystäväni ja siskonsa kanssa ja aivan varmasti koki mun seurani tylsänä. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minkä ikäisistä lapsista kyse? Lapsille on ihan normaalia ja luontevaa kiinnostua uusista jutuista ja varsinkin sellaisista, mitä lapsella itsellään ei ole. Ja mitä enemmän lapsille tulee ikää, sitä enemmän hänelle tulee uusia kavereitakin. Ystävyyssuhteen säilyminen edellyttää, että antaa ystävälleen tilaa olla muidenkin kanssa. Eihän me aikuisetkaan omita ystäviemme niin, ettei heillä saisi olla muita ystäviä tai että meidän pitäisi olla ystävillemme aina "ykkösystävä". 

On tietenkin, mutta nyt tilanne on se, että mun lapsi jätettiin kokonaan ulkopuolelle, täysin yksin. Ensin tämä pitkäaikainen ystävä kävi välillä meillä ja välillä toisella kaverilla. Siellä on kuitenkin enemmän kaikkea eikä aikuisia valvomassa joten siirtyi nyt kokonaan sinne kun meillä on kuulemma tylsää. Tuon toisen kodin lapsi ei halua mun lasta sinne. Mun lapselle oli siis ok, että on myös muita kavereita kun hänellä itselläänkin on muualta kuin koulusta. 

Edelleenkin....minkä ikäisistä lapsista on kyse? Muistan vielä hyvin, kun itse 10-vuotiaana leikin vielä nukeilla yms ja silloinen paras kaverini, jolla oli pari vuotta vanhempi isosisko, tutustui vuotta meitä vanhempaan tyttöön. Tämä 11v tyttö ei enää leikkinyt nukeilla eikä leikkinyt oikeastaan mitään muutakaan vaan oli kiinnostunut meikeistä, muodista, musiikista, pojista yms. Ystäväni viihtyikin uuden ystäväni ja siskonsa kanssa ja aivan varmasti koki mun seurani tylsänä. 

Siis uuden ystävänsä eikä uuden ystäväni

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä olen opettanut, että ihmisen on parempi olla yksin kuin huonon kaverin kanssa.

Eli tervettä itsekkyyttä, ihan mihin tahansa ei tarvitse suostua, esimerkiksi tekemään sitä sopua montaa kertaa viikossa.

Näillä neuvoilla molemmilla lapsillani on muutama hyvä ystävä eskarista lähes 30v ja lauma niitä piipahtajia, joiden kanssa ei aina ole sujunut.

Ihan hyvin sun neuvoilla lapsesi olisivat voineet olla yksin koko lapsuutensa ja nuoruutensa. Sitten syrjäytyneet sosiaalisten taitojen puutteen takia

Meinaatko, että parempi olla ikävien ihmisten kanssa kuin yksin?

Vierailija kirjoitti:

Minulla on kaksi kouluikäistä lasta ja kyllä kaveripiirit vaihtelee aika vauhdikkaasti. Tyttäreni on ollut surullinen kun paras kaveri löysi uusia kavereita, joita hän ei tunne. Olen itsekin toki surullinen, mutta en syytä siitä kaveria. Hän on suosittu tyttö eikä kaikkien kanssa vain kerkiä olemaan. Kaveripiirien vaihtuvuus kuuluu elämään ja sydänsuruja niissä asioissa tulee varmasti jokaiselle. Ei siinä voi muuta kuin kehottaa lasta etsimään uusia kavereita ja olemaan heille uskollinen ja reilu ystävä. Väkisin tai äidin kehotuksesta roikkuminen ei vain toimi.

Tietenkin näin, mutta se siirtymävaihe pitäisi opettaa tekemään fiksusti. Ja en siis syytä ketään tai pakota olemaan kaveri vaan enemmän mietin tapaa miten ja miksi kaverisuhteet katkeaa tai katkaistaan. Eli jos paras kaveri vaan jättää sanomatta kunnolla syytä ja hienompien härpäkkeiden takia niin siinä olisi minusta kyllä jo vanhemmilla pienen kasvatuskeskustelun paikka.