Muita kohdun ulkoisen raskauden kokeneita?
Onko täällä muita, jotka ovat kokeneet kohdunulkoisen raskauden? Olisi kiva kuulla tarinanne, tässä omani. Piti olla vain keskenmeno, tulikin vähän rajumpi kokemus.
Yritämme toista lasta. Tammikuussa eli kuukausi sitten tuli yhtäkkiä raju vatsakipu, huimasi ja pikkareihin tuli verta. Ajattelin, että miten voi olla keskenmeno, vastahan mulla oli menkat, eli rv olisi ollut 3+0. Soitin 112, lähettivät ambulanssin, ottivat kokeita ja totesivat, että minä olen ok. Seuraavana yönä supisteli kuusi tuntia, niin että lähinnä makasin vessan lattialla. Pelkäsin jo että minussa on jotain muutakin vikaa, mutta tein yöllä raskaustestin ja se näytti plussaa, joten ajattelin, että huh, vain keskenmeno. Kävin lääkärissä seuraavana päivänä, hän totesi, että liian varhaista sanoa mikä on kyseessä, mutta luultavasti keskenmeno, ja pisti verikokeeseen. Hcg-arvo oli 800, muutaman päivän päästä 400, joten lääkäri totesi, että se oli keskenmeno, jatka elämääsi.
Minulla jäi kuitenkin joku alitajuinen kaiherrus, että kaikki ei ole ok. Verenvuotoa oli kuitenkin niin vähän ja kipu oli niin raju. Pientä pistelyn tunnetta oli silloin tällöin alavatsassa, maha lisäksi oudon tuntuinen, muuten olo ok. Tosin väsytti, mutta pistin surun piikkiin.
Tasan kolmen viikon kuluttua samanlaiset oireet,mutta vain 15 min. Makasin vessan lattialla kun en pystyssä pysynyt. Kivut menivät ohi, seuraavana päivänä kävin lääkärissä, verikokeeseen ja kotiin. Illalla niin karmea kipu ja huimaus, että soitin naapurin mummon hakemaan tytön pois ja soitin 112. Taas sama juttu: kaikki ok, olonikin taas parani. MUTTA ONNEKSI ambulanssimies soitti sairaalaan ja selvitti hcg-arvoni: se oli 1000! Lääkäri totesi puhelimitse, että kohdunulkoinen raskaus tai uusi raskaus, tule näytille.
ONNEKSI lähdin varoiksi jo samana iltana Naistenklinikalle. Ultratessa kohdusta ei löytynyt mitään, sen sijaan mahassa oli vuotanutta verta ja vasemmassa munanjohtimessa jotain. Rv oli 6+jotain. Yöllä alkoivat kauheat kivut: en pystynyt enää seisomaan, ja kun minut siirrettiin sängyssä eri osastolle, huusin kivusta. Ajattelin, että nyt kuolen, kipu oli niin järkyttävä.
Selvisin jotenkin siitä yöstä, seuraava päivä oli jo parempi, lääkäri päätyi leikkaukseen, olin samaa mieltä. Jouduin kuitenkin odottamaan leikkaukseen pääsyä yli vuorokauden. Onneksi oloni jo parani, mutta hemoglobiini laski, eli vuosin verta sisäisesti. Pääsin leikkaukseen lopulta vasta seuraavan päivän aamuna.
Leikkauksessa jouduttiin poistamaan vasen munanjohtimeni, oli kuulemma raskausmateriaali niin kiinni munatorvessa. Pääsin seuraavana päivänä kotiin, nyt kulunut reilu viikko ja alan olla jo tolpillani.
Tässä oli fatkat pitkästi, tunteet ovatkin sitten toinen juttu! Kuolemanpelko, pelko ettei tule enää raskaaksi, pelko että saa uuden kohdunulkoisen, suru menetetystä lapsesta, syyllisyys että lapsi piti leikata pois, viha että diagnoosini oli eka väärä... Helpotus että selvisin hengissä, helpotus että raskaus on ohi, hämmentynyt olo kun ehdin olla kuukauden raskaana tietämättä sitä. Miltä teistä muista on tuntunut?