Haluaisitko kysyä minulta jotain? :) Olen mm. adoptio-odottaja, perhepäivähoitaja ja vanhoillislestadiolainen
Pitäisi saada aikaa hetki kulumaan. Väsyttää, mutta ei voi mennä nukkumaan, koska hiukset ovat märät ja tiskikone on vielä päällä.
Kommentit (19)
Toki toivon, että valitsisi samoin kuin minä, mutta eihän tuota voi tietää. Seuroissa tulee kulkemaan mukanani, mutta varmaan myös miehen mukana. Mieheni on tavallinen luterilainen, jolle kelpaavat kaikensorttiset kristityt menot.
Katolista emme osaisi lapsesta kasvattaa, joten hän tulee seuraamaan meitä evankelis-luterilaisen uskon tiellä. Sekä vanhoillislestadiolaisessa herätysliikkeessä että isänsä mukana laajemminkin. Valitkoon sitten isompana itselleen sopivan tien.
ap
Niin, aiotteko kasvattaa adoptiolapsenkin vanhoillislestadiolaiseksi, vaikka olisi katolinen?
Siksi siis olen aviossa eri tavalla uskovan kanssa.
ap
kulttuurin lisäksi myös uskostaan. Jos perheessänne toteutetaan jo nyt kahta eri suuntausta, miksi ei lapsi saisi pitää omaa uskoaan? Kyllähän katolisia Suomessakin on.
esimerkiksi televisiota, alkoholin käyttöä, naispuolisten meikkausta, musiikin kuuntelua jne ?
Ja se on hyvin vaikeaa, jos tietää lapsen uskonnosta vain pääpiirteet. Siksi emme ala lasta kasvattaa katoliseksi. Senkin valinnan hän voi tehdä aikuisena, jos tahtoo.
Ja en voi mennä nukkumaan tiskikone päällä, koska mies lähti harrastamaan. En viitsi jättää tiskikonetta päälle koko yöksi ja mennä nukkumaan (mies ei varmasti tullessaan huomaisi sammuttaa). Meidän tiskikoneemme ei siis mene itse pois päältä, ainoastaan lopettaa pesemisen. Virta olisi päällä koko yön.
ap
Vierailija:
tiskikone päällä??????????????
Vierailija:
Meidän tiskikoneemme ei siis mene itse pois päältä, ainoastaan lopettaa pesemisen. Virta olisi päällä koko yön.ap
Mennäänkö vl-säännöillä vai normaaleilla? Saavatko vl:t polttaa tupakkaa?
On nimittäin aika yleinen vesivahingon syy, meillä on tullut kerran vedet lattialle, kaverilla sama kone päästänyt vedet kahdesti.
joten lapsemme on siis molempia. :) Hän on sekä vl että ev. lut.
Mies on taipunut tahtooni televisioasiassa, eikä meillä mokomaa värkkiä ole. Radion kuuntelemisestakin luopui, kun huomasi, että minua oikeasti ahdisti se jumputus, jota radio suolsi. Alkoholia meistä kumpikaan ei ole koskaan juonut, joten se ei ole ollut ongelma. Meikkaaminen taas on aivan oma asiani, enkä ole meikannut edes aiempina aikoinani. :) Riippuu aivan asiasta, kumpi päättää.
Vanhoillislestadiolaisuudessa minua veti puoleensa monikin asia. Olin kaivannut juuri senkaltaista yhteisöä ympärilleni jo kauan ennen kuin tutustuin yhteenkään lestadiolaiseen. Raamatun kehotuksia noudattava elämä on minulle tärkeää. Samoin minusta tuntui hyvältä uskon iloisuus.
ap
Eipä tuohon lastenkasvatukseen taida mitään erityisiä vl-sääntöjä olla, joten ihan tavalliseen tapaan. Lasten vanhemmat eivät edes tiedä, että olen vl.
Tupakanpoltto sallitaan, mikä minusta on järjetöntä, mutta ei kai mikään yhteisö ole täydellinen. :)
ap
Saavatko lapset kuunnella musiikkia hoidossa? Osallistua päiväkodilla erilaisiin tapahtumiin, joissa meikataan ja esitetään rooleja (halloween, pääsiäinen, vappunaamiaiset)? Osallistua päiväkodin ja sinun kanssa lasten teatteri -ja elokuvaretkiin? Näkyykö uskosi millään lailla hoitopäivässä? Rukoiletteko ennen ruokaa oman lapsesi kanssa?
enkä ollut vl, vielä kun aloittivat. Sen olen kysynyt, ovatko uskontojutut sallittuja vai eivät (esim. srk:n kerhot). Mitään halloweeneja sun muita ei ole täällä tavattu perhepäivähoidossa viettää eikä kyllä mitään muitakaan luettelemiasi juttuja.
Eipä tuo usko paljon työpäivän aikana näy - joskus kyllä kuuluu, kun lauleskelen virsiä esim. ruokaa laittaessani. Lastenlauluja kuunnellaan joskus emmekä tapaa rukoilla ennen ruokaa (vaikka kai vanhemmat sen sallisivat, ruoan yhteydessä vaan on niin tohinaa, että kaikki vähänkin ylimääräinen on karsittu pois). Videoita ei hoitopäivän aikana katsella, mutta se lienee vanhemmistakin vain positiivinen asia.
ap
joten pääsen lähtemään kohti sänkyä (jos en muuten jumiudu palstalle). Kiitoksia teille, kun tarjositte ajankulua. :)
ap
t: ap, joka ei tietenkään ole vielä ehtinyt edes iltapesulle...
että Suomen lain mukaan lapsi ei voi kuulua eri uskontokuntaan kuin vanhempansa vaan hän seuraa uskontokunnassaan aina jompaa kumpaa vanhempaansa.
Jos vanhemmat siis ovat luterilaisia niin lapsi ei voi kuulua katoliseen kirkkoon vaikka vanhemmat kuinka haluaisivat ja jos vanhemmat eivät kuulu luterilaiseen kirkkoon niin lastakaan ei voi siihen liittää. Sama laki koskee sekä biologisia että adoptiolapsia ja vanhemmalla tässä tarkoitetaan laillisia huoltajia.
Kyseessä ei ole mikään " uskovaisten oma sääntö" vaan kyse on siis Suomen eduskunnan säätämästä laista. Taustalla on tietysti ajatus siitä että vanhemmat eivät oikeasti voi kasvattaa lapsestaan jotain muuta kuin mitä itse ovat.
mutta koska raskaus oli niin vaikea, mieheni ei halua enempää (mies ei siis ole vl). Siksi siis yritämme adoptoida.
En ole saanut ihmetteleviä katseita enkä kommentteja, vaikka kuljenkin vain yhden lapsen kanssa. Suurin osa tutuistani tietää, ettei mieheni ole vl, joten varmasti arvaavat asianlaidan. Olen kertonut adoptioaikeista vasta muutamalle parhaalle kaverille, ja he ovat suhtautuneet oikein mukavasti.
ap