Miten isän välinpitämättömyys vaikuttaa lapseen?

up

Luottamuspula miehiin. Itse en ole antanut sitä anteeksi (ikää mulla on 26 jos sillä on merkitystä) enkä tuu koskaan antamaankaan. Väleissä ollaan jotenkuten mutta en pysty päästämään omasta katkeruudesta irti.

Oon suoraan sanonut hänelle miltä se kaikki on tuntunut, hetken aina ryhdistäytyi kunnes sama meno jatkui. Jatkuu edelleen..eipä se ole taaskaan soittanut/noteerannut 1,5kuukauteen. Laittoi se jouluna hyvät joulut..

Jotain luottamusongelmia mullakin taitaa olla miehiä kohtaan. Isä oli lapsuudessa mukana kuvioissa, mutta sitä ei kiinnostanut minun ja sisarusteni asiat, eli äiti on aina ollut se ykkösvanhempi johon kaikenlaisissa tilanteissa on turvautunut. Sitten kun kasvoimme aikuisiksi niin isä on alkanut avautumaan meille ja haluaa viettää yhteistä aikaa. Minä olen meistä lapsista ainoa, joka on häneen näin aikuisiällä tutustunut, muille tämä isän herääminen tapahtui liian myöhään.

No ap:n isä oli uskoton kun olin murrosiässä, se johti ongelmiin myöhemmin suhteessa miehiin, käytettiin hyväksi ym ja ľuottamuspulaa. Otin ekan miehen joka nyt osoittautunut välinpitämättömäksi tytärtämme kohtaan. Pojan asioista on kiinnostuneempi.

ap

Aivan mahdoton tuollaista on ennustaa, kun saman yksilön kasvua ja kehitystä ei voi ”testata” ennen ja jälkeen isän välittämisen 🤔

Ei minkäänlaista kokemusta miehistä, keskivaikea masennus, itseinho.

Vierailija kirjoitti:

Ei minkäänlaista kokemusta miehistä, keskivaikea masennus, itseinho.

mitä olisit toivonut että olisi nuorena tapahtunut? Äitisi eroa? Vai terapiaa vai mitä?

Meillä tilanne että lapset tarpaaksi vanhoja päättämäön kumman luona asuvat. Luulen että haluavat silti asua rikkaamman ja hemmottelevan isänsä luona joka antaa tehdä mitä vaan ja rajoja ei ole. Enkä nyt ekana eroa haluakaan vaan muita vaihtoehtoja miettoä. Alkoholia tms ei ole. Mies paljon töissä ja tulee ja menee miten sattuu. Vk-loput kotona ja silloin pelaa.

ap

Tämmöisiä juurtuneita tapoja on hankalaa kitkeä.

Vielä nykyään moni pitää lapsen kasvattamiseen äidin roolia tärkeimpänä. Voisitte vaikka sopia, että isä tekee jotain lapsen kanssa vaikka joka viikko, näin heillä olisi mahdollisuus tutustua toisiinsa.

Pyydä isä viemään yksin lapsi esim. viikonloppuna leikkipuistoon tai hampurilaiselle yms.

Isäsuhde tai sen puuttuminen ei ole niin pieniä asioita niinkuin väitetään. Ystävälläni oli etäinen ja henkistä väkivaltaa käyttävä isä, niin hänestä tuli päihdeongelmainen (huumeet + alkoholi), anorektinen ja miessuhteista toisiin hyppivä. 

Vaikeeta se on pakottaa ketään olemaan kiinnostunut lapsistaan. Hänelle duunit ja oma aika ilmeisesti tärkeämpiä. Ei selkeestikään tajua millaisessa esikuva-asemassa lapsilleen on.

Olen lukenut jonkin verran tutkimuksia lapsen isättömyydestä, kun olen miettinyt lapsen hankkimista yksin. Tutkimusten mukaan isän hylkääminen (henkinen tai fyysinen) aiheuttaa itsetunto.-ongelmia ja käytöshäiriöitä. Itsellisten naisten hedelmöityshoidoilla saadut lapset olivat henkisesti yhtä terveitä kuin normipariskuntien lapset, mutta perhekeskeisempiä. Perheiden lapsilla, joissa isä oli hylännyt lapset joko henkisesti tai fyysisesti, oli enemmän mielenterveysongelmia ja onglemia elämässä pärjäämisen kanssa.

Mulla ja siskollani oma isämme oli se ainut miehen malli, jota lapsuudessa saatiin. Näin jälkikäteen tuntuu aika surulliselta, miten se heijastui esim. barbie-leikkeihin: barbie hoiti kodin, laittoi lapset kouluun ja auttoi harrastuksissa, kun ken kuorsasi kalsareissaan puoleepäivään tyhjät kaljapullot vierellään ja lähti sitten puoliltapäivin duuniin tekemään rahaa perheeseen. Kotiin tullessa jämähti sohvalle television eteen ja karjui lapsille, jos pitivät älämölöä niin ettei kuullut telkkaria.

Nykyäänkin miehiin luottamisessa on vaikeuksia siltä osin, että jos näen miehessä jotain samaa kuin isässä (vaikkapa vain omistaa samantyylisen auton tai tykkää videopeleistä), tulee semmoinen automaattinen vastenmielisyysreaktio, vaikka mies muuten olisi ihan kunnollinen.

Joo ei isää paljon kiinnostanut kun löytyi uusi nainen, kun olin 6. Luottamuspula miehiin, jokaisessa pidemmässä suhteessa olen ollut altavastaajana, aina olen onnistunut löytämään ne miehet, joille tulen prioriteeteissa jossain paljon alempana tärkeämpien juttujen jälkeen. Ennen parisuhteita hyväksynnän hakemista miesten sänkyjen kautta.

En aidosti väitä että kaikki on isäni syytä, enkä itsekään tiedä onko vain ollut huonoa tuuria, mutta voin ainakin vilpittömästi sanoa, että en ole koskaan tuntenut olevani arvostettu miesten taholta. Tai jos asiat ovat olleet menossa siihen suuntaan, olen äkkiä ryssinyt kaiken, koska en vaan osaa kohdata sitä. 

Nyt sitten sinkkuna niin ei tarvitse pettyä. Isähän on moneen kertaan aikuisiälläni pyydellyt anteeksi ja olen antanutkin, mutta ei niitä lapsuusvuosien mitättömyyden oloa enää aikuisena millään paikata.

Minuun vaikutti niin että kun täytin 18v ja aloin käydä baareissa niin hain huomiota epätoivoisesti miehiltä. Johti holtittomaan seksikäyttäytymiseen jotta edes hetken tunsin olevani rakastettu = minua haluttiin. Johtanut myös masennukseen minut sekä veljeni. Huono itsetunto vieläkin vaikka oon jo 40v.

up

Koko aikuisikäni hain hyväksyntää miehiltä ja monesti vääriltä ihmisiltä. Jouduin moneen pulaan ja huonoon seuraan. Vasta näin vanhoilla päivilläni minulla on hyvä mies. Olisipa hän tullut elämääni aiemmin.

Hmmm.... kuinkakohan paljon paljon mainittu luottamuspula johtuukin äidin sanattomista viesteistä? Luulen, että äiti on jo ollut pettynyt miehiin, ja kyllähän se lapselle välittyy, vaikka ei asiasta ääneen puhuisi.

Kaikki äärimmäisyydet ovat pahasta. Jos isä vain dokaa illat ja huutaa lapsille, niin totta kai se vaikuttaa. Mutta missä menee välinpitämättömyyden raja?

Mikä seuraavista traumatisoi?

A) isä katsoo illat telkkaria, ei puhu, mutta on kiltti

B) isä on viikonloppuisä. Haluaa lapset, mutta katsoo heidän kanssaan lähinnä telkkaria yhdessä

C) isä näkee lapsia pari tuntia viikossa, mutta on läsnä heidän kanssaan, leikkii yms

D) isä näkee epäsäännöllisesti, mutta rahaa antaa kaikkeen.

Mitä arvelette?

Kysyn tätä sen takia, että aina sanotaan, että isän pitää antaa olla isä omalla tavallaan. Mutta mikä edellämainituista on kuitenkin hyvää isyyttä?

.

up

Juuri noin, olen samaa mieltä! Mullakin on ollut erittäin välinpitämätön isä ja suuri luottamuspula miehiin siitä on syntynyt. Ikää 41 v ja ei seurustelusuhteita takana.