Lue keskustelun säännöt.
Muita, jotka ovat lähes aina väsyneitä ja rasittuneita?
30.01.2018 |
Teini-ikäisestä saakka perusvireystilani on ollut yhtä kuin väsymys ja haluttomuus tarttua toimeen. Päivästä, viikosta ja vuodesta toiseen. Olen nyt nuori aikuinen.
Lähes poikkeuksetta joudun pakottamaan itseni tarttumaan toimeen, oli asia sitten mikä tahansa - sellainenkin, josta olen oikeasti kiinnostunut ja josta loppuviimein nautin. Silloin tällöin on energiapiikkejä, jolloin tunnen imua rakentavaan puuhasteluun ja asioiden hoitaminen on helppoa. Ne on kuitenkin totta vie harvinaisia.
Minulla ei ole lapsia kaitsittavana tai isoa taloutta pyöritettävänä yms tyypillisiä syitä tähän jatkuvaan tervassa tarpomiseen. Vain minä ja oma laiska perseeni. Opiskelen päätoimisesti ja käyn kesätöissä kun niitä satun saamaan, kaikki etenee ihan ok. Mutta jo tämä perussuorittaminen tuntuu imevän niin paljon energiaa, että ajatus esim yhtäaikaisesta työssäkäynnistä ja opiskelusta on todella ahdistava. Silti siihen monet kykenevät?
Masennus on diagnosoitu ja lääkitys hankittu takavuosina. Silloin oli myös ahdistusta ja näköalattomuutta. Nyt en ole niin ahdistunut enkä varsinkaan näköalaton: minulla on paljon haaveita ja nautin monista asioista. Mutta aina vaan väsyttää, väsyttää ja väsyttää! Veriarvoja on myös tutkittu. Esim kilpparit ja hemogl. täysin ok.
Olen usein lisännyt liikuntaa, parantanut ruokavaliota (syön normaalisti liian vähän, kalorivajeella varmasti osansa väsymyksessä) ottanut vitamiineja - you name it. Näiden asioiden sanotaan usein auttavan väsymykseen. No, väsymyksen vuoksi en jaksa pitää uusia elintapoja yllä kovinkaan pitkään. Kun väsyttää kunnolla, teen vain pakollisista pakollisimman eli hoidan opiskelut ja varmistan, että on rahaa elämiseen. Silloin jää liikkumatta ja syömättä. Tämä on raskas noidankehä.
Onko tämä normaalia aikuisuutta, että 90% päivän toimista on etenkin aloittamisvaiheessa pakkopullaa? En minä elämältä tätä odottanut.
Kohtalotovereita?
Kommentit (42)
Minulla on ollut tuota muutaman vuoden.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minulla on ollut tuota muutaman vuoden.
En kylläkään ole laiska vaan väsynyt+mikään ei oikein tunnu miltään.
Täällä yksi! Olen 24-vuotias nainen ja olen kärsinyt väsymyksestä, haluttomuudesta ja uupumuksesta ainakin varhaisteinistä asti. Mikään ei oikein kiinnosta tai innosta. Arki ja elämä ylipäätään tuntuu pakkopullalta ja pelkältä suorittamiselta. Lisäksi olen jatkuvasti jännittynyt, stressaantunut ja ahdistunut. Minulla on myös keskittymisvaikeuksia ja irrationaalisia pelkoja. Olen diagnosoinut näiden oireiden perusteella itselleni yleistyneen ahdistuneissushäiriön.
Olen opiskelija ja arkeni on suhteellisen helppoa, sillä minun ei tarvitse käydä töissä opintojeni ohessa. Viihdyn paljon yksinäni kotona, koska en ole juurikaan kiinnostunut tapaamaan ihmisiä vapaa-ajallani. Saatan kyllä joskus hakeutua ihmisten seuraan, mutta uuvahdan yleensä nopeasti ja kaipaan yksinäisyyteen. Tuntemattomien ihmisten seurassa ja uusissa tilanteissa olen hyvin hermostunut. Erilaiset juhlat ja koulun esitelmät ovat suoranainen kauhistus. Edellä mainituissa tilanteissa turvaudun tilanteen mukaan joko alkoholiin tai beetasalpaajiin.
Verikokeissa olen käynyt ja kaikki arvot ovat olleet aina normaalit. Harrastan säännöllisesti liikuntaa ja syön terveellisesti. Minulla ei ole masennus/ahdistuslääkitystä, enkä ole käynyt terapiassa. Muutama vuosi sitten kävin työpsykologilla pari kertaa juttelemassa, mutta kokemus oli huono ja se jäi siihen. Pitäisi varmaan uudestaan hakea jotakin apua, mutta se tuntuu vaikealta, raskaalta ja turhalta. Toisinaan minulla on myös parempia jaksoja, jolloin en koe tarvitsevani apua.
En tiedä onko aikuisuus tätä, sillä minulla elämäni on ollut tällaista niin kauan kuin muistan. Luulen, että se johtuu osittain lapsuuden kokemuksistani, mutta myös neuroottisesta luonteenlaadustani. Oli mikä oli, toivoisin vain, että alkaisin nauttia elämästäni joskus. En vain tiedä kuinka se onnistuu.
Minullakin sama tilanne. Aloitin juuri kylläkin SSRI-lääkityksen, joka on parantanut tilannetta, mutta silti jostain syystä haluaisin vain nukkua päivät pitkät. Mikään ei jotenkin tunnu miltään.
Luulen toisaalta että minua voisi auttaa se että kävisin jossain ulkomaanmatkalla lämpimässä, voisi sillätavalla nostaa mielialaa ja lisätä intoa elää, mutta ei ole välttämättä rahaa tai aikaakaan niin en sitten tiedä. En myöskään ymmärrä miten mun miehellä on vaan aina energiaa tehdä kaikenlaisia töitä ja mennä ja tulla ja käydä vaikka missä.
Täällä myös yksi vetämätön naisihminen.
Omalla kohdallani luulen jatkuvan väsymyksen johtuvan ainakin osittain siitä, että olen introvertti. Sosiaalinen kanssakäyminen on minulle todella rasittavaa, ja palautumiseen menee kauan.
Olen jo lähes 4-kymppinen, ja näillä avuilla on kasvatettu 2 teiniä, lukuisia lemmikkieläimiä, ylläpidetty 20 vuoden parisuhdetta, opiskeltu, tehty töitä jne. Oloni ja eloni on helpottunut huomattavasti kun olen tajunnut olla vaatimatta itseltäni liikaa.
Ei aina ole pakko suorittaa.
Kyllä elämästä selviää vähän vähemmälläkin energialla. Anna itsellesi lupa laiskotella äläkä pode siitä huonoa omaatuntoa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mun väsymys paljastui noin 7v jälkeen työpaikan homeongelmaksi.
Homekosissa asuessa oli tommosta. Selviää sillä jos oo poissa pari päivää ongelmapaikasta ja oiteet poistuu...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Täällä yksi samanlainen!
Olen jatkuvasti väsynyt, enkä jaksa pitää kiinni terveellisistä elämäntavoista. Olen myös ahdistunut ja paniikkihäiriöinen.
Pelkään vakavia sairauksia ja minulla on paljon erilaisia fyysisiä oireita. Siltikin onnistun handlaamaan elämäni jotenkuten (kolme lasta ja iso koti). Työt jne.
Elämä on välillä järisyttävän rankkaa, juurikin väsymyksen, pelkojen ja ahdistuksen vuoksi varmaankin.
4 kuullostaa täysin minulta, ikäkin sama kun mulla. Voisin melkein luulla, että olisin ite kirjoittanut tuon.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Aloittaja ja 4/5, oletteko introvertteja? Itselläni on samoja ongelmia ja tuntemuksia kuin teillä ja vasta nyt, 33 vuotiaana olen tajunnut että tarvitsen tietyn määrän sitä rauhaa/yksinoloa/kotona maatumista pärjätäkseni. Sosiaaliset tilanteet ja niiden vaativuus ja määrä korreloivat suoraan jaksamiseni kanssa. Masennuksesta olen kärsinyt myös ja käytän SSRI- lääkkeitä (ovat minulle välttämättömiä), mutta todella suuressa roolissa jaksamiseni suhteen on sillä, että huolehdin siitä että saan tarpeeksi tätä yksinäistä "möllötysaikaa". Liian pitkään koin myös syyllisyyttä tästä, kun halusin vaan olla kotona, enkä harrastaa ja sosialisoida. Syyllisyys oli todella ahdistavaa ja kuluttavaa ja yhä harjoittelen päästämään siitä irti. Syyllisyydestä irtipäästäminen on johtanut siihen, että ehkä nykyään jaksankin hieman enemmän tehdä asioita, mutta vain jos haluan.
Masennuksen hoito on toki ensisijaisessa roolissa jaksamisen suhteen.
Mulla samaa. Joka aamu itkettää herätä kun pitää lähteä töihon tai kouluun ja oon tosi vihanen siitä että joudun menee kouluun, siis jotenkin miks vitussa en vaan voi opiskella kotona?? Työt loppuu onneks huomenna, ehkä sen jälkee helpotta ku on vain koulua.. en tiä, ehkä mun pitäs käydä lääkärillw juttelee, jospa mullakin on masennus. Oon khllä nykyään paljon itsevarmepi, esim en anna kenenkää pitää mua kynnysmattona enkä nolostele omaa käytöstäni enää niin pLjoa.
Sori typot, ei jaksa niitäkää korjata.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Aloitapa aamusi juomalla puoli litraa vettä tyhjään mahaan. Sen jälkeen puuro, johon voi sekoittaa vaikkapa maitorahkaa ja pakastemarjoja. Päivän mittaan 2-3 litraa vettä, ei siis mitään limsoja vaan vettä tuon verran. Ihme on, mikäli ei lähde aineenvaihdunta käyntiin. Ja matkat tietysti hyötyliikuntana
Mulla ollut tuollaista ala-asteelta lähtien, jokainen päivä taistelua
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Älkää tarjotko liikuntaa ratkaisuna tähän, pliis. Lakatkaa jankkaamasta liikunnasta joka aiheessa!!!
Olen introvertti. Oman tilan tarpeeni on suuri ja koen, että joudun sitä jatkuvasti selittelemään muille. Syyllisyys on minulle hyvinkin tuttua, miltei jokapäiväista ja se on kamalinta ikinä. Olen useaan otteeseen joutunut torjumaan ihmisiä, jotka ovat yrittäneet tulla liian lähelle, eli toisin sanoen ovat halunneet olla kavereita kanssani. En tahdo päästää ihmisiä lähelleni, koska koen, että mukana tulee aina tietynlainen vastuu, mutta myös sen takia, ettei minun tarvitse kokea yhtään enempää syyllisyyttä. Toisaalta en kyllä edes kaipaa enempää läheisiä ihmissuhteita. Minulla on muutama ystävä, jotka usein tuntuvat vähän riippakiviltä, vaikka heistä pidänkin.
Olen huomannut, että jos joudun sosialisoimaan liikaa, menen nopeasti ylivirittyneeseen tilaan, jolloin alan saamaan kunnolla fyysisiä oireita. Sydämeni hakkaa, vatsaan sattuu, haukon henkeä eli käyn ylikierroksilla. Hertken päästä romahdan uupuneena täysin pohjamutiin ja masennun. Pyrin toki huolehtimaan, että saan mahdollisimman paljon omaa aikaa, mutta aina se ei ole mahdollista. Edellä kuvattu tapahtumasarja tapahtui opiskeluihin liittyvän työharjoittelun aikana, jonka jälkeen olin aivan loppu.
Mietin kuitenkin joskus, että voiko oman tilan tarpeeni johtua enimmäkseen sosiaalisten tilanteiden pelosta/jännittämisestä? Kun olen yksin kotona, koen usein kaipaavani jotakin. En suoranaisesti ihmisten seuraan, mutta jotakin muuta kuitenkin kuin ainaista yksinään kotona möllöttämistä. Olen testannut tätä, kokeilemalla muutamia harrastuksia, mutta ne ovat olleet vain pakkopullaa, enkä ole saanut niistä muuta kuin lisää stressiä.
T. 4
Edellinen oli siis vastaus kommentoijalle nro 11.
T. 4
Täällä yksi samanlainen. Minulla tosin on fyysisiä sairauksia, jotka osaltaan selittävät väsymystä. Jaan kuitenkin tunteesi.
Olen ollut jotenkin väsynyt ja melankolinen teinistä asti. Ehkä pidempäänkin. Olen nyt 39 ja olen pikkuhiljaa oppinut itsekuria jonka avulla saan ainakin jotain tehtyä oma-alotteisesti. Joka päivä vähän enemmän. Pystyn pakon edessä puristamaan itsestäni hirviömäisiä suorituksia mutta arkioloissa väsyn parin tunnin jälkeen. En osaa sanoa onko luontaista laiskuutta vai jotain muuta.
Sinuna tekisin arjesta mahdollisimman yksinkertaista. Omistaisin vain välttämättömät tai paljon mielihyvää tuovat asiat. Ottaisin purkista D-, B-12- ja B6- vitamiinia. Aluksi isommilla annoksilla ja sitten keventäen ylläpitotasolle. Söisin kasvis, kala, kana painotteisesti: yrittäisin tehdä itse hyvää ruokaa. Lopun aikaa täytyisi yrittää olla mukana elämässä. Ylläpitää yhtä harrastusta, jossa näkisin toisia ihmisiä. Harrastaisin myös hyötyliikuntaa. Silti voisi masentaa. Yrittäisin vähentää pakolliset kotityöt minimiin ja siksi tekisin ympäristöstäni yksinkertaisemman. Koti kunnossa, pää paremmassa kunnossa, toimii minulla. Syy siivota minulle on odottaa vieraita. Kulttuurimme on sairas. Liian vähän yhteisöllisyyttä. Kela ja sossu ovat kylmiä ystäviä.