Lue keskustelun säännöt.
Muita, jotka ovat lähes aina väsyneitä ja rasittuneita?
30.01.2018 |
Teini-ikäisestä saakka perusvireystilani on ollut yhtä kuin väsymys ja haluttomuus tarttua toimeen. Päivästä, viikosta ja vuodesta toiseen. Olen nyt nuori aikuinen.
Lähes poikkeuksetta joudun pakottamaan itseni tarttumaan toimeen, oli asia sitten mikä tahansa - sellainenkin, josta olen oikeasti kiinnostunut ja josta loppuviimein nautin. Silloin tällöin on energiapiikkejä, jolloin tunnen imua rakentavaan puuhasteluun ja asioiden hoitaminen on helppoa. Ne on kuitenkin totta vie harvinaisia.
Minulla ei ole lapsia kaitsittavana tai isoa taloutta pyöritettävänä yms tyypillisiä syitä tähän jatkuvaan tervassa tarpomiseen. Vain minä ja oma laiska perseeni. Opiskelen päätoimisesti ja käyn kesätöissä kun niitä satun saamaan, kaikki etenee ihan ok. Mutta jo tämä perussuorittaminen tuntuu imevän niin paljon energiaa, että ajatus esim yhtäaikaisesta työssäkäynnistä ja opiskelusta on todella ahdistava. Silti siihen monet kykenevät?
Masennus on diagnosoitu ja lääkitys hankittu takavuosina. Silloin oli myös ahdistusta ja näköalattomuutta. Nyt en ole niin ahdistunut enkä varsinkaan näköalaton: minulla on paljon haaveita ja nautin monista asioista. Mutta aina vaan väsyttää, väsyttää ja väsyttää! Veriarvoja on myös tutkittu. Esim kilpparit ja hemogl. täysin ok.
Olen usein lisännyt liikuntaa, parantanut ruokavaliota (syön normaalisti liian vähän, kalorivajeella varmasti osansa väsymyksessä) ottanut vitamiineja - you name it. Näiden asioiden sanotaan usein auttavan väsymykseen. No, väsymyksen vuoksi en jaksa pitää uusia elintapoja yllä kovinkaan pitkään. Kun väsyttää kunnolla, teen vain pakollisista pakollisimman eli hoidan opiskelut ja varmistan, että on rahaa elämiseen. Silloin jää liikkumatta ja syömättä. Tämä on raskas noidankehä.
Onko tämä normaalia aikuisuutta, että 90% päivän toimista on etenkin aloittamisvaiheessa pakkopullaa? En minä elämältä tätä odottanut.
Kohtalotovereita?
Kommentit (42)
Lopeta netin käyttö ja telkkarin tuijotus. Joudut sietämään enemmän tylsyyttä, mutta hermosi saa enemmän lepoa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olisiko taustalla ADD tai AD/HD? Mulla se saa aikaan sen, että jumitan ihan koko ajan. Unentarve on valtava ollut aina. Jos en saa 10h yöunia en jaksa tätäkään vähää. Täysiaikainen työ täysi mahdottomuus mikä harmittaa ihan älyttömästi. Oon myös introvertti eli kaikki sosiaalinen kanssakäyminen väsyttää. Masennus tuttua.
Kiva kuulla, että en ole ainoa joka on ollut aina enemmän tai vähemmän uupunut.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulla on ollut tuota muutaman vuoden.
En kylläkään ole laiska vaan väsynyt+mikään ei oikein tunnu miltään.
Sun lääkkeet väsyttää.
Tutkittiinko masennusta diagnosoidessa ADD:n mahdollisuus?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulla on ollut tuota muutaman vuoden.
En kylläkään ole laiska vaan väsynyt+mikään ei oikein tunnu miltään.
Sun lääkkeet väsyttää.
En usko, sama juttu oli ilman lääkkeitä, olin vain masentuneempi, harhaisempi enkä uskaltanut nukkua öisin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mulla aikalailla samaa. Epäilen lapsuuden kasvatusilmapiiriä syylliseksi. Tai sanotaan nyt niin, että se ei ainakaan auttanutkaan. Tosin syyllistä,istä tuli kaikesta, jolloin viitsii tehdä vielä vähemmän, ettei moite sattuisi ja niin edelleen. Aina tuntuu kuitenkin siltä kuin puurtaisi täysillä, mutta jotenkin siitä ei ikinä synny mitään mitä haluaisi.
t.kristallikissa
Olen 35-v nainen ja olen niin pitkään kun muistan, eli lapsuudesta lähtien, ollut aika lailla samanlainen. Olen kyllä opiskellut yliopistotutkinnon, käyn töissä ja minulla on perhe, mutta en jaksa harrastaa liikuntaa tai mitään muutakaan perusarjen lisäksi. Opiskeluaikana asuin kotona, koska en olisi jaksanut käydä opiskelujen ohessa töissä.
Perusolotila on aina ollut väsynyt/uupunut enkä saa aloitettua asioita vaan voin helposti viettää vaikka koko päivän sohvalla, jos siihen annetaan mahdollisuus. Lasten myötä olen toki joutunut ottamaan itseäni niskasta kiinni, joten he saavat kyllä tarvitsemansa huolenpidon.
Olen viime vuosina diagnosoinut itselleni ADD:n eli vähän kuin ADHD, mutta ilman sitä hyperaktiivisuutta. Se sopisi parhaiten oireisiini varsinkin, kun olen lapsuudesta asti ollut samanlainen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kaikki teinit on laiskoja luusereita. Aikuistumisen myötä tulee voimaa, vireyttä, tahtoa ja lujuutta sekä kestävyyttä. Makaaminen, väsymyksen valittaminen ja laiskottelu on lapsellista.
Vierailija kirjoitti:
Tutkittiinko masennusta diagnosoidessa ADD:n mahdollisuus?
Masennuksen taustalla voi olla diagnosoimaton ADD. Ei se ole ihmekään, kun miettii miten paljon harmia ADD aiheuttaa, kun ei meinaa sopeutua tällaiseen yhteiskuntaan. Siitä tulee arvoton olo, kun pienestä asti saat kuulla olevasi laiska ja saamaton. ADD diagnosoinnin yhteydessä sain vihdoin kuulla, että kumpikaan noista väittämistä ei pitänyt paikkaansa. Hirveän ristiriitaisia nuo väittämät olivatkin, kun miettii miten olen kokenut 3 burnoutia työ- ja opiskeluelämässä. Olen hyväksynyt sen, että minun tieni on erilainen kuin normaaleilla ihmisillä eikä se tarkoita sitä, että olisin jotenkin huonompi ihminen. Tämän tajuaminen on ollut avaintekijänä myös masennuksen kanssa selviämisessä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tutkittiinko masennusta diagnosoidessa ADD:n mahdollisuus?
Masennuksen taustalla voi olla diagnosoimaton ADD. Ei se ole ihmekään, kun miettii miten paljon harmia ADD aiheuttaa, kun ei meinaa sopeutua tällaiseen yhteiskuntaan. Siitä tulee arvoton olo, kun pienestä asti saat kuulla olevasi laiska ja saamaton. ADD diagnosoinnin yhteydessä sain vihdoin kuulla, että kumpikaan noista väittämistä ei pitänyt paikkaansa. Hirveän ristiriitaisia nuo väittämät olivatkin, kun miettii miten olen kokenut 3 burnoutia työ- ja opiskeluelämässä. Olen hyväksynyt sen, että minun tieni on erilainen kuin normaaleilla ihmisillä eikä se tarkoita sitä, että olisin jotenkin huonompi ihminen. Tämän tajuaminen on ollut avaintekijänä myös masennuksen kanssa selviämisessä.
Unohdin sitten vastata tuohon kysymykseen. Ei tutkittu ilman omaa pyyntöä.
Onpa vapauttavaa lukea samanlaisia kokemuksia ilman syyllistämistä, minulla on samanlaisia kokemuksia lapsesta lähtien, olen kolmekymppinen nainen. Elämäni on mennyt hyvää rataa eteenpäin vaan taustalla on jatkuva väsymys ja saamattomuus.
Peruskoulusta valmistuin hyvin arvosanoin ja sieltä hyvään lukioon. Lukiosta suoraan opiskelemaan ja opiskelujen jälkeen työelämään, kaikkia näitä vuosia varjostaa se väsymys ja saamattomuus. Kaiken pakollisen kyllä suoritan, mutta muun ajan saatan sohvalla ja aika vain menee eteenpäin. Viikonloppuisin usein nukun kymmeneen ja enkä välttämättä lähde kotoani mihinkään enkä tee yhtään mitään. Pyrin harrastamaan muutaman kerran viikossa liikuntaa, mutta sinne lähteminen, vaikka vaan ihan vaan lenkille, on kovan sinnittelyn tulos. Joskus tuntuu ihan absurdilta ajatukselta miten joku saa tehtyä vaikka mitä esim. tunnissa ja jatkaa vain koko päivän. Samassa ajassa olen itseni ajanut loppuun eikä sitten saa mitään aikaiseksi loppupäivänä.
Työterveydessä otetuissa verikokeissa ei ole mitään vikaa ja syön suht terveellisesti ja säännöllisesti. Työ on toimistotyötä joten en rasita itseäni siinäkään fyysisesti. Pari vuotta sitten huomasin että stressaan ihan kaikesta ja se on vähän auttanut selkeyttämään tilannetta, mutta se ei ole auttanut pääsemään irti tilanteesta.
Introvertiksi en itseäni miellä, pidän seurasta muta välillä ehkä tarvitsen omaa aikaa jolloin kukaan ei ole katsomassa ja tuomitsemassa siitä, etten tee mitään. Lapsia ei ole, mutta kyllä ihan tosissaan mietin miten sellaisten kanssa pärjäisin tässä tilanteessa.
Välillä itken miehelleni kuinka väsynyt olen, mutta ei ymmärrä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minulla on vaikea uniapnea, joka diagnosoitiin vuosikaudet keskivaikeana masennuksena. Syynä juurikin jatkuva uupumus, aloitekyvyttömyys siitä johtuen sekä yleinen apaattisuus kun päivät meni nukkuessa tai vähintään sohvalla makoillessa kun ei vain ollut sitä energiaa. Minultakin testattiin kaikki veriarvot sun muut mutta tosiaan kun ei syytä löytynyt niin sanoivat vaan että masennus ja Cipralex 15mg käteen eikä auttanut vaikka sanoin kontrollikäynneillä, että ei se auta, ei minua masenna kun vaan väsyttää jatkuvasti.
Kävin lääkärissä viime keväänä ja halusin päästä uniapneatesteihin sulkeakseni sen pois ja sieltä se diagnoosi sitten pamahti. Se testataan sellaisella kontrollilaitteella jossa asetetaan pari anturia rintakehälle yön ajaksi ja pidetään unipäiväkirjaa siltä yöltä. Hoidoksi sain CPAP-laitteen, joka pitää hengitystiet avoimina nukkuessani ja viikon parin jälkeen huomasin muistini parantuneen huomattavasti, syksyllä pystyin aloittamaan opinnot yliopistossa ja nyt jaksan taas touhuta kuten 15-vuotiaana. Väsymyksestä ei tietoakaan.
Uniapnea, toisin kuin usein kuvitellaan, voi tulla myös laihoille, nuorille, lapsille, vauvoille, miehille ja naisille. Se siis ei ole ylipainoisten, keski-ikäisten miesten sairaus.
Itse ainakin sinun tapauksessasi tutkisin asian. Se on kuitenkin melko yleinen sairaus (jopa 15-20% suomalaisista sairastaa sitä tietämättään) ja oireina ovat juurikin tuo jatkuva väsymys sun muuta. Toki voi muustakin johtua mutta itse ainakin sulkisin tuon ensiksi pois.
Toivottavasti selviää mikä vaivaa!
Lisään vielä tuohon aiempaan, että minulla siis myös oli juuri noin, että heräämisen jälkeen jaksoin pari tuntia puuhastella jotain, sitten iski taas totaalinen väsymys. Ja sillä ei ollut merkitystä nukuinko 6h vai 14h, olin aina yhtä väsynyt syystä, että hengitys saattaa uniapneassa katketa jopa kymmenia kertoja tunnissa kerrallaan jopa minuutiksi. Itsellä oli noin 34 katkosta tunnissa ja keskimääräinen katkos reilun minuutin. Eli tunnin yöunen aikana olin hengittämättä suurimman osan ajasta. Tämä aiheuttaa vakavaa hapenpuutetta elimistössä, josta oireina ovat mm. muistin huononeminen, raajojen särky sekä verenpaineen nousu. Sanotaan, että yö uniapneassa vastaa elimistölle maratonin juoksemista ilman niitä hyviä puolia. Kroppa siis on käytännössä koko yön aktiivisessa tilassa, pulssi voi olla yli 120-130 koko yön ja verenpaine huitelee siellä 160+. Kuten arvata saattaa, tämä on todella rasittavaa elimistölle jo pelkästään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä. Masennus ei hellitä, lääkitys ei toimi. Yllätys, yllätys, masennukseni on vaikeassa vaiheessa nyt. Hakeuduin uudelleen terapiaan. Samalla kokeillaan uutta lääkettä. Asetin terapian tavoitteeksi kaksi vaihtoehtoa: joko kuntoudun työkykyiseksi tai jään sairaseläkkeelle (eläkeikään ei ole ihan hirveän pitkä aika). Psykiatri tuntui pitävän jälkimmäistä realistisempaa vaihtoehtona, kuten minäkin. Enää en jaksa pyristellä työelämässä. Kun olen töissä, kaikki voimani menee siinä. Vapaa-aikani kuluu töistä toipumiseen. Muuta en jaksa,vaikka kuinka yritän piristyä. Jotkut asiat tuottavat iloa, jos vain jaksaisi nähdä vaivaa.
Vierailija kirjoitti:
Älkää tarjotko liikuntaa ratkaisuna tähän, pliis. Lakatkaa jankkaamasta liikunnasta joka aiheessa!!!
Mutta kun se ihan oikeasti tuottaa mielihyvää niinä harvoina kertoina kun jaksan raahautua ulos kävelylle tai jumppaan. Tosin en ihan väkisin yritä itseäni pakottaakaan ulkoilemaan. Mutta jos joudun hoitamaan asioita, teen siinä sivussa kävelylenkin, pienen mutta tärkeän.
Minulla täysin sama tilanne, olen niin väsynyt jo tähän väsymykseenkin. Ihanaa saada kohtalotovereita..
Varsinkin jos tulee muita oireita, kannattaa herkästi mennä lääkäriin, jotta fyysisten sairauksien mahdollisuus voidaan poissulkea. Ei taida olla normaalia, että on koko ajan väsynyt, jos ei elä poikkauksellisen rasittavaa arkea.
Väsymys on eri asia kuin laiskuus. Jokainen voi itse testata, onko väsynyt vai laiska: jos jaksaa tehdä joitain tehtäviä (vaikkei huvittaisi), on laiska. Jos taas ei jaksa tehdä kivojakaan juttuja ja on entistä väsyneempi tehtävän jälkeen, kyse on väsymyksestä.
Minäkin tarjoaisin ADD mahdollisuuta. Itse tajusin minulla olevan sen vasta 36 vuotiaana, sain diagnoosin helposti. Diagnoosin kautta olen alkanut hahmottamaan itseäni paremmin, ja parin muunkin perheenjäsenen jatkuva rämpiminen elämässä sai selityksen (add vahvasti perinnöllinen).
Jotenkin vain pitää hyväksyä, että tällaista jatkuvaa suossa rämpimistä tämä tulee olemaan lopunelämääni. Ehdin ennen diagnoosia saamaan kaksi lastakin, eikä perheen vetäminen ainakaan vähennä uupumusta, varsinkaan kun puoliso sitten sairastui vaikeaan masennukseen...
Mutta joo, tärkeintä mitä olen oppinut viime vuosina, on olla armollinen ja hyvä itselleen. Pitää keskittyä enemmän niihin asioihin, mitä on saanut aikaiseksi, kuin niihin, jotka kasaantuvat tekemättöminä jonnekin mielensopukoihin. Ei pidä verrata itseään muihin. Ottaa ilo irti niistä ihanista energisistä flow hetkistä. Ja joskus lääkityskin auttaa ainakin hetkittäin.
Mutta tärkeintä on olla itselleen hyvä. Toivottavasti saat jotain tukea jostakin.
Vierailija kirjoitti:
Olen introvertti. Oman tilan tarpeeni on suuri ja koen, että joudun sitä jatkuvasti selittelemään muille. Syyllisyys on minulle hyvinkin tuttua, miltei jokapäiväista ja se on kamalinta ikinä. Olen useaan otteeseen joutunut torjumaan ihmisiä, jotka ovat yrittäneet tulla liian lähelle, eli toisin sanoen ovat halunneet olla kavereita kanssani. En tahdo päästää ihmisiä lähelleni, koska koen, että mukana tulee aina tietynlainen vastuu, mutta myös sen takia, ettei minun tarvitse kokea yhtään enempää syyllisyyttä. Toisaalta en kyllä edes kaipaa enempää läheisiä ihmissuhteita. Minulla on muutama ystävä, jotka usein tuntuvat vähän riippakiviltä, vaikka heistä pidänkin.
Olen huomannut, että jos joudun sosialisoimaan liikaa, menen nopeasti ylivirittyneeseen tilaan, jolloin alan saamaan kunnolla fyysisiä oireita. Sydämeni hakkaa, vatsaan sattuu, haukon henkeä eli käyn ylikierroksilla. Hertken päästä romahdan uupuneena täysin pohjamutiin ja masennun. Pyrin toki huolehtimaan, että saan mahdollisimman paljon omaa aikaa, mutta aina se ei ole mahdollista. Edellä kuvattu tapahtumasarja tapahtui opiskeluihin liittyvän työharjoittelun aikana, jonka jälkeen olin aivan loppu.
Mietin kuitenkin joskus, että voiko oman tilan tarpeeni johtua enimmäkseen sosiaalisten tilanteiden pelosta/jännittämisestä? Kun olen yksin kotona, koen usein kaipaavani jotakin. En suoranaisesti ihmisten seuraan, mutta jotakin muuta kuitenkin kuin ainaista yksinään kotona möllöttämistä. Olen testannut tätä, kokeilemalla muutamia harrastuksia, mutta ne ovat olleet vain pakkopullaa, enkä ole saanut niistä muuta kuin lisää stressiä.
T. 4
Jos haluat jotain helppoa tekemistä itsellesi yksin möllöttämisen lisäksi, olisiko jonkun helpon lemmikin ottamisessa mitään ideaa? Esim. joku marsu, hamsteri, gerbiili....
Saisit jotain mukavaa puuhaa, mutta lemmikin kanssa ei tarvitse olla kuitenkaan niin sosiaalinen kuin toisten ihmisten kanssa.
Mulla on ollut samoja tuntemuksia, oikeastaan koko teini-iän ja varhaisaikuisuuden. Oli kivat kaverit, harrastukset ja opiskelupaikka, työtkin ihan mukavia kun pääsi paikalle - mutta kotoa lähteminen oli (on edelleen osittain) aina hitonmoisen työn takana.
Oon päätellyt sen johtuvan ihan luonteestani, olen aika herkkä, introverttikin kai, viihdyn hyvin kotosalla ja "mukavissa oloissa".
Nyt kun on lapsia ja sitä myötä enemmän velvollisuuksia, elämä tuntuu fyysisesti raskaammalta mutta henkisesti huomattavasti kevyemmältä. On niin paljon asioita jotka on vain pakko hoitaa, ei voi jäädä miettimään jaksaisko sitä nyt tai miltä tää musta oikeestaan tuntuu... Sekin taitaa vaikuttaa että pääsin oman alan töihin ja koen oikeasti olevani hyödyksi muille ihmisille päivittäin (olen opettaja). Jonkinlainen merkityksen tunne se kai on, en elä vain itseäni varten.
Ja en nyt ehdota aloittajalle ratkaisuksi lastenhankintaa tai lisää tekemistä, vaan koitan tsempata. Toi tunne voi mennä ohi ihan itsestään ajan kanssa!