Yksilapsiset! Tuliko teille kauhea hinku hankkia toinenkin lapsi??!

että kun tulee koulusta kotiin, on äiti vauvan kanssa kotona odottamassa. Äkkiä vauvantekoon siitä! No juu, se mies tarttis tietysti löytää...

Esikoinen nyt 2v4kk ja haaveilen toisesta<3

Olen sanonut kavereille, että jos saamme lapsia, niin 1 olisi ihan ok meille. Kaikki kaverit on heti alkaneet haukkumaan, että siitä lapsesta tulee lellitty... jne

Ja kun esikoinen syntyi, olin entistä varmempi. En todellakaan osannut kuvitella haluavani enempää lapsia. Vauva-aika ei ollut vaikea, mutten kuitenkaan erityisesti nauttinut siitä. Olin tyytyväinen kun lapsi kasvoi taaperoksi.



Sitten kun esikoinen lähestyi kahden vuoden ikää, tuli tunne, että " jotain puuttuu" ja syntyi lisäksi halu saada esikoiselle sisarus. (itse kolmelapsisesta perheestä)

No, kun esikoinen täytti 2v10kk, syntyi sitten perheen täydennykseksi KAKSOSTYTÖT :o))



Eli alunperin yksilapsisesta perheestä tuli kertaheitolla kolmelapsinen perhe! Onhan se rankkaa varsinkin kun on nuo kaksosvauvat, mutta olen heistä kaikista kuitenkin onnellinen ;o)

Liian pienellä ikäerolla ei kuitenkaan kannata tehdä jos pelkää ettei jaksa. Noin kolmen vuoden ikäero on just passeli, ei liikaa väliä eikä liian vähän.

että ehdottomasti yksi on raja, työ ja siisti koti jne.



No, nyt on kaksi kahden vuoden ikäerolla. Työ ja koti on kuitenkin sivuseikkoja ja kaaos tilapäinen.

En halunnut lapsia alunperinkään, joten ehdottomasti en halua lapsia lisää.

Tietysti ajatus on nyt tämä, mutta mitä tapahtuu 10 vuoden päästä? Melko varmasti mieli ei muutu (olemme miehen kanssa nyt niin vahvasti samaa mieltä, ja mies tuskin haluaa 50v. kynnyksellä isäksi).



Yhdestä lapsesta ei tule sen lellitympää kuin sisaruksellisestakaan. Se seikka on kiinni vanhemmista, ei lasten lukumäärästä.

saas nähdä koska toi mies suostuu

Nyt yli 10 vuotta myöhemmin koin elämäntilanteeni sellaiseksi että tähän uskaltaa vielä yrittää toista lasta.

Nyt esikoinen 14v ja toinen 2v.



Ja mukavaa on ollut, on saanut tavallaan olla kaksi kertaa esikoisen odottaja, ja nauttia jokaisesta lapsesta ihan täysin yksilönä eikä toinen mennyt " siina sivussa" .

Ajattelin, että ehdin vielä saada lapsen ja jatkaa siten kotona oloa, kunhan valmistun ammattiini. Ilmoittauduin heti kouluun ja pyysin, että saisin suorittaa opinnon loppuun.

No valmistuin 1,5 vuotta sitten ja nyt olen vasta raskaana.

Että tässä on ehtinyt valmistua ja kotihoidontukikin loppui jo aikapäiviä sitten ja jouduin töihin ja vieläpä aloittamaan uuden ammatin opinnot.



Mulle tuli niin kauhea lapsentekovimma, että olen viimeiset 2 vuotta itkenyt ja raivonnut vaan kun ei tärpännyt.

Tosin meille syntyi vain yksi tyttö ja sekin lopulta melkein 3,5 vuoden ikäerolla isoveliinsä ;) Olin ajatellut pidempääkin ikäeroa, mutta emme malttaneet enää odotella, ja hyvä toisaalta niin.

Edelleen olen täysin varma, että esikoisemme olisi taatusti ollut ihan yhtä onnellinen ja empaattinen jne. kuin nytkin, vaikka hänestä ei isoveliä olisi tullutkaan. Se on aika paljon vanhempien omasta asenteestakin kiinni, miten lapsi ainokaisen asemansa kokee. Aikuisena toki moni saattaa kaivata sisaruksia rinnalleen, mutta ei sentään sen takia kenenkään pidä lähteä toimimaan sydäntään ja järkeään vastaan. Lähtökohtaisesti minusta jokaisella lapsella on oikeus syntyä omana, arvokkaana itsenään, eikä pelkästän esim. pikkusiskona/veljenä saati parisuhteen paikkaajana... Niistäkin kun välillä kuulee :-/

Sen myönnän, ettei pikkusisko olekaan vastoin odotuksiani ollut esikoisellemme niinkään riesa kuin rikkaus ja että elämä kahden lapsen kanssa on yllättänyt positiiviesti! Ja että meistä tuntuu nyt taas yhtä vahvasti kuin ennen pikkukakkosta, että meidän perhe on nyt tässä :) Nähtäväksi jää, muuttuko mieli vielä - en usko, mutta mitään en enää vanno. Vauvakuumeesta on tullut nyt krooninen, mutta se on ihan eri asia kuin isomman perheen äitiydestä haaveileminen...

8:

Minä olin ennen esikoista varma, että yksi riittää. Ja kun esikoinen syntyi, olin entistä varmempi. En todellakaan osannut kuvitella haluavani enempää lapsia. Vauva-aika ei ollut vaikea, mutten kuitenkaan erityisesti nauttinut siitä. Olin tyytyväinen kun lapsi kasvoi taaperoksi. Sitten kun esikoinen lähestyi kahden vuoden ikää, tuli tunne, että " jotain puuttuu"

Esikoinen on jo 8v. Yksi raskas keskenmeno oli pari vuotta sitten. Toisaalta haluis hieveesti vauvan ja toisaalta tuntuu et on jo ihan mummuiässä.....