Oletko tavallinen?

Saa myös perustella!

Ne jotka tuntevat olevansa erilaisia ovat yleensä niitä joukkoon sekoittavia.

En vaan kuulu joukkoon missään, vaikka minut sinne hyväksyttäisiinkin niin tunnen silti oloni ulkopuoliseksi.

Puuttui se vaihtoehto, jonka olisin valinnut. Erilainen hyvällä ja huonolla tavalla. Huonolla tavalla erään vaivan takia, mutta hyvällä tavalla esimeriksi siten, että olen harkitsevampi, luotettavampi ja avuliaampi kuin ihmiset yleensä. Minulle oikeudenmukaisuus merkitsee paljon enemmän kuin ihmisille yleensä, enkä tyrmää ihmisten mielipiteitä vain siksi, että en pidä kyseisestä henkilöstä. 

Hahahah... Olen outolintu etenkin huumorini suhteen :p Ja se on myös sanottu minulle...

Kuulun vähemmistöön vähemmistön sisällä olevassa vähemmistössä :D aika usein siis olo on ulkopuolinen.

Olen erilainen huonolla tavalla. Se tapa ei millään tavalla välity muille ihmisille, koska se tapa on syrjäänvetäytyvyys ja haluttomuus kommunikoida mitään kenenkään kanssa. Ainoat sosiaaliset tilanteet on tyyliä kaupan kassa, joka ei odota enempää kuin tervehdyksen ja kiitoksen (tai ei välttämättä odota edes niitä), ja siinä ei ole ongelmia.

Vierailija kirjoitti:

Puuttui se vaihtoehto, jonka olisin valinnut. Erilainen hyvällä ja huonolla tavalla. Huonolla tavalla erään vaivan takia, mutta hyvällä tavalla esimeriksi siten, että olen harkitsevampi, luotettavampi ja avuliaampi kuin ihmiset yleensä. Minulle oikeudenmukaisuus merkitsee paljon enemmän kuin ihmisille yleensä, enkä tyrmää ihmisten mielipiteitä vain siksi, että en pidä kyseisestä henkilöstä. 

Okei. Olisinpa älynnyt tuon vaihtoehdon lisätä! Ap.

Olen tuntenut itseni erilaiseksi siitä lähtien kun aloitin koulun. Joku alemmuuskompleksi vain lähti käyntiin heti, kun jouduin sinne muiden joukkoon. Silloin en edes tiennyt syytä siihen, se vain tuli jostain. Toivoin aina, ettei muhun kiinnitettäisi mitään huomiota, mutta muita tuntui kiinnostavan kovasti, millaisia vaatteita pidin tai jos olin näpläillyt tukkaani jotenkin hassusti. Eli osoiteltiin ja naureskeltiin. Ei siinä uskaltanut enää tehdä mitään eikä käyttää uusia vaatteita, kun koko ajan muita kiinnosti niin hemmetisti.

Kun käyn jossain (kaupassa, kirjastossa...) eikä kukaan tuijota matkan aikana, tulee hyvä mieli. On ihanaa tuntea itsensä tavalliseksi. Jos taas joku katsoo vähänkin, niin pahoitan mieleni, tunnen itseni rumaksi friikiksi yms.

Ei ollut vaihtoehtoa, että erilainen sekä hyvässä että pahassa. Vastasin siis "ei hyvällä eikä huonolla tavalla". Pyrin kuitenkin sulautumaan massaan, koska en halua tuoda julki erilaisuuttani.

Nosto.

Koen olevani tosi tavallinen, vaikka toki jotain tapoja toimia ja ajatella hyvinkin erilailla kuin muut. Tavallisuudeksi ajattelen nimenomaan arjen.

Tavallinen tai erilainen, mitä eroa niillä loppujen lopuksi on jos isoa massaa katsoo? Ulkonäköasiatko sen ratkaisevat vai sisäiset? Jos menen vaikka lähimpään isoon ostoskeskukseen, niin hyvin harvoin siellä eteen tulee joku ihminen, jonka jotenkin erilaisena muistaisin vielä jälkeenpäin. Tai ylipäätään muistaisin. Tavallisia siellä minun mielestä ovat kaikki ainakin ulkoisesti.

Sisäisesti jokainen voi tuntea olevansa erilainen kuin muut, mutta se, onko hän kuitenkaan oikeasti "erilainen", on eri juttu. Tuossa joku kirjoitteli olevansa mielestään oikeudenmukaisempi, luotettavampi ja avuliaampi kuin muut, mutta avuliaita, luotettavia ja oikeudenmukaisia ihmisiä on hyvin hyvin paljon. Joten kyllä tämäkin tyyppi menee valitettavasti ihan tavallisten kastiin ja itsensä korostaminen niillä avuilla ei muilla mene läpi. Hän kuulostaa myös nuorelta ja aika vähän maailmaa nähneeltä, kun noin ihmisiä luokittelee. Mutta toisaalta ihan sama, jokainen tavallaan.

Itse luokittelen itseni tavalliseksi. Olen erityinen ehkä ystävilleni ja perheelleni, mutta muuten tavallista massaa, ja olen tyytyväinen asiasta.

Erilaiseksi kuin muut, huonolla tavalla. Miksikö? Paskaduuni, en ole koskaan kelvannut miehille, olen ruma ja tissitön nainen. Keskivaikea masennus ja kaksisuuntainen mielialahäiriö. Ajattelin aina nuorempana että en tiedä mitään niin hirveää kuin olla tavallinen. Nyt tiedän, hirveämpää on se kun ei ole EDES tavallinen vaan vielä alempiarvoinen. Nyt toivon että olisin edes tavallinen.

Vierailija kirjoitti:

Olen tuntenut itseni erilaiseksi siitä lähtien kun aloitin koulun. Joku alemmuuskompleksi vain lähti käyntiin heti, kun jouduin sinne muiden joukkoon. Silloin en edes tiennyt syytä siihen, se vain tuli jostain. Toivoin aina, ettei muhun kiinnitettäisi mitään huomiota, mutta muita tuntui kiinnostavan kovasti, millaisia vaatteita pidin tai jos olin näpläillyt tukkaani jotenkin hassusti. Eli osoiteltiin ja naureskeltiin. Ei siinä uskaltanut enää tehdä mitään eikä käyttää uusia vaatteita, kun koko ajan muita kiinnosti niin hemmetisti.

Kun käyn jossain (kaupassa, kirjastossa...) eikä kukaan tuijota matkan aikana, tulee hyvä mieli. On ihanaa tuntea itsensä tavalliseksi. Jos taas joku katsoo vähänkin, niin pahoitan mieleni, tunnen itseni rumaksi friikiksi yms.

Veikkaanpa, että kukaan ei pidä sinua erilaisena nykymaailmassa, mutta huono itsetuntosi vain pakottaa sinut niin ajattelemaan itsestäsi ja olet sen vanki.

Vierailija kirjoitti:

Erilaiseksi kuin muut, huonolla tavalla. Miksikö? Paskaduuni, en ole koskaan kelvannut miehille, olen ruma ja tissitön nainen. Keskivaikea masennus ja kaksisuuntainen mielialahäiriö. Ajattelin aina nuorempana että en tiedä mitään niin hirveää kuin olla tavallinen. Nyt tiedän, hirveämpää on se kun ei ole EDES tavallinen vaan vielä alempiarvoinen. Nyt toivon että olisin edes tavallinen.

Muistathan ottaa lääkkeesi!

Kaltaisiani ei ole Suomessa ainuttakaan. Ja tämä pelkästään negatiivisessa mielessä.