Kuinka suuri kynnys aloittaa seurustelu yh-vanhemman kanssa?
Aloittaisitko suhteen yh-vanhemman kanssa?
Voisitko tyytyä osaasi olla kakkosena puolison elämässä?
Jos haluat omia lapsia ja toisella on jo lapsiluku täynnä?
Ovatko yh-vanhemmat kuinka haluttuja parisuhde markkinoilla?
Kommentit (17)
Mun ikäisillä naisilla ja miehillä on yleensä lapsia, enkä äitinä haluaisi lapsetonta miestä, kun ne ei tätä lapsiasiaa ynmärrä tai vielä pahempaa, haluaisivat lapsia mun kanssa.
Eli näin nelikymppisenä lapsettomat ovat usein aika epäsuosittuja parisuhdemarkkinoilla muiden kuin lapsettoman vähemmistön keskuudessa.
Tätä olen miettinyt. Olen yh ja nuorin (16v.) enää kotona. En ole alkanut parisuhteeseen juurikin siitä syystä, että miehet ovat halunneet omia tai en ole valmis laittamaan ketään lasteni edelle. Tilanne sinänsä jo ok, kun lapset eivät ole minusta enää riippuvaisia, mutta seurustelun edetessä tulisi kuitenkin muutoksia esim. asumisjärjestelyissä ym. En jaksa yhtään sitä lasten ja kumppanin pakkotykkäämisestä tai nähdä, miten lapseni kokee itsensä syrjäytetyksi. Ehkä kun muutaa omilleen, niin sitten voisin seurustella.
Riippuu niin itsestä ja siitä yh:sta ja montako lasta esimerkiksi on, tai millainen on muu perhetilanne.
Kysyit kokemuksia/mielipiteitä, joten tässä minun: ihastuin erääseen mieheen, josta kävikin sitten ilmi , kylläkin ihan alkumetreillä, että hänellä on 4 lasta exänsä kanssa. Lapset olivat pääosin hänen luonaan, koska tutut koulut ja päiväkoti lähelllä, mutta toisinaan myös exällä, joka asui 1,5 h matkan päässä. (Eli ei ollut täys-yh). Tämä oli kuitenkin minulle se ratkaiseva tekijä, itse lapsettomana silloin, että en vain halunnut lähteä tuohon tilanteeseen, vaikka mies vaikutti muuten mainiolta.
En siis uskaltanut, ja tiesin, ettei minusta olisi siihen tuonkin kokoiseen perheeseen yhtäkkiä liittyväksi.
Onneksi kävi niin, koska sittemmin löysin uuden miehen ja tilanne ihan eri pohjalta ja sain prustettua perheen omaan tahtiini.
Not gonna happen. Ylijäämänaisiin en koske.
Kaikkihan on nykyään jo toisella kierroksella, paitsi minä. Kyllä voisin.
En ottaisi miestä, jolla lapsia, itselläni ei ole eikä tule.
Jos eroaisin niin pikkulapsiajan vain tapailisin enkä haluaisi mitään vakavaa. En ainakaan uutta lasta.
Kun lapset olisi isoja, haluaisin miehen jolla olisi myös lapset muuttaneet/ muuttamassa. Tuo siis ihanne.
Noihin soppiin en lähtisi ollenkaan lusikkaani panemaan. 3-4-5-draamat jääkööt sikseen!
Täysin riippuupi niistä lapsista ja siitä miten hyvin kumppanin elämässä edes on tilaa suhteelle, mutta ennen kaikkea lapsista. Niiden kanssa olisi myös luotava hyvä suhde, ja jos se ei onnistu niin en katso voivani lähteä toisten kotia pilaamaan. Monesti lapset eivät pysty jo valmiiksi tarpeeksi haastavassa tilanteessaan hyväksymään uutta aikuista ja luottamaan häneen. En halua olla kenenkään elämässä paha asia.
Monesti käy niinkin, että vaikka itse olen vähän jäyhänujo, hankalasti lähestyttävä ja vielä otan paineita siitä etten osaa lasten kanssa olla, ne onkin ne lapset jotka viattoman ja luottavaisen avoimesti hoitavat tilanteen. Ottavat aloitteellisesti kontaktia ja ovat valmiita pitämään minusta. Sellaiset lapset on ihania eivätkä minulle mikään haittatekijä. Erästäkään eksääni en lainkaan kaipaa, mutta hänen nyt kolmasluokkalaista poikaansa kyllä.
Vierailija kirjoitti:
Täysin riippuupi niistä lapsista ja siitä miten hyvin kumppanin elämässä edes on tilaa suhteelle, mutta ennen kaikkea lapsista. Niiden kanssa olisi myös luotava hyvä suhde, ja jos se ei onnistu niin en katso voivani lähteä toisten kotia pilaamaan. Monesti lapset eivät pysty jo valmiiksi tarpeeksi haastavassa tilanteessaan hyväksymään uutta aikuista ja luottamaan häneen. En halua olla kenenkään elämässä paha asia.
Monesti käy niinkin, että vaikka itse olen vähän jäyhänujo, hankalasti lähestyttävä ja vielä otan paineita siitä etten osaa lasten kanssa olla, ne onkin ne lapset jotka viattoman ja luottavaisen avoimesti hoitavat tilanteen. Ottavat aloitteellisesti kontaktia ja ovat valmiita pitämään minusta. Sellaiset lapset on ihania eivätkä minulle mikään haittatekijä. Erästäkään eksääni en lainkaan kaipaa, mutta hänen nyt kolmasluokkalaista poikaansa kyllä.
Siis kuinka monta yh-perhettä olet kolunnut läpi?
En muuttaisi koskaan yhteen yhärin kanssa, ja seksisuhteeseen heillä on varmaan liikaa aikatauluongelmia. Vähän ajanhukalta siis kuulostaa.
Mun mieheni oli mua 5v nuorempi lapseton menevä nuorimies kun tapasimme. Minulla 3 valmista lasta.
Olimme n 1,5v ystäviä ja sitten 2 viikossa tiesimme että vietämme loppuelämän yhdessä. Mies sanoi heti että hän haluaa koko paketin koska lapset ovat osa minua. Koskaan ei ole ollut tunnetta että mies olisi jotenkin ulkopuolinen perheessä vaikka toki alussa oli esikoispojan kanssa vähän sopeutumista. Erilaiset luonteet ja lojaalisuus omaa isää kohtaan oli vaikeat pojalle. Nyt mieheni on jo poikani lasten ihana rakastettu isoisä.
Kuherruskuukautemme vietimme oman talon raksalla, ainoa paikka missä olimme kahden:)
Vaatiihan se munaa mieheltä. Siksi häntä niin paljon arvostan ja rakastankin vielä yli 20v jälkeenkin
Voin munaani dipata, mutta en voi laittaa toisen lapsia prioriteettilistalle numero 1 elämässäni. Minullakin on elämä elettävänä.
Yh-naisena mielipiteeni on että aloitan seurustelun vain sellaisen miehen kanssa, jolla on jo lapset tehtynä ja vanhempia tai samanikäisiä kuin minulla tai sitten miehen kanssa joka ei halua lapsia tai ei saa niitä eikä halua alkaa isäksi minun lapsilleni, joilla on jo isä. En myöskään aio muuttaa yhteen seurustelukumppanini kanssa ainakaan ennen kuin molempien lapset ovat lähteneet kotoa.
Ihminen, joka ryhtyy isäksi tai äidiksi toisen isän tai äidin lapsille on todella törkeä ja jos lapsen biologinen vanhempi, jonka kanssa tämä seurustelee sen hyväksyy, niin hän on vierottaja.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Täysin riippuupi niistä lapsista ja siitä miten hyvin kumppanin elämässä edes on tilaa suhteelle, mutta ennen kaikkea lapsista. Niiden kanssa olisi myös luotava hyvä suhde, ja jos se ei onnistu niin en katso voivani lähteä toisten kotia pilaamaan. Monesti lapset eivät pysty jo valmiiksi tarpeeksi haastavassa tilanteessaan hyväksymään uutta aikuista ja luottamaan häneen. En halua olla kenenkään elämässä paha asia.
Monesti käy niinkin, että vaikka itse olen vähän jäyhänujo, hankalasti lähestyttävä ja vielä otan paineita siitä etten osaa lasten kanssa olla, ne onkin ne lapset jotka viattoman ja luottavaisen avoimesti hoitavat tilanteen. Ottavat aloitteellisesti kontaktia ja ovat valmiita pitämään minusta. Sellaiset lapset on ihania eivätkä minulle mikään haittatekijä. Erästäkään eksääni en lainkaan kaipaa, mutta hänen nyt kolmasluokkalaista poikaansa kyllä.
Siis kuinka monta yh-perhettä olet kolunnut läpi?
En yhtään. Kolmen lapsellisen kanssa olen seurustellut/yrittänyt seurustella, mutta olivat vuoroviikko- tai viikonloppuvanhempia. Kielenkäyttöni tuossa vähän heijastaa myös muihin tilanteisiin kuin seurusteluun liittyviä kokemuksiani muitten lapsiin tutustumisesta. Pahoittelut jos mielestäsi meni aiheen vierestä.
Meillä on uusperhe. Molemmilla on omia lapsia, yhteisiä ei ole eikä tule.
Me olemme ykkösiä toistemme elämässä. Tämä on ainut tapa saada uusperhe toimimaan, että parisuhde on tärkein. Toki lapsista huolehditaan ja heidän saatetaan aikuisiksi kunnialla, mutta loppupeleissä lapset ovat vain meillä lainassa.