Lue keskustelun säännöt.
sinkun yksinäisyys..
11.01.2018 |
Taas se tunne tuli. Lapset nukkuu ja mä olen ihan yksin. Päivät puuhaan kaikkea, että en tuntisi yksinäisyyttä. mutta illat ovat pahimpia.. Onneksi voi opiskella ja tehdä töitä ja sitten kaatua sänkyyn. Tämä aikuis-iän yksinäisyys on karmivaa.. Erosta (minä lähdin) jo 4-v ja nyt herää jo ajatus että olenko loppuelämäni yksin. Kaipaan kumppania ja tuntuu että se kaipuu vaan syvenee vaikka yritän järjellä ajatella asiaa. Miten mä selviin tän asian kanssa???? Jopa vastaantulevat pariskunnat saavat suistumaan mielen yksinäisyys ajatukseen...
Kerätään voimamme yksinäiset, onko teitä linjoilla? Onko helpottavia ajatuksia?
Niin ja minulla on hyvä työ ja ystäviä, ihanat lapset, että ulospäin minusta ei näe kuinka yksinäinen olen, aina aurinko paiataa jne.. mutta en kenellekkään ole jakanut tätä miten yksinäinen ja miten paljon kumppania kaipaankaan...
Kommentit (18)
En osaa nyt tällä hetkellä lohduttaa kun itsekin poden rankkaa sinkkuuden yksinäisyyttä tällä hetkellä. 3 vuotta sinkkuna ja nyt tää tunne on iskenyt ihan parin viime kk aikana. Herään aamulla ensimmäisenä ajatuksena se, että olen sinkku ja yksin.
Jep; on hyvä työpaikka ja työkaverit, muutama hyvä ystävä ja kaveri, harrastuksia... Silti... mikään ei tunnu enää miltään. En olisi uskonut että livun tähän olotilaan, koska 2 ekaa vuotta sinkkuna olin todella voimaantunut, kun uskalsin viimein lähteä pitkästä todella satuttavata suhteesta (ex oli sarjapettäjä joka ajatteli omistavansa minut) ja pärjäsin hyvin omillani.
En tiedä miten tästä... rupeanko minäkin sellaiseksi epätoivoiseksi sinkuksi joka hampaat irvessä etsii miestä jottai ei tarvitse olla yksin... Ei voi muuta kun toivoa ja luottaa että tämäkin olotila ja vaihe on ohimenevä!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kiitos sinulle joka vastasit! Miten tähän yksinäisyyteen tottuu..? Minusta tuntuu että tämä yksinäisyys vaan minulla kasvaa.. Nettideittejäkin olen kokeillut pari vuotta!! Sekin lannistaa kun ne deitit sitten loppuu.. En kyllä sovi kaikille eikä kaikki sovi mun mukaan.. Näen ympärilläni rakastuneita ihmisiä ja lesketkin löytää uuden nopeaan.. Mutta minä se jatkan yksin... Ap
Kiitos myös sinulle toinen vastaaja.
Minulla on myös sama kokemus.. Ensin liisin pilvissä erosta, mutta nyt.. Vaikka kaikki on hyvin niin aamuisin en jaksaisi nousta sängystä kun olen niin murtunut yksinäisyydestä. Ystäväni eivät todella tiedä tästä... Miten oppisin olemaan yksin, eikä tämä kuristava tunne jatkuisi enää...
Ap
Kyllähän noita miehiä ois teillekin. Pitäkää silmänne auki. Voi kolahtaa paikalle kun vähiten odotat. Se on menoa sitten. Ei kannata vaipua epätoivoon :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En tiedä. Sinulla Ap on kuitenkin hyvä pohja kun on töitä, lapset, hyviä ystäviä. Itselläni on onnekseni ystäviä ja muita läheisiä mutta ei tällä hetkellä töitä, eikä lapsia... Eläessäni en ole asunut ja jakanut kotiani kenenkään kanssa, jota olisin voinut kutsua kumppaniksi.
En valita, kyllä näinkin voi elää. Se mikä joskus loukkaa on se, että toisinaan tuntuu, että moni muu tuntuu tietävän, että miten minun pitäisi elää. - Kuitenkin arkeni ja välini läheisiini on puolin ja toisin hyvät ja lämpimät. - Mutta vinoilu siitä, että menee hyvä ihminen tällä tavoin sinkkuna hukkaan toisinaan vihlaisee aika pahasti. - ikäänkuin sitä useinkin tapaisi ja kohtaisi potenttiaalisia kumppaneita. Ja ymmärtävätkö heistäkään moni, mitä minusta saattaisi saada. (..)
En itse koe tai ole halunnut ajatella, että "oikea" ja/ tai jotenkin arvostettavampi elämäni alkaisi vasta jos -kuten toivon- vielä joskus kohtaan ja tapaan "Sen" jota voin kutsua kumppanikseni ja rakkaakseni. (Ja hän vastaavasti kokisi tai tuntisi jotain samansuuntaista minusta)
Alan olla "jo" niin vanha, että en tiedä kuinka kauan enää uskallan haaveilla ja toivoa saavani jälkikasvua. Sen sijaan kumppanin voinee löytää minkä ikäisenä tahansa.
Olipa mielenkiintoista lukea, että muutkin on olleet eron jälkeen voimaantuneita vaikka yksin, minäkin kolme vuotta ennenkuin aloin kaivata seurustelukaveria. Yritin löytää netistä, mutta ei vaan sopivaa tullut vastaan. Olin melkein aina töiden jälkeen ja viikonloppuisinkin yksin kotona. Mutta onneksi lähdin pikkujouluihin... koska sinä iltana ihan yllättäen, se kaipaamani mies oli siinä edessäni.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ap täällä.. Todellakin minulla ja meillä kaikilla on monta syytä kiitollisuuteen. Jospa tämä olisi vaan ohimenevä vaihe, että kaipailee näin kovin kumppania.. Ystäväni ei yhtään ymmärrä miksi haluaisin kumppanin, siksi en ole tästä asiasta hänelle puhunut.. Hän taitaa olla vielä eron jälkeisessä onnellisuuden kuplassa.. Toiveikkuutta toki on siitä että elämä järjestyy ja hyväähän se on jo nyt, mutta on niitä hetkiä että sinkkuus tuntuu elämänlaadussa.. Sinkut ja vauvan-toivojat tsemppiä!
Vaihtelu se on mikä virkistää. Ei kermavaahtoakaan arvosta jos sitä joka päivä syö. Sinkkuna on rauha mutta parisuhteessa vuoristorata eli ups and downs. Kun on toisessa, ei voi olla toisessa. Miehen saa kun sen oikeasti haluaa. Haluatko miehen sekoittamaan arkesi? Kas siinäpä kysymys.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sama täällä, jo vuosikausia yksin. Haaveet perheestä saa jo heittää romukoppaan, ja se oli kaikki, mitä elämältä halusin. Nyt en enää edes tiedä, mitä haluan. Haluanko enää edes miestä? Välillä haluan, välillä en, alkaa olla fiilikset vähän samapa tuo. Kun on ollut yksin kohta vuosikymmenen, siinähän se menee vaikka vuosisata, tai vuosituhatkin. Ikäiseni miehet alkavat olla jo vähän ylipainoisia ja raihnaisia ja nuoremmat haluavat perhettä. Kaikki on lässähtänyt, vaikka olen elänyt, niin kuin on oikealta tuntunut. Aiemmin olin ihan varma, että se oikea kyllä tulee vastaan. Ei ole auttanut etsiminen, eikä etsimättä jättäminen. Olen työtönkin vielä. Koulutusta on, harrastuksia ja ystäviä. Mitä päälle nelivitosella työttömällä sinkulla on elämässä odotettavana, onko mitään?
Hei ap.
Yksinäisyys on inhimillinen ja ymmärrettävä tunne, jota kokee hämmästyttävän moni. Riippumatta edes siitä, onko parisuhdetta tai ei.
Ajattelen kuitenkin, että mahdollisen tulevan parisuhteesikin kannalta sinun olisi tärkeä oppia ei vain sietämään yksinäisyyttä vaan myös luomaan siitä ja siinä omat voimavarasi. Toisen ihmisen kautta ei ole tervettä elää. Myös parisuhteessa kumpikin on vastuussa omasta elämästään ja onnellisuudestaan. Miten voit kasvattaa onnellisuuttasi jo nyt?
Olisiko sinun mahdollista lisätä itseilmaisuasi sopivalla luovalla harrastuksella? (Saatko lastenhoidon järjestymään tai ovatko he jo niin isoja että selviävät tunnin pari itsekseen). Moni ihminen löytää onnellisuuden luovasta ilmaisusta: saa purkaa tuntojaan ja ajatuksiaan ottamatta tavallaan toisia huomioon, ilmaisemaan nimenomaan aidosti itseään. Se voi olla musiikkia, kuvataiteita, tanssia, juoksua, mitä kellekin.
Toinen tekijä, jonka on todettu lisäävän elämän merkityksellisyyden kokemusta, on jonkinlainen vapaaehtoistyö. Kun ihminen antaa aikaansa ns itseään isomman tavoitteen eteen, siitä avautuu syvempi mielekkyyden tunne. Joku toimii eläinsuojelun parissa, toinen vaikkapa tukihenkilönä teinille, kolmas ryhtyy vanhukselle ystäväksi, neljäs ympäristöliikkeeseen jne. Pointti on se, että voi kokea suurta yhteyttä siihen päämäärään, jonka eteen antaa voimiaan ja aikaansa ja sitä kautta muihin ihmisiin. Hyvän tekeminen siis tekee hyvää paitsi kohteelle, myös tekijälle itselleen. Win-win. Mitä ajattelet tästä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vaihtelu se on mikä virkistää. Ei kermavaahtoakaan arvosta jos sitä joka päivä syö. Sinkkuna on rauha mutta parisuhteessa vuoristorata eli ups and downs. Kun on toisessa, ei voi olla toisessa. Miehen saa kun sen oikeasti haluaa. Haluatko miehen sekoittamaan arkesi? Kas siinäpä kysymys.
Kaikki eivät todellakaan saa miestä vaikka kuinka haluaisi.
T: 9 vuotta nettideiteillä, ei yhtäkään tapailusuhdetta koko 30v elämän aikana
Sellaista se vähän on, kun hankkii lapsia ja eroaa. Hankala löytää aikaa, jolloin ylläpitää sosiaalista elämää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
KirkkoSisko kirjoitti:
Hei ap.
Yksinäisyys on inhimillinen ja ymmärrettävä tunne, jota kokee hämmästyttävän moni. Riippumatta edes siitä, onko parisuhdetta tai ei.
Ajattelen kuitenkin, että mahdollisen tulevan parisuhteesikin kannalta sinun olisi tärkeä oppia ei vain sietämään yksinäisyyttä vaan myös luomaan siitä ja siinä omat voimavarasi. Toisen ihmisen kautta ei ole tervettä elää. Myös parisuhteessa kumpikin on vastuussa omasta elämästään ja onnellisuudestaan. Miten voit kasvattaa onnellisuuttasi jo nyt?Olisiko sinun mahdollista lisätä itseilmaisuasi sopivalla luovalla harrastuksella? (Saatko lastenhoidon järjestymään tai ovatko he jo niin isoja että selviävät tunnin pari itsekseen). Moni ihminen löytää onnellisuuden luovasta ilmaisusta: saa purkaa tuntojaan ja ajatuksiaan ottamatta tavallaan toisia huomioon, ilmaisemaan nimenomaan aidosti itseään. Se voi olla musiikkia, kuvataiteita, tanssia, juoksua, mitä kellekin.
Toinen tekijä, jonka on todettu lisäävän elämän merkityksellisyyden kokemusta, on jonkinlainen vapaaehtoistyö. Kun ihminen antaa aikaansa ns itseään isomman tavoitteen eteen, siitä avautuu syvempi mielekkyyden tunne. Joku toimii eläinsuojelun parissa, toinen vaikkapa tukihenkilönä teinille, kolmas ryhtyy vanhukselle ystäväksi, neljäs ympäristöliikkeeseen jne. Pointti on se, että voi kokea suurta yhteyttä siihen päämäärään, jonka eteen antaa voimiaan ja aikaansa ja sitä kautta muihin ihmisiin. Hyvän tekeminen siis tekee hyvää paitsi kohteelle, myös tekijälle itselleen. Win-win. Mitä ajattelet tästä?
En ole ap, mutta vastaan silti omalta osaltani.
En ole hakemassa toisen kautta elämistä ja pyrin toki lisäämään omaa onnellisuuttani omavoimaisesti. Olen vain tehnyt tilaa elämääni kumppania varten, mutta tuo tila pysyy tyhjänä. Aiemmin minulle sanottiin, etten saa kumppania, koska elämäni on liian täynnä, ja se olikin hyvin täynnä. Raivasin siis tilaa. Minulle on sanottu myös, etten etsi tarpeeksi ja sitten kun etsin, sanotaan, että lakkaa etsimästä, oikea tulee kun vähiten odotat. Tuntuu, että teen niin tai näin, aina muka teen jotain väärin. Jos on profiili netissä, se on väärin, jos ei ole, sekin on väärin.
Luovia itseilmaisullisia juttuja teen jo. Näistä tosin osa on välillä tauolla sairastelun ja henkilökemiajuttujenkin vuoksi, mutta muuten luovuus on mahdollisuuksien mukaan käytössä kyllä. Vapaaehtoistyötä olen tehnyt paljonkin, mutta kokemukset ovat ikävä kyllä huonoja. Niihin liittyy paljon hyväksikäyttöä. Siitä huolimatta tavallaan kyllä nytkin teen eräänlaista vapaaehtoistyötä. Silti tuntuu, että elämä on melko tyhjää, yksinäistä ja merkityksetöntä tällä hetkellä.
Sinkku, sink = single incomes no kids
Sä et ole yksin. Et vaan osaa arvostaa sitä mitä sulla on.
Vierailija kirjoitti:
Vaihtelu se on mikä virkistää. Ei kermavaahtoakaan arvosta jos sitä joka päivä syö. Sinkkuna on rauha mutta parisuhteessa vuoristorata eli ups and downs. Kun on toisessa, ei voi olla toisessa. Miehen saa kun sen oikeasti haluaa. Haluatko miehen sekoittamaan arkesi? Kas siinäpä kysymys.
ei ole pakko asua yhdessä.
Tähän tottuu. Mulla ei edes ole työtä, ystäviä/kavereita. Ihanat lapset onneksi on, toinen on laitoksessa, eli tavataan vain viikonloppuisin ja toinen asuu omillaan, mutta kaukana.