Ero tuntuu mielettömän vaikealta
Ollaan siinä pisteessä, että on vain pakko erota. On niin isoja asioita, jotka lyövät kiilaa meidän välille.
Vieläkin on hetkittäin onnellinen ja hyvä olla, mutta huonoja hetkiä on paljon. Kaikki huono on paisunut niin valtavasti, että hyvinäkin hetkinä takaraivossa kummittelee vaikeudet.
Ollaan oltu yhdessä useita vuosia, erossa menettää muitakin läheiseksi tulleita ihmisiä. Ollaan rakennettu elämää siltä pohjalta, että yhdessä ollaan, piste. Erossa väistämättä tulee omaisuuskin jakautumaan niin, että toinen menettää kodin, toinen kesämökin. Rakkaita paikkoja kummatkin, molemmille.
Ahdistaa, kun ei haluaisi luopua yhtään mistään, ja toisaalta luopuisi mielellään kaikesta..
Ei vaan saada suhdetta enää toimimaan, sen tiedän. Mikäli tehtäisi kovasti töitä, saatettaisiin saada näennäisesti suhde toimimaan. Olen kuitenkin varma, että ajan saatossa ei enää jaksa yrittää ja palataan tähän tilanteeseen uudelleen.
Mistä ihmeestä saa sen voiman lähteä lopullisesti?
Kommentit (8)
Jatkan vielä (nro 1 ) että aikanaan, hiukan vaille kahdeksan vuotta sitten ero tuntui minusta aivan katastrofilta. Nyt ajattelen että se oli parasta mitä minulle on tapahtunut, ehkä jopa pelasti henkeni.
Olen päätöksen tehnytkin jo useamman kerran, päättänyt että nyt riitti.
Kuitenkin kun pahin tunnekuohu rauhoittuu, iskee katumus ja halu pitää vanhasta ja tutusta kiinni.
Pitäisi ostata/jaksaa pitää kiinni päätöksestä, ja pakokauhun hetkelläkin muistaa ettei ole vaihtoehtoja.
Vaikeaa.
Ap
Et ole aivan kypsä vielä. Kun itse aikanaan kypsyin, lähdin. Oli mökit, asunnot ja lapset. Siinä pisteessä olisin tyytynyt melkein päällä oleviin vaatteisiin, ei paljon mökit päätöksessä painaneet.
Minun käärinliinoissa ei ole taskuja. Mitään et saa mukaasi kun täältä lähdet. Laita lapulle 10 hyvää asiaa ja 10 huonoa asiaa elämässäsi. Jätä ne mökit ja hopeat pois siitä lapusta. Jos lapussasi on vain pelkkiä huonoja niin lähde jo tänään. Yksi ovi kiinni niin uusia ovia kyllä avautuu.
Jos taas lappu kallistuu hyvän puolelle, niin alappa miettiä oikeesti, kannattaako valittaa ja kannattaako oikeesti kasvaa aikuiseksi. Vaarana on, että jos tässä kohtaa eroat, niin susi voi tulla vastaan ja taas olet eroamassa.
Helppo tietysti näitä neuvoja on antaa, ittellä sama pohdinta voi olla jo huomenna. Mutta tänään lapussa 8 hyvää ja 4 huonoa. Näillä mennään.
Minäkin kun lähdin, olin siinä pisteessä, että olin valmis lähtemään pelkät vaatteet päälläni, kunhan vain pääsisin pois.
Oletteko olleet pariterapiassa ja puhuneet suunne puhtaaksi? Se kannattaa tehdä saman tien.
Samassa tilanteessa. Elämä suunniteltu valmiiksi ja nyt vaikeaa. Ei se ole helppoa luopua kaikesta, mihin on uskonut. Haluaa vain toivoa, että jospa huominen olisi taas parempi.
Ei olla oltu terapiassa. Uskoisin, ettei toinen osapuoli lähtisi terapiaan. Hän kyllä hyötyisi yksilöterapiastakin varmasti paljon. Hänellä on koko 40v elämänsä ajalta läpikäymättömiä tunteita, ei vaan osaa niitä tuntea, työntää vaan sivuun.
Hänen on mahdotonta ymmärtää mun halua keskustella vaikeista asioista, koettaa selvittää.
Ap
Sanot että on pakko erota - ota tukea siitä ajatuksesta että vaihtoehtoja ei ole. Niin et jää jossittelemaan. Se on kaikista pahinta.
Ja aika parantaa haavat, niin se vain on. Älä pitkitä tilannetta vaan repäise itsesi irti.