En enää kestä masentunutta ystävääni

Joskus vaan on pakko ottaa etäisyyttä. Kerro rehellisesti ystävälle tilanteestasi.

Mikset voi sanoa, että haluaisit jutella jostain muusta? Vihaan tuollaisia, jotka eivät anna toiselle mahdollisuutta korjata toimintaansa ja sitten yllärinä laittavat välit poikki

Ankkuri pois tai uppoat itsekin. Oma terveys tulee ensin, sitten muut.

Semmoista tietty voit yrittää, että sovit tapaamiset niin, että se sisältää toimintaa, joka auttaa sinua. Eli jos sun mielialaan esim. vaikuttaa positiivisesti livemusiikin kuuntelu, niin menette keikalle. Musiikin päälle ei viitsi koko aika puhua negatiivisiakaan. Tai jos sua auttaa uiminen, niin sovit treffit uimahalliin (siellä ei tarvi koko aika jutellakaan, kun polskii menemään, voitte mennä vaikka jollekin ohjatulle tunnille). Tai sitten jos kiinnostaa taide, niin menette jonnekin taidenäyttelyyn. Joku modernin taiteen vaikka, missä on hyvin erilaisia taideteoksia, joita ehkä saa kokeilla/koskea/mennä osaksi. Mutta jos ei tuokaan auta, niin sitten ota etäisyyttä ja olette uudestaan yhteyksissä kun molempien vointi parempi. 

Vierailija kirjoitti:

Mikset voi sanoa, että haluaisit jutella jostain muusta? Vihaan tuollaisia, jotka eivät anna toiselle mahdollisuutta korjata toimintaansa ja sitten yllärinä laittavat välit poikki

Tuskin Ap mitään ylläreitä on tekemässä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mikset voi sanoa, että haluaisit jutella jostain muusta? Vihaan tuollaisia, jotka eivät anna toiselle mahdollisuutta korjata toimintaansa ja sitten yllärinä laittavat välit poikki

Tuskin Ap mitään ylläreitä on tekemässä.

Ap:han sanoi, että tulee olemaan ylläri kaverille, ettei jaksa tämän seuraa enää ollenkaan, koska on antanut ymmärtää, että heidän välillään on kaikki jees.

Ymmärrän sinua. Masentunut sairastuttaa helposti myös läheisiä. Itsellä keskivaikeaa masennusta sairastava läheinen joka ei ota kaikkea tarpeellista apua vastaan eikä noudata saamiaan hoito-ohjeita. Olo ei sitten muutu edes sitä vähää mitä mahdollisesti voisi. Olen auttanut, ymmärtänyt ja yrittänyt auttaa parhaani mukaan ja soimannut tseäni kun en pysty auttamaan ja väsyn lisäksi tästä kaikesta ja kärsin hänen puolestaan ja vuoksi.

Siitä on nyt jo aikaa kun ymmärsin että jos itsekin voin huonosti niin ei minusta ole muille avuksi ja tueksi eli minun pitää ja minulla on kuitenkin oikeus tuntea mielihyvää ja tehdä kivoja juttuja ei olla pelkästään toisen tuki.

Olen pakottanut itseni ottamaan etäisyyttä läheiseen ja olen huomannut että näen hänen tilanteensa nyt selvemmin kuin ennen ja tiedän että voin olla tukena mutta minä en voi häntä parantaa vaikka mitä tekisin.

Mutta ap.harvenna ystäväsi tapaamisia siihen sinulla on oikeus ja jos muu ei auta niin sano hänelle asiasta. Kenenkään ei pidä joutua koko ajan kuuntelemaan kaikkea negatiivistä .ei edes masentuneelta.

Sopikaa säännöt. Esim. että kun tapaatte kumpikin saa valittaa vuorotellen 15 minuuttia sydämensä kyllyydestä mutta sen jälkeen pitää loppuaika yrittää puhua positiivisista/neutraaleista asioista. Vähän jäykkää kanssakäymistä mutta olisi kai se parempi kuin menettää kaveri kokonaan.

Joku tuolla ehdotti "toimintatreffejä" - näin itse masentuneena suosittelen lämpimästi! Kävelylle, uimaan, taidenäyttelyyn, musiikkia kuuntelemaan. Jos kieltäytyy, niin ei voi mitään. 

Asiasta on vaikea sanoa suoraan koska en edes tiedä, että mitä hänelle varsinaisesti sanoisin. Puhutaan me paljon muustakin kuin hänen masennuksestaan mutta hän näkee kaiken niiden mustien masennuslinssien läpi. Se on raskainta. Eli vaikka puhutaan jostain kivasta ja kepeästä aiheesta niin asenne siihenkin on todella negatiivinen. Raskaan tilanteesta tekee myös se että ystäväni on ollut kroonisesti masentunut koko aikuisikänsä. Tuskin tulee siis edes parantumaan. Lisäksi huomaan että häntä myös silmin nähden harmittaa jos minulla menee paremmin. Tätäkään en jaksa. Haluaisin ottaa etäisyyttä ja hiljalleen kasvaa hänestä erilleen, mutta siitäkin tulee vähän huono omatunto.. Tuntuu vaan, ettei meillä juuri ole edes mitåän yhteistä.

Mulla oli myös ystävä joka oli jumittunut kokemiinsa vääryyksiin ja niitä sitten vatvottiin ja veivattiin useita vuosia. Hänellä oli jotenkin sellainen elämänasenne että jos se ja se ihminen pyytäisi anteeksi jne tai olisi rahaa mennä oikeuteen setvimään vääryyksiä elämä olisi hänellä paremmin. Omia ajatus malleja ei voinut muuttaa,neljän seinän sisälle jämähtäminen pahensi menneitten vatvomista. Hän ei halunnut lähteä leffaan, teatteriin, kahville,tai ylipäätänsä mihinkään. Hän halusi että hänen luona vieraillaan ja mykkä vieras voisi taas kerran kuunnella samat stoorit. En vaan jaksanut enää sitä uhriutumista, mielestäni masentuneelle on joku vastuu omasta olostaan.

Masentuneet ovat itsekeskeisiä ja kenelläkään muulla ei mene niin huonosti kuin heillä. Itse sairastuin vakavasti ja kävin juttelemassa terapiassa jonka itse maksoin. Myöhemmin lähdin toteuttamaan kauan haaveilemani matkan. Masentunut ystäväni oli todella nega kun lähdin reissuun. Hän oli kateellinen,ehkä,en tiedä, hän itse sulkeutui kotiinsa ja ei halunnut apua. Hän halusi velloa päänsisäisissä rajoitteissaan ja kun olisi pitänyt lähteä johonkin niin aina oli selitys kaikkeen miksi ei voi lähteä. Katkaisin välit

10 oli siis Ap. Ja jatkan vielä että tämä on varmaan vähän sama kuin että narkkari yrittäis päästä eroon huumeista. Hänen pitäisi täysin irrottautua narkkarikavereista jotta he eivät vie häntä takaisin siihen samaan paskaan. Miten voi päästä eroon omasta masennuksesta jos ystävä vetää koko ajan uudestaan siihen samaan suohon juuri kun oli itse päässyt selvemmille vesille?

Ap

Jos tällä palstalla on joku masentunut ja selvinnyt siitä niin voisiko valottaa masennusta että miksi masentunut ei halua apua? Ei terapiaa? Ei lääkitystä?

Tuttu helvetti on parempi kuin tuntematon taivas. Mukavuuden halu. Masennuksesta on tullut kuin "rakas ystävä" josta on vaikea päästää irti.

Vierailija kirjoitti:

Jos tällä palstalla on joku masentunut ja selvinnyt siitä niin voisiko valottaa masennusta että miksi masentunut ei halua apua? Ei terapiaa? Ei lääkitystä?

Ei vain jaksa enää. En halua, että vähäiset voimavarani menevät hoitotahojen kanssa tappeluun, kun lähetetään aina paikasta toiseen ja kukaan ei halua hoitaa. Lääkitysten sivuoireet ovat kauheat enkä enää jaksa niitä varsinkin kun lääkkeillä ei ole muuta vaikutusta. Terapiaa varten pitäisi saada ensin lausunto, stressata että lausunto hyväksytään ja sitten etsiä sopiva terapiasuuntaus, sopiva terapeutti, sumplia aikataulut ja löytää jostain vielä ylimääräistä rahaa siihen

Lyhyesti: Ei vain riitä jaksaminen enkä saa sitä lisää mistään

Vierailija kirjoitti:

Jos tällä palstalla on joku masentunut ja selvinnyt siitä niin voisiko valottaa masennusta että miksi masentunut ei halua apua? Ei terapiaa? Ei lääkitystä?

Varmaan koska ei usko niiden auttavan. Voi masentuneeltakin odottaa käytöstapoja, kuten että suhde olisi vastavuoroinen tai ettei hän olisi kateellinen. Itse masentuneisuudelle masentunut varmaan olisi jo tehnyt jotain jos osaisi. Itselläni masennus liittyy traumoihin ja jo muutama terapiakäynti auttoi kun sai käydä asioita jonkun kanssa läpi. Tuntui että voin jättää ne asiat taakseni, ne todellakin ovat ohi. Toki oli raskasta, suorastaan romahtelin aina kun olin puhunut niistä.

Vierailija kirjoitti:

Jos tällä palstalla on joku masentunut ja selvinnyt siitä niin voisiko valottaa masennusta että miksi masentunut ei halua apua? Ei terapiaa? Ei lääkitystä?

Minuus katoaa sairauteen. On niin kauan sairaana, että usko paranemiseen menee. Masentunut elää menneessä ja tulevassa, ei nykyhetkessä. Aivoissa junnaa jatkuvasti kaikki, mikä on mennyt pieleen, mitä on tehnyt väärin, sanonut väärin, elehtinyt, ilmeillyt väärin tai sitten pelko siitä, mitä tulee menemään pieleen, mitä tulee tekemään väärin tai sanoo, elehtii, ilmehtii väärin. Susta tulee täysin lamaantunut. Et enää edes tiedä, kuka olet kun koko persoona jumittuu lukemattomien pakonomaisten ajatusten keskelle. Elintila kapenee niin pieneksi, ettet pysty liikkumaan, et tekemään suunnitelmia. Jos yrität ottaa askelia eteenpäin, niitä askeliasi rajaa lukemattomat erilaiset tiukat ehdot. Jos täytä ehtoja, niin olet jo valmiiksi epäonnistunut. Heräät liian myöhään, et löydä vaatteita, jotka suojaavat ja tekevät normaaliksi, et osaa toimia oikein heti ensimmäisellä kerralla julkisilla paikoilla vaan herätä huomiota uudessa tilanteessa. Kun et täytä ehtoja, epäonnistut ja itsesyytökset valtaavat mielen. Olet paska, huono, kelvoton. Alkaa itkettää. Et halua puhua vieraalle ihmiselle, koska itku tekee sinusta ihmisraunion, josta näkee heti, ettet pääse ylös. Sinusta ei ole  mihinkään. Näet, että olet muiden silmissä jo menetetty tapaus. Kaikki muut olisivat nousseet sinua nopeammin tästä ylös. Et ole pakottanut itseäsi tarpeeksi. Jos pääset liikkeelle, jumahdat väsymyksestä. Näin aiheutat sen, että edistystä ei tapahdu. Jäät väsyneenä psyykkaamaan itseäsi, mutta samalla taas aiheutat sen, ettet pääse eteenpäin. Psyykkasit jälleen itseäsi liian kauan, joten olet menettänyt sen edistyksen, mitä olit saavuttanut. Olet mennyt taas taaksepäin. Olet alkupisteessä. Onko mitään mieltä lähteä ulos kotoa. Jäät kellumaan tietynlaisessa rauhoittavassa sumussa. Kun olet poissa silmistä, kaukana ihmisistä, jotka reagoivat sairauteesi, voit unohtaa, että olet täysin viallinen ja inhottava ihminen, josta ei ole mihinkään. 

Menetin vanhempani äkillisesti hirvikolarissa. Olin sumussa pitkään ja järjestin hautajaisia,tyhjensin asuntoa yms tein luopumistyötä koko ajan. Anoin vuorottelu vapaata ja matkustelin pahimman pimeyden aikaan. Ympäristön vaihdos ja uudet koetut ja nähdyt asiat helpottivat oloa vaikka suru kulkee edelleen mukana. Masentunut ystäväni ei reagoinut mitenkään kun viestitin kolarista ja myöhemmin fiiliksistä hautajaisten jälkeen. Kun palasin pidemmältä reissulta niin sain osakseni veetuilua ja piikittelyä matkastani. Ja siihen mennessä olin lukemattomat kerrat kuunnellut vuosia ongelmia asioista x ja y. Olin järkyttynyt että miten joku voi käyttäytyä noin!!! Kiitti mulle riitti. En ole ollut missään tekemisissä.

Mulla oli kand frendi joka masentunut pahasti. autoin kaikessa ja pidin seuraa jne. se vei voimiani aika lailla silloin. Mutta ollan tunnettu lapsesta asti ja hän on ollut aina todellinen ystävä. Parantui masennuksesta ja unohti minut täysin. Ei ollut enää aikaa minulle ja alkoi vähätellä tiettyjä asioita. Olin kyllä aika paskana silloin... No tämä masentu uudestaan ja heti otti yhteyttä. En vaan enää anna aikaani hänelle. Kärsikööt ja hakekoot tukea muualta.