Paluu hoitovapaan jälkeen - potkut edessä?
Olen ollut hoitovapaalla yhteensä 2-3 vuotta pätkissä (useampi lapsi tuli) ja nyt olen palaamassa takaisin vakkari työpaikkaani. Olen ollut töissä kyseisessä firmassa ennen äitiysvapaata 11 vuotta ja nyt töihin paluu ahdistaa!!
Työpaikalla on muuttunut ihan kaikki, johto, esimiehet, varmaan 65% kollegoista, sijainti jne jne. Yt-neuvotteluita on ollut jo kolmet ja minun työtehtäväy on jaettu vuosia sitten pois ja osa niidenkin tekijöistä on saanut kenkää.
Minulle ei siis ole mitään työtehtäviä ja olenkin ihan varma, että kenkää tulee ensimmäisenä työpäivänä.
Lisäksi työilmapiiri on muuttunut ihan hirveäksi (kuulemma) ja uus pomo on hmmm hyvin haastava luonne.
Miten tuonne edes uskaltaa mennä takaisin?
Yritin soitella etukäteen palustani uudelle pomolleni, mutta hän ei vastaa soittopyyntöihini joten kylmästi vaan joudun marssimaan ekana päivänä töihin.
Onko kenellekään ollut vastaavaa ja miten saan tsempattua itseni?
Kommentit (16)
Kahdessa vuodessa noin paljon muutoksia? Oliko sinulla kunnolla hommia ennen äitiyslomalle jäämistä, vai oliko työtehtäväsi jo silloin "turha"?
Mitä jos koitat vaikka päästä käymään työpaikalla ennen työn alkua? Tosin jos esimies ei vastaa soittopyyntöihin niin aika vaikeaa vaan pölähtää paikalle,( ilman lasta tietenkin), riippuu tosin työpaikasta, joissain on kulkukortit ja ovimiehet. Miten pomon pomo, onko sellaista? Jos ottaa häneen yhteyttä ja sanoo ettei esimies vastaa soittopyyntöihin, riskialtista että meneekö sillä hermot ennenkuin edes näet tyyppiä. Kyllä mielestäni työhön palaajalle tulisi kertoa mihin palaa ja mitä tekee.
Ootko sä hyvä töissäsi? Eli onko sun osaamisella käyttöä siellä? Totta kai työilmapiiri on muuttunut jos väki on vaihtunut, mutta ei sun kannata noista puheista välittää. Asia selviää kun menet töihin. Jos lähtö tulee, niin sulla juoksee palkka kuitenkin irtisanomisajan.
Tässä linkki työsuojelun sivuilta,siellä myös mitä tapahtuu paluun jälkeen, ei ole oikeutettu irtisanomaan vaan heidän on annettava vastaavaa työtä. http://www.tyosuojelu.fi/tyosuhde/muut-vapaat-tyosta/perhevapaat
Toivottavasti kuulut liittoon, kysy sieltä neuvoa. Äitiysvapaallakin olevan saa irtisanoa, jos työt ovat vähentyneet, mutta yt:t pitää silti pitää. Irtisanominen hoidetaan sitten ensimmäisenä työpäivänä. Jos et ole saanut mitään informaatiota siitä, että olet ollut yt_neuvottelujen piirissä, ei sinua voi heti irtisanoa.
Työnantaja on rikollinen jos irtisanoo sinut heti kun palaat.Syyllistyy syrjintään katso ytyn sivut https://www.yty.fi/Perhevapaat-p124
Työnantaja saattaa syyllistyä tasa-arvolain vastaiseen sukupuoleen perustuvaan syrjintään, jos perhevapaalta palaavan työntekijän aiempaa työtä tekee toinen henkilö ja työhön palaaja osoitetaan uuteen tehtävään. Syrjintää voi olla myös se, että työntekijän paluu aiempaan työhönsä ei ole mahdollista siksi, että hänen entiset tehtävänsä on jaettu useille henkilöille. Tasa-arvolain mukaan työnantaja ei saa johtaa työtä, jakaa työtehtäviä tai muutoin järjestää työoloja siten, että yksi tai useampi työntekijä joutuu muihin verrattuna epäedullisempaan asemaan sukupuolen perusteella.
Jos työnantajan todetaan syrjineen työntekijää tasa-arvolain vastaisesti, hänen on maksettava syrjitylle työtekijälle erityinen hyvitysmaksu. Sen suuruus on 3 240-16 210 euroa. Vakavimmissa tapauksissa työnantajan saatetaan todeta syyllistyneen myös rikoslaissa rangaistavaksi säädettyyn työsyrjintään. Rangaistus työsyrjinnästä on sakko tai korkeintaan kuusi kuukautta vankeutta.
Jos perhevapaalta palaavan työntekijän työsuhde päättyy siksi, että hänen työtehtävänsä on jaettu muille, voi kyseessä olla myös työsopimuslain vastainen työsuhteen päättyminen. Tällöin työntekijällä on oikeus saada vahingonkorvausta myös työsuhteen perusteettomasta päättymisestä. Korvauksen määrä vastaa 3-24 kuukauden palkkaa.
Pamin sivuilla perhevapaista ja irtisanomisista https://www.pam.fi/wiki/perhevapaita-kayttavan-irtisanominen.html
Tsemppiä töihin nyt kuitenkin, sinulla on vielä ehkä mahdollisuus että työtä on! terveisin siltä jota työttömyys odottaa kotihoidontuen jälkeen.
Ap jatkaa. Tein aiemmin asiantuntija tadolle ihan tärkeää hommaa ja osa niistä työtehtävistä on vielä jäljellä. Osa poistui kun organisaatiota ja toimintamalleja muutettiin.
Tein siis yksin työtehtäviä joiden hoitamiseen tarvittiin useampi sijainen. Nyt osa on vakinaistettu ja osa on saanut lähteä.
Kävin välillä töissä tässä välillä ja silloin tein "projektihommia" muutaman kuukauden ennenkuin jäin uudestaan äitiyslomalle. En saanut vanhoja tehtäviä silloin takaisin kun niitä hoiti jo silloin uusi vakituinen. Onko nyt ne työtehtävät joihin palaa nyt nuo projektitehtävät vai se virallinen toimenkuva?
Kyllä ymmärtäisin noista liittojen teksteistä että sinulle kuuluisi vakkarityösi mitä teit ennenkin tai sitten niitä vastaavia töitä samalla palkalla kuin ennen perhevapaita. Katso nuo pam ja yty sivujen linkit tai oman liittosi sivut että oikeasti tiedät oikeutesi.
Sijaisesi ei kuuluisi saada sinun töitäsi vakinaisesti vaan sinä palaat siihen työhön mitä teit. Jos sinun sijaistamiseen tarvittiin useampi henkilö olet tehnyt monen työt ennen perhelomia, kumma jos ei muka enää riitä töitä osaavalle työntekijälle!
Vierailija kirjoitti:
Työnantaja on rikollinen jos irtisanoo sinut heti kun palaat.Syyllistyy syrjintään katso ytyn sivut https://www.yty.fi/Perhevapaat-p124
Työnantaja saattaa syyllistyä tasa-arvolain vastaiseen sukupuoleen perustuvaan syrjintään, jos perhevapaalta palaavan työntekijän aiempaa työtä tekee toinen henkilö ja työhön palaaja osoitetaan uuteen tehtävään. Syrjintää voi olla myös se, että työntekijän paluu aiempaan työhönsä ei ole mahdollista siksi, että hänen entiset tehtävänsä on jaettu useille henkilöille. Tasa-arvolain mukaan työnantaja ei saa johtaa työtä, jakaa työtehtäviä tai muutoin järjestää työoloja siten, että yksi tai useampi työntekijä joutuu muihin verrattuna epäedullisempaan asemaan sukupuolen perusteella.Jos työnantajan todetaan syrjineen työntekijää tasa-arvolain vastaisesti, hänen on maksettava syrjitylle työtekijälle erityinen hyvitysmaksu. Sen suuruus on 3 240-16 210 euroa. Vakavimmissa tapauksissa työnantajan saatetaan todeta syyllistyneen myös rikoslaissa rangaistavaksi säädettyyn työsyrjintään. Rangaistus työsyrjinnästä on sakko tai korkeintaan kuusi kuukautta vankeutta.
Jos perhevapaalta palaavan työntekijän työsuhde päättyy siksi, että hänen työtehtävänsä on jaettu muille, voi kyseessä olla myös työsopimuslain vastainen työsuhteen päättyminen. Tällöin työntekijällä on oikeus saada vahingonkorvausta myös työsuhteen perusteettomasta päättymisestä. Korvauksen määrä vastaa 3-24 kuukauden palkkaa.
Taitaa olla työnantajia täällä alapeukuttamassa kun faktat saa negaa. Omien oikeuksien pitämisessä voi joutua hakea raastuvan kautta ja ymmärrän että kaikilla ei ole energiaa tai rahaa mooseen, lisäksi saa negatiivisen maineen vaikka työnantaja onkin se paskiainen
Kyllä tässä työllisyystilanteessa tilallesi on varmasti tullut osaavampia ja lapsettomia, jotka eivät ole poissa. Nyt on työnantajan markkinat. Kertoo paljon, että työnantaja ei edes vastaa viesteihisi. Hän ei halua sinua enää takaisin.
Kotona lorviessa on turvassa yt neuvotteluilta ja palkka/tuet juoksee tekemättä mitään. Nyt lain turvaama lorvimisesi alkaa olla ohi ja kohta työnantaja pääsee vihdoinkin eroon sinusta ja voi palkata jonkun joka oikeasti tekee töitä eikä lorvi vuosia kotona
Mikähän on työpaikka, missä pomo ei ole kiinnostunut työntekijästä?