En ymmärrä ihmisiä jotka esimerkiksi vuoden seurustelun jälkeen tekevät näin
Puhun tässä nyt lähisukulaisestani. 3kk seurustelua niin muutetaan yhteen, vietetään joulu yhdessä kummankin sukulaisten luona vieraillessa (tämä siis vuosi sitten). No nyt he ovat olleet noin 1v 3kk yhdessä, miettivät asunnonostoa ja ties mitä naimisiinmenoa. Puhuvat toisistaan "me", kaiken vapaa-aikansa ovat yhdessä, tekstailevat koko ajan. Sukulaiseni ei voi tulla jonnekin (esimerkiksi minun luo kahville) jos miesystävänsä ei pääse. Olen jopa suoraan monesti sanonut, että oletko seonnut, et voi hylätä omaa elämääsi ja alkaa elää vain miesystävän kanssa. Hän ei tajua.
Muu sukuni on täysin tämän lähisukulaiseni puolella: suorastaan kannustavat asunnonostoon ja muuhun. En ymmärrä, en todellakaan! He ilmeisesti pitävät tästä miesystävästä niin paljon. Minäkin pidän, vaikka hän mielestäni hieman ilkeä onkin.
Tämä sukulaiseni ei muusta puhukaan kuin miesystävästään. En edes tiedä, ovatko molemmat yhtä rakastuneita.
Hän väittää tietävänsä, että tulevat lopunelämäänsä olemaan yhdessä. Minua lähinnä ärsyttää. Sukulaiseni kuulostaa naiivilta. Ei vuoden seurustelun jälkeen voi edes sanoa noin.
Mitä mieltä olette? Tunnetteko tällaisia pareja myös? Vai olenko vain itse ilkeä?
Kommentit (48)
Symbioosivaihe meneillään... tuossa vaiheessa ei kyllä kannata tehdä kovin sitovia hankintoja.
Riippu tietty vähän iästäkin, mutta kyllä vuoden jälkeen jo kutakuinkin tietää.
Jokainen pari etenee omalla aikataulullaan. Olimme mieheni kanssa seurustelleet vuoden, kun rupesimme odottamaan esikoistamme. Nyt noista ajoista on jo 24 vuotta ja esikoinen on jo aikuinen ja saanut sisaruksiakin.
Hmh, kuulostaa minun parisuhteeltani. Tosin yhteinen asunto oli ostettu ja hääpäivä sovittu jo siinä vaiheessa kun oltiin tunnettu vuosi.
Hyvin menee edelleen. 10 v yhdessä ja kaksi pientä lasta.
Vierailija kirjoitti:
Riippu tietty vähän iästäkin, mutta kyllä vuoden jälkeen jo kutakuinkin tietää.
Tietää mitä? Että ovat loppuelämän yhdessä?
Me menimme vuoden kuluttua tapaamisesta naimisiin ja yhteiseloa on jatkunut reilu 20 v. Molemmille oli muutamassa kuukaudessa tapaamisesta selvää, että me kuulumme yhteen ja jatkamme yhdessä. Koskaan en ole katunut sitä.
No jaa.. tunnen joo, minä ja mieheni.
3 kk seurustelun jälkeen muutettiin yhteen. Mies laittoi silloin oman avioeronsa vireille. Vuoden päästä mentiin naimisiin. Asunto ostettiin seuraavan vuoden aikana.
Nyt ollaan isovanhempia, mies eläkkeellä.
Mikäs tässä.
Sanotaan, että rakkaus on sokeaa, mutta ihastumisen ja hullaantumisen vaiheessa taitaa kadota kaikkien muidenkin aistien toiminta. Mutta enpä minä ikisinkku paljoa nauvoja taida osata antaa. Itse olen ollut niin kauan sinkku, että välillä pelkään, että mitä kaikkea saattaisi tapahtua jos ihastuisin ja jos vielä "Se" ihastukseni kohdekin kokisi vähäistä enemmän vetoa minuun. Tällaista tunnetta tai tilannetta toisinaan huomaan kaipaavani tai toivovai omalle kohdalle, mutta jotenkin juuri nyt se tuntee melkein sopimattomalta.
Aijaha, teitä samanlaisia ja onnistuneita olikin jo monta! Ei olisi jotenkin uskonut. Mutta mukavaa
Ap
Elämää ei eletä pelkästään muita varten.
Mitä väliä? Ei sukulaisesi sun elämää elä vaan omaansa.
Mekin muutettiin ekoiltata treffeiltä yhteen ja ollaan oltu liki 20 vuotta kimpassa. Mutta siitä huolimatta ei ole ollut kyllä ikinä mikään ongelma reissata sukulaisiin yksin, jos toisella on vaikka työputki meneillään. Se tuossa on vähän oireellista.
Vierailija kirjoitti:
Mitä väliä? Ei sukulaisesi sun elämää elä vaan omaansa.
Joo, mutta minulle ei sitten tulla valittamaan kun ongelmia ilmaantuu, niin kuin teki exänsä kanssa. Tai siis, haluaisin että ongelmia ei tulisi, sillä auttaisin joka tapauksessa, mutta en halua niitä tulevan jos toinen on noin "riippuvainen" miesystävästään. Niin sittenhän maailmansa murtuu kun on vain hänen kanssaan elänyt vuodet ja varmasti ystävätkin vähän etääntynyt kun ei ikinä kaksin voi nähdä.
Että ei tämä minulle mitenkään kuulu, mutta en haluaisi sukulaiselleni mitään huonoa loppua tälle (josta monet sitten joutuu kärsimään)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä väliä? Ei sukulaisesi sun elämää elä vaan omaansa.
Joo, mutta minulle ei sitten tulla valittamaan kun ongelmia ilmaantuu, niin kuin teki exänsä kanssa.
Olet sinä kanssa yksi hölmöläinen. Ei mitään ymmärrystä erilaisia valintoja kohtaan. Sinulle saa siis valittaa vain, jos elää elämäänsä ihan samalla tavalla kuin sinä? No, jos sinä elät niin täydellisesti, niin miksi sinulle edes tulee ongelmia?
Siis onko teille todellakin ok, että kahdenkeskisiin tapaamisiin tulee miesystävä mukaan ja jos ei pääse, peruutetaan? Niinkö tekin teette? Mulla taitaa sitten olla omituinen ajatusmaailma.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä väliä? Ei sukulaisesi sun elämää elä vaan omaansa.
Joo, mutta minulle ei sitten tulla valittamaan kun ongelmia ilmaantuu, niin kuin teki exänsä kanssa.
Olet sinä kanssa yksi hölmöläinen. Ei mitään ymmärrystä erilaisia valintoja kohtaan. Sinulle saa siis valittaa vain, jos elää elämäänsä ihan samalla tavalla kuin sinä? No, jos sinä elät niin täydellisesti, niin miksi sinulle edes tulee ongelmia?
Et näköjään edes jaksanut lukea viestiäni loppuun..?
Vierailija kirjoitti:
Siis onko teille todellakin ok, että kahdenkeskisiin tapaamisiin tulee miesystävä mukaan ja jos ei pääse, peruutetaan? Niinkö tekin teette? Mulla taitaa sitten olla omituinen ajatusmaailma.
Ap
Taidat olla melko omistushaluinen tätä sukulaistasi kohtaan. Mikset hanki omaa elämää, omia kavereita niin ei muiden asiat vaivaisi niin paljon?
Vierailija kirjoitti:
No jaa.. tunnen joo, minä ja mieheni.
3 kk seurustelun jälkeen muutettiin yhteen. Mies laittoi silloin oman avioeronsa vireille. Vuoden päästä mentiin naimisiin. Asunto ostettiin seuraavan vuoden aikana.
Nyt ollaan isovanhempia, mies eläkkeellä.Mikäs tässä.
Eli miehesi on petturi. No aika surkean luuserin löysit
Kieltämättä liian nopeaa toimintaa.