Koska vanhempasi on sanonut sinulle rakastavasi sinua?

Ei ikinä. Kumpikaan heistä. 50+v

Ei kertaakaan kumpikaan.

N34

Kymmenen vuotta sitten. 24 olen nyt.

Sitä edellistä kertaa en muista olevan.

Ei kuulu tapoihin. Pohjanmaalta ollaan.

Ps. Ollaan erottu ja kaikki narsisteja, kiitos neuvoista etukäteen. Lasuja sataa.

Kuolinvuoteellaan.

Äiti oli enimmäkseen jo jossakin muualla, tajunnantaso heitteli, mutta enemmän poissa kuin täällä maan päällä. Oli pimeä marraskuinen ilta ja Hyksin syöpäklinikan yhdessä huoneessa oltiin, minä ja äiti 47v. Näytti kauniilta, kun kaupungin valot heijasteli alapuolella ja Lauttasaaren sillan valot.

Yhdessä kohtaa taputtelin äitiä poskille, hän selvästi ärtyi siitä, mutta oli pakko. Sanoin äidille, että rakastan ja äiti vastasi "niin minäkin sinua", niin että tuo viimeinen sana oli tuskin kuuluva kun haihtui taas jonnekin pois, rajan taa varmaan.

Se oli jotenkin epätodellinen tilanne koko ilta, kaunis ja samalla hirveän ruma, ei niin nuoren pitäisi vielä kuolla. Tarvitsisin varmaan terapiaa liittyen tähän syyllisyyteeni siitä, että läksin kotiin alkuyöstä kahden alle 4,5v lapseni luokse, koska aamuyöstä äiti sitten kuoli. Taas tulee itku, kun ajattelen että hän oli yksin astuessaan rajan yli, toivon vain että ei tajunnut yksin oloaan eikä ainakaan kärsinyt, lääkitys oli kyllä hirmu suurta.

Anteeksi äiti, ja hyvää joulua, ja syntymäpäivää, täyttäisit ensikuussa komeat 60v..

Ei meidän perheessä tuollaisia nynnyilyjä ole harrastettu.

Ei koskaan. 43 v.

Vierailija kirjoitti:

Ei kertaakaan kumpikaan.

N34

Sama ja myös nainen 34 vuotta

Ja 5 lisää, että olen kyllä hieman harmistunut hoitajille, jotka tuona iltana olivat työssä, koska eivät sanallakaan sanoneet, että voisi ehkä olla tarpeen jäädä siihen äidin vierelle, että viimeiset hetket todnäk käsillä.

Ammattilaiset tietävät merkit kuoleman lähestyessä kuten tuo tajunnan tason heittely, hidastunut syke jne. Ja äiti (ja äidin huone) haisi kalmalle, sisäelimet kuten maksa olivat prakanneet etäpesäkkeiden vuoksi.

Onpas jouluiset puheet, mutta tulipa vain mieleeni. Nyt sauna lämmin joten sinne rentoutumaan :)

-5-

Niin ja ap olen siis 42v.

-5/9-

Taitaa olla aika harvassa ne perheet Suomessa joissa sanotaan. Meillä ei ole sanottu kertaakaan. En edes omille lapsille sano, tuntuu niin luonnottomalta. Näytän välittämisen ja rakkauden mielummin halauksin ja suukoin kuin sanomalla. Itse en pidä amerikkalaisesta tyylistä sanoa "i love you" jokaisen puhelun päätteeksi. Se on jotenkin niin teennäistä suomalaisen korviin.

Ei koskaan. Ja tuskin se rakkautta olikaan, ennemmän velvollisuus pitää huoli ja pelko siitä mitä muutkin sanoo jos jättää lapset (enemmän) hunningolle..

N33

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei kertaakaan kumpikaan.

N34

Sama ja myös nainen 34 vuotta

Sama juttu, juuri täytin 35 vuotta. Ei myöskään ole halattu tms...

Jonkinlainen tunnevammainen olen ja parisuhteeni ovat olleet ihan kamalia, omasta syystäni suurimmaksi osaksi.

Omilleni kyllä sanon ja halataan myös luontevasti.

Ihme kyllä minulla on nykyään aviomies, joka on ollut kanssani ihailtavan pitkämielinen. Olen oppinut vasta nyt yli kolmejymppisenä, mitä se rakkaus, rakastaminen ja rakastettavana oleminen on.

Ei koskaan. Halailua omasta aloitteesta alle 10-vuotiaana. Ei muutoin.

N27

Ei koskaan, mutta osoittavat teoillaan; esim. jääkaapista löytyy aina mun lempivoita.

Äiti sanoo aina kun nähdään/puhutaan. Isä ei koskaan.

N17

Kumpikaan ei sanonut koskaan. Ei myöskään koskaan halattu, suukoteltu, pidetty sylissä. Kertaakaan ei ole sanottu, että olisin kaunis, ihana, tärkeä tms.

Tätä itkin pitkään.

N50+

Ei sanottu, ei pussattu eikä halailtu. Kalseeta oli, mutta milloinkas se äpäräkakara niin kovin rakas edes on. Tuli vain ja pilasi nuoren naisen elämän. Ja linja jatkuu; en ole vieläkään tavannut ketään, jolle olisin sanonut rakastavani. Luultavasti sellaista ei enää edes tule vastaan. Olen jo vanha räyskä.

Surullista. Te kenelle kukaan ei ole kyseistä lausetta sanonut, niin toivottavasti osaatte sen itse lapsillenne ja läheisillenne sanoa.

Vierailija kirjoitti:

Surullista. Te kenelle kukaan ei ole kyseistä lausetta sanonut, niin toivottavasti osaatte sen itse lapsillenne ja läheisillenne sanoa.

Kiitos! Sanon, siksi tuntuukin käsittämättömältä etteivät omani ole koskaan sanoneet!