En pidä todennäköisenä että työllistyisin enää koskaan tähän maahan
Takana loistava tulevaisuus. Toimin 15 vuotta duunarina ohjelmistosuunnittelun parissa mitä erilaisimmilla teknologioilla. Nyt olen ollut viitisen vuotta työttömänä, koko sen ajan töitä hakien. Vihdoin ja viimein on kirkastunut se, että hakeminen on turhaa, ja saa nyt osaltaan riittää. Olen aina pitänyt ammattitaitoni ajan tasalla ja pidän jatkossakin. Työnantajia ei kiinnosta.
Pohdin pitkään ja hartaasti yrityksen pystyyn pistämistä, olen aiemminkin toiminut yrittäjänä, mutta tässä tulee taas vastaan se, että olisi hyvä löytää niitä maksavia asiakkaitakin. Oman SWAT-analyysini pohjalta olen tullut siihen tulokseen, että tämä aika ei ole kypsä minkään oman osaamisen myymiselle yrittäjänä. Siksi olen sen väylän tällä hetkellä sulkenut pois. Ehkä myöhemmin, mutta ei tällä hetkellä.
No mikäpä oli pointtini? Ei kai mikään, halusin vain kertoa.