Mitä tunteita herättää, kun puolituttu uskoutuu sinulle?

No tää mun puolituttu on mies ja tuntuu, että on helpompi hänen vähän avautua, kun hänellä menee huonosti kun olen nainen. En tiedä, onks se muuten niin siistiä.

Kait sitä tavallaan on otettu, vaikka enpä sitä mitenkään erityisesti ajattele. Tiedän, että jotkut ihmiset vaan ovat sellaisia, joille voi kertoa luottamuksellisesti. Onneksi monella näin on, ei kaikilla ole, ja sitten joutuu pitämään kaiken sisällään.

Olen otettu sellaisesta luottamuksen osoituksesta. Kyllähän se lähentää. :)

Nykyään se olisi itselleni varoitusmerkki kenties aika raskaasta ja ripustautuvasta ihmisestä, jos jo puolituttuna kokee tarpeelliseksi avautua esim. vakavista henkilökohtaisista aiheista. Ei tule mitenkään oloa, että minuun erityisesti luotettaisiin, vaan että asiaa selostetaan kelle tahansa. Poikkeukset tietysti erikseen mutta valitettavasti näin omien kokemuksien myötä.

Mä olen tottunut siihen, että mulle uskoudutaan. Olen tämmöinen kiltin ja ymmärtäväisen oloinen ja hyvä kuuntelemaan. Minusta on hienoa, että ihmiset saavat asioistaan puhuttua. Ainoa mikä haittaa on se, jos tuntevat jälkeenpäin puhuneensa liikaa ja ovat noloina. Ei ole mitään syytä.

Mulla on miespuolinen tuttu joka avautuu mulle kuin joku 'juoruämmä', kaikki sairaudet, oletetut, ja kaverien asiat jne. Mutta tiedän ettei arvosta mua muuten pätkääkään ihmisenä :( Jostain syystä kelpaan kuitenkin kuuntelukaveriksi ja vuodatusten kohteeksi. Ei kiva.

Ylipäätään mulle avautuu tutut ja tuntemattomat, mikä ei aina ole mukavaa, vaan rasite pitkällä juoksulla. Luotettava olen, empaattinen ja ymmärtäväinen. Olen kuitenkin kiristänyt linjaa, eli välttelen pääsääntöisesti näitä avautujia jos vain voin.

Riippuu ihan siitä onko se toinen kiinnostava (kuten lentäjä tai lääkäri) vai ei.